THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Satelliitti harrastus

Laitan tän tähän keulaan eli uusissa tv:ssä on valmiina T2 dibiboksi tai sitten pitää ostaa T2 viritin.
UHF haravalla siis saa Ylämää-Lappeenranta-Imatra akselilla ainaskin 20kpl Venäjän kanavia näkymään kun suuntaa antennin kohti Viipuria. Lue alta lisää ja satelliiteista saa lisää kanavia. Eihän ylen Venäläiset uutiset kestä kuin hetken kun "viisaat" puhui että voi opetella Venäjää. Koko ajanhan pitää tulla kanavia jos haluaa oikeasti opiskella tai kuten Venäläiset katsoo Venäjän maksukanava paketteja satelliitti lautasella tai haravalla. Imatralla ei ole vielä tullut eli Svetogorskiin toista multipleksiä. Tästä näkee tietoja.

Lisään tähän alkuun että tämä julkaistiin satelliittiharrastajien foorumilla. Eli kanavia voi katsoa myös netistä ja Suomen lain mukaan tästä ei saisi oikein puhua mutta laitan tähän. Eli streamit. Näitä Stremejä on ihan täälläkin  http://www.lyngsat-stream.com/tvcountry/Europe.html

Tässä yksi ohjelma myös. http://www.progdvb.com/download_progdvb.html

Tässä uusi hyvä opas tännekkin jonka voi ensin lukea. Suomessa toimii Viipuri satelliitti liikkeen lisäksi tyräryhtiö http://v-sat.fi/




SATELLIITTI HARRASTUKSESTA LYHYT INFO PAKETTI

Lisään tähän 11.1.2014 että sivussa olevat vaahterat olen saanut kaadettua taloyhtiön luvalla joten nyt täysin auki taivas paitsi täysin itään en pääse noin 53E -->90E kun talon nurkka on siinä. Mutta tämä vaan marginaali asia. Voin päivittää valokuvia kun aurinko paistaisi.


Kerron lyhyesti tässä kuinka pääset käsiksi tähän satelliittiharrastukseen pelkästään näillä ohjeilla ja linkeillä, sitten vaan omatoimisuutta kehiin ja apuja saat netistä aina. Miulta kyselty että tulenko asentamaan samoja systeemejä kuin itselläni. 

En perkele tule enää mihinkään koska menee vaan aikaa aivan vitusti ja jos tulee jotain siihen sitä meneekin aikaa kun aina neuvomassa tuhansia tunteja vuodesta toiseen. Paitsi jos aletaan iskemään oikeaa rahaa tiskiin joka tunnilta niin sitten OK. Pullakahvit, viinat, ruuat alkaa jo vituttaa tässä iässä.

Mutta semmoiset tapaukset erikseen jossa ihminen on halukas opettelemaan jotain näitten ohjeitten avulla että pääsee alkuun eriasia. Joten  tottakai autamme monet toisia mutta että ei itse tee mitään ja etsi ongelmiin ratkaisua. Näihin saa menemään aikaa julmattomasti kuten tietokone ongelmiinkin vaikka olisi miten "pätevä" tai olevinaan !!!!

Eli jos haluaa muuta kuin Canal+ tai Viasat paketit.
Ensin selvitä ilmansuuntien mukaan onko edessä puita tai muita esteitä. Itse jouduin etsimään asuntoa ruhtinaalliset 9kk mutta kyllä kannatti koska jos asut paikassasi vaikka 30-60 vuotta niin jälkeenpäin et saa mitään asennettua jos vaikka puita edessä tai iso talo. 

Eli yleensä katsottavat satelliitit Suomessa ovat yleisimmät 30W - 80E välillä.


Itselläni on 5W, 4W , 0.8W, 4.9E, 9E, 10E, 13E,  16E, 19.2E, 23.3E, 28.5E, 31.5E. Nämä ovat kaikkein yleisimmät.

Omat laitteet on tässä ABipbox 910HD pgi 1.4, Miraclebox 7 v2.10.28, Triax 110cm, Toroidal T-90, harava -T Engel AN 6001C, sekä sitten ei tärkeitä virittimiä. Nämä kaikki on lähiverkossa kuten Miraclebox 7 jossa hybridi viritin C+T2 kanavat näkyvät hyvin eli HD kanavat sekä tallennukset. Näistä voisi kirjoittaa romaanin miten virität nämä kaikki toimimaan yhteen verkossa mutta siksi on alempana keskustelupalstan osoite. 

On muitakin keskustelu palstoja mutta laitan vaan parhaat kehiin kuten kaupatkin omasta mielestäni tottakai.

Sekä erillinen lautanen 53E lisää Venäjän kanavia harrastustani varten, harava suunnattu Viipuriin josta näkee myös hyviä kanavia ilmaiseksi.


Mene tähän osoitteeseen joka aukeaa oheisesta kuvasta myös http://www.dishpointer.com/




Sitten mieti haluatko yhden mikropään, moottorin jolla pääset joka paikkaan mutta se on hidas jos siirrät äärilaidasta toiseen vaikka 30W - 80E, itse suosittelisin moottoria jos ei halua lähteä miun viidakkoon jossa monta montamikropäätä ja laittaa aikaa. Tämä markkinoilla oleva ehkä paras ratkaisu joka miulla koska kanavat vaihtuu heti. Pari moottoria on vielä varastossa mutta ei tilaa enää parvekkeella jos haluaa pöydän ja tuolit siihen kun litkii kahvia kesä aamusin tai miksi ei myös venäläistä vettä. W tarkoittaa länsi eli west englanniksi. E on itä eli east englanniksi.

Mistä tavarat, itse ostaisin täältä jos ei halua lähteä kikkailemaan ulkomaita myöten josta myös olen tilannut tavaraa. Tässä muutamia paikkoja.





Itselläni on tämmöinen Toroidal T-90 lautanen johon saa jopa 12 mikropäätä kiinni.



Sitten mistä saa apua aina on tärkeää jokaiselle kuten miullekkin jatkuvasti koska muuten ei tulisi mistään mitään eli tänne foorumiin vaan rohkeasti kysymään tyhmiäkin asioita koska itse olin aivan pihalla välillä yli 10 vuotta sitten. 

Tämä on tärkeä osoite kysyä kaikkea ja lukea ohjeita, neuvoja, uutisia ja muutakin.




Ja mitä kanavia näet, paljon riippuen mitä haluat.

Tästä näet eri listoja:



Lähde : http://fi.kingofsat.net/


Sekä myös tästä:




esimerkkinä jos haluat katsoa Venäjän kanavia nämä näet ilmaiseksi, esimerkissä myös Ukrainan kanavat jotka Venäjän kielisiä voi sanoa lähes 100%!. Et välttämättä tarvia mitään tricolor tv tai NTV+ pakettia ostaa Venäjältä. Mahdoton sanoa paljon näkee ilmaisia kanavia mutta monia tuhansia ja Venäjän kielisiä varmaan 100 kpl !!



Mikä viritin, sanon suoraan että itse ostaisin nyt VU+ tuotteen.

Tässä muutama sivu jotka kannattaa ehdottomasti lukea


Että näitten linkkien kautta löydät kaiken niin miun ei tarvia jankata samoja asioita vuosikymmeniä kaikille vaan tässä on tietoa ja sitte vaan kysymään foorumilta lisää infoa kuten itsekkin teen.


Sitten jos asut rajan pinnassa saat myös haravalla UHF jopa Venäjän kanavia. Itseä kiinnosti Russia2 urheilu kanava. Tässä valmislinkki mitä tulee minäkin päivänä.

Tässä on linkki valmiiksi etsittynä harava juttuihin alla ja näihin todellakin on mennyt aikaa tuhansia tunteja kun olen selvittänyt asioita, kaikki vaikuttaa helpolta kuin David Copperfield tekee shown 50minuutissa mutta se on vuosikymmenien tulos.



Зоны покрытия вещанием: г. Выборг, Выборгский район, западная часть Приозерского района,

крайняя юго-восточная часть Финляндии

24  круглосуточно  1-й мультиплекс (DVB-T2)  (Первый канал, Россия 1, Россия 2, НТВ, ОбщественноeeТВ России, ТВ Центр
 Пятый канал, Культура, Россия 24, Карусель)


РАДИОКАНАЛЫ: Радио России, Маяк,
Вести ФМ


52 круглосуточно 2 мультиплекс (РТРС-2) Телеканалы: РЕН ТВ, Спас, СТС, Домашний, ТВ3, Пятница, Звезда, МИР, ТНТ, МУЗ ТВ7


Tässä kuvia omista systeemeistä.








Toivottavasti näistä on hyötyä, ja aina kannattaa kysyä keskustelufoorumista ja itsekkin voin nopeasti auttaa jotain ja aina kannattaa kysyä, olen itsekkin satoja tunteja miettinyt ratkaisuja monasti ja kokeillut eri käyttöjärjestelmiä satoja linux satelliitti virittimeeni, sekä kanavalistoja voi tehdä sitten mikrolla erillaisilla ohjelmilla ja päästä käsiksi boksiin nopeasti.

Kun näytän monille kavereilleni näitä nämä vaikuttavat helpoilta mutta ei se välttämättä ole näin kuka alkaa itse rakentaa kaikkea alusta asti ja opettelemaan kaikkea. Takaan että tässäkin harrastuksessa menee aika hyvin.

 Mutta etupäässä foorumit on sitä varten jossa aina saa vastauksia sekä erillaisia kommentteja ja apuja kuin jos yksi pässi vastailee omiaan eli mie! Ei kukaan ole seppä syntyessään joten yhdessä voimme kaikki nauttia vaikka formula lähetyksistä ilmaiseksi, khl peleistä, elokuvista, sarjoista, jalis peleistä kuka tykkää mistäkin. Itse nyt kuunten tätä hotbird eli 13E.


Tässä vielä yksi ohjelmaopas josta näkee urheilu lähetyksiä mistä niitä tulee, kaikkia ei päivitetä täysin 100% mutta kokeilemaan sitten 






Eikun opettelemaan ja puuhastelemaan näillä linkeillä joita laitoin valmiiksi kaikille.

Omat laitteeni :
Vu+ Duo superbox ATV 5.3 ver yms.
ABipbox 910HD pgi 1.4 flash - usb HDMU Enigma2,
DR-HD F15 ver 207p, Protek 9600ip, Miraclebox 7 HV v2.11.34,
Triax 110cm nyt 4W (53E), Toroidal T-90 10 mikropäätä 5w <---> 31.5E,
harava -T Engel AN 6001C 10kpl Venäjän kanavia T2+Suomen T2,
2kpl EMP-Centauri S16/1PCP-W3 DiSEqC-kytkin 17/1 ,
Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On vain tyhmiä vastauksia ...
<--->
<--->Tässä uuden asunnon lautasten asennukset alla.
<--->



<--->

<--->
<--->Sitten miulla kolme haravaa 1. Joutseno UHF 2. Lappeenranta DNA VHF 3. Venäjä UHF ja ilmeisesti olen ainut maailmassa jolla tämmöiset systeemit kun laitoin maahantuojalle yhdesä ongelmasta käyttiksestä että miulla on kolme T2 viritintä kun asun ja saan Venäjän kanavat myös eri maasta näkyviin.
<--->

<--->
<--->

ABipbox 910HD pgi 1.4 flash - usb HDMU Enigma2, DR-HD F15 ver 207p, Protek 9600ip, Miraclebox 7 HV v2.11.34, Triax 110cm nyt 4W (53E), Toroidal T-90 10 mikropäätä 5w <---> 31.5E, harava -T Engel AN 6001C 10kpl Venäjän kanavia T2+Suomen T2,
2kpl EMP-Centauri S16/1PCP-W3 DiSEqC-kytkin 17/1 , Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On vain tyhmiä vastauksia ...
ABipbox 910HD pgi 1.4 flash - usb HDMU Enigma2, DR-HD F15 ver 207p, Protek 9600ip, Miraclebox 7 HV v2.11.34, Triax 110cm nyt 4W (53E), Toroidal T-90 10 mikropäätä 5w <---> 31.5E, harava -T Engel AN 6001C 10kpl Venäjän kanavia T2+Suomen T2,
2kpl EMP-Centauri S16/1PCP-W3 DiSEqC-kytkin 17/1 , Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On vain tyhmiä vastauksia ...
ABipbox 910HD pgi 1.4 flash - usb HDMU Enigma2, DR-HD F15 ver 207p, Protek 9600ip, Miraclebox 7 HV v2.11.34, Triax 110cm nyt 4W (53E), Toroidal T-90 10 mikropäätä 5w <---> 31.5E, harava -T Engel AN 6001C 10kpl Venäjän kanavia T2+Suomen T2,
2kpl EMP-Centauri S16/1PCP-W3 DiSEqC-kytkin 17/1 , Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On vain tyhmiä vastauksia ..

Ei kommentteja: