THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Herätkää jo

"Tapahtui hyvinvointi-Suomessa: Voi, voi, mies polvistuu Kataisen eteen ja yrittää kertoa, ettei ole töitä, terveys heikoilla kantimilla, asunnosta häätö uhkaa, vaatteet Pelastusarmeijasta ja sapuska ruokajonosta.

Laskee sitten veitsen Kataisen jalkojen juureen ja pyytää tekemään lopun kärsimyksistään.

Turvamiehet yrittävät osoittaa olevansa palkkansa arvoisia, Katainen kipaisee kauhuissaan kauemmaksi.

Median aivoton sopulilauma repäisee raflaavat otsikot, poliisi ohjaa miehen sellin lämpimään odottelemaan aamupalaa valtion laskuun.

Tänään mies taas kadulla ruokajonossa, Pelastusarmeijan hyllyjen välissä etsimässä jotakin lämmintä päällepantavaa talven varalle.


Katainen kulautti illalla konjakit silkkisessä aamutakissaan porekylvyn jälkeen ja mietiskeli sikaria tuprutellessaan, jotta milloinkas sitä pitikään taas lähetellä avustuksia Euroopan köyhälistölle.

Aamusella ryppyvoidetta ranskalaista, ravatti suoraan, salkunkantajan ja kuuden turvamiehen saattelemana mustaan limousineen.

Kun on salkku, tolkku ja mulkku niin on selvää ministeriainesta."

Ei kommentteja: