THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kysely kukkahattutädeille - Toisinajattelijat ja orjatyö



Tässä aluksi  Toisinajattelijat ja orjatyö 

Verratkaapa muuten joskus, millaisia rangaistuksia Suomessa saa pahoinpitelystä ja millaista toisinajattelusta ja orjatöihin menosta kieltäytymisestä.

Lähde : http://reilusuomi.wordpress.com/2012/11/01/toisinajattelijat-ja-orjatyo/


Kysely kukkahattutädeille


Kysymyksiä työvoimatoimiston virkailijalle
(Saa vapaasti kopioida, muokata, tulostaa, käyttää ja levittää; jätä vaikka pari kopiota työvoimatoimiston odotushuoneeseen muidenkin huviksi.)



1. Tuotko mielestäsi käyttäytymiselläsi ja teoillasi esille sen, että kunnioitat työtä etsiviä ihmisiä?
a) Kyllä; muistan aina, että voisin itse olla heidän sijassaan.
b) En edes yritä; pidän heitä alempiarvoisina loisina.
c) En osaa kommentoida.

2. Käyttäydytkö mielestäsi samalla tavoin esimiehesi kuin työnhakijan seurassa?
a) Kyllä, uskon kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuteen.
b) En; nöyristelen esimiestäni ja nöyryytän työnhakijoita.
c) En osaa kommentoida.

3. Tiesitkö, että Suomen laki oikeuttaa äänittämään (salaa tai avoimesti) keskustelun, johon itse ottaa osaa?
a) Tiedän sen.
b) En tiennyt.

4. Jos työvoimatoimiston virkailija merkitsee työnhakijan tietoihin (jotka ovat näkyvissä työhön tai koulutuksiin haettaessa), että työnhakija nauhoitti tapaamisen, arveletko hänen motiivinsa olevan:
a) Auttaa työnhakijaa työllistymään?
b) Kostaa työnhakijalle se, että hän nauhoitti vastoin virkailijan kieltoa?
c) En osaa kommentoida.

5. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten asennettasi?
a) Työnhakija tietää itse parhaiten kykynsä ja toiveensa ja on siksi paras henkilö päättämään elämänsä suunnan.
b) Työtön on yhteiskunnan elätti ja hänen täytyy tehdä juuri niin kuin minä työvoimatoimiston virkailijana määrään.
c) En osaa kommentoida.

6. Työttömyyden syy on mielestäsi suurimmaksi osaksi:
a) Työttömien laiskuus ja saamattomuus.
b) Työttömien osaamattomuus tai koulutuksen puute.
c) Yritysten voitonhalu, mikä saa ne irtisanomaan työntekijöitä ja siirtymään ulkomaille.
d) Lainsäädännön ongelmat; yritysten liian suuri verotus ja eläke- ja vakuutusmaksut ajavat monet yritykset konkurssiin.
e) Se, että työvoimatoimisto ei tarpeeksi tehokkaasti etsi työpaikkoja työnhakijoille; mielestäni työtä kyllä on tekijöille.
f) En osaa kommentoida.

7. Äänitätkö tai videoitko sinä, tai äänittääkö työvoimatoimisto, työnhakijoiden tapaamisia?
a) Totta kai, meillä on velvollisuus tehdä niin ja myös kerromme avoimesti asiasta tapaamistilanteessa.
b) Äänitän / äänitämme, mutta teemme sen salaa.
c) Emme äänitä, koska se olisi epäeettistä.
d) Ei kuulu sinulle.
e) En osaa kommentoida.

8. Mitä tapaamisten äänittäminen mielestäsi aiheuttaa?
a) Sen avulla voi varmistaa, mitä todella keskusteltiin; suojelee molempia osapuolia.
b) Sen avulla voin kontrolloida työttömiä.
c) Työttömän suorittama äänitys stressaa minua; pelkään jääväni kiinni valheesta tai virheestä.
d) Äänittämistä ei pitäisi sallia; työtön pitäisi tutkia ennen haastattelua salaäänityksen ehkäisemiseksi.
e) En osaa kommentoida.

9. Jos et tiedä vastausta työnhakijan kysymykseen, mitä teet?
a) Otan selvää asiasta ja otan sitten yhteyttä työnhakijaan.
b) Antaa työnhakijan itse ottaa selvää; varmaan vastaus löytyy jostain netistä, jos työtön vain viitsii hakea.
c) Annan työnhakijalle kaiken asiaa koskevan materiaalin, josta hän voi etsiä täsmällisen tiedon, jos hän tätä pyytää.
d) En osaa kommentoida.

10. Mitä mieltä olet siitä, että työvoimatoimiston lausunnoissa sanotaan, ettei niistä voi valittaa?
a) Tämä on epäkohta, asia pitäisi muuttaa.
b) Valitus pitää tehdä tuen maksajalle, Kelalle, työvoimatoimisto vain antaa lausunnon, ei tee päätöstä.
c) En osaa kommentoida.

11. Tekeekö Kela päätöksensä:
a) Työvoimatoimiston lausunnon perusteella?
b) Itsenäisesti, omien päätelmiensä ja sääntöjensä mukaan, TE-toimiston lausunnoista riippumatta?
c) En osaa kommentoida.

12. Jos vastasit, että laki velvoittaa Kelan tekemään päätöksensä työvoimatoimiston lausuntojen pohjalta, kumpi on mielestäsi vastuussa mahdollisesta virheellisestä päätöksestä?
a) Kela, koska se tekee lopullisen maksupäätöksen.
b) Työvoimatoimisto, koska Kelan päätös perustuu yksinomaan työvoimatoimiston lausuntoihin.
c) Työtön, koska hän on varmaan antanut virheellistä tietoa.
d) En osaa kommentoida.

13. Se, että työnhakijaa kehotetaan kielteisen TE-lausunnon saatuaan odottamaan Kelan päätöstä ja valittamaan siitä, jos se on kielteinen, on mielestäsi:
a) Absurdia; tiedämmehän, että Kelan on pakko noudattaa päätöksessään TE-toimiston lausuntoja, joten tiedämme, mikä päätös tulee olemaan.
b) Aivan oikein; Kela tekee maksupäätöksen, joten se on vastuussa.
c) Ajan tuhlaamista ja saattaa usein työnhakijat hyvin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.
d) Yhteisten varojemme säästämistä; monet työnhakijat eivät koskaan jaksa valittaa väärästäkään päätöksestä, vaan jäävät omaistensa elätettäviksi tai sairastuvat, ja ovat siten poissa työttömyysluvuista.
e) En osaa kommentoida.

14. Oletko koskaan ammattiin valmistumisesi jälkeen työskennellyt ilman kunnon palkkaa ja työsuhde-etuja?
a) En työskentelisi ilman palkkaa.
b) Olen, ja olen edelleen valmis työskentelemään ilman palkkaa, aion tarjoutua työskentelemään nykyiselle työnantajalleni ilman palkkaa.
c) Työskentelen tällä hetkellä ilman palkkaa.
d) En osaa kommentoida.

15. Kuinka moneen työnantajaan olet ottanut yhteyttä viimeisten 4 viikon aikana löytääksesi työnhakijoille työtä?
a) Ei minulla ole aikaa ottaa yhteyttä työnantajiin.
b) Olen ottanut yhteyttä yhteen tai kahteen työnantajaan.
c) Olen ottanut yhteyttä vähintään kolmeen työnantajaan.
d) En osaa kommentoida.

16. Millaisena lähinnä näet roolisi?
a) Etsin informaatiota vapaista työpaikoista, työmarkkinoiden trendeistä, koulutuksista, työnhakijoiden elämänsuunnitelmista ja hänen kyvyistään ja toiveistaan ja pyrin toimimaan välittäjänä työnantajien ja työnhakijoiden välillä, yhteistyössä molempien kanssa.
b) Pyrin karsimaan mahdollisimman monta työnhakijaa pois tuilta patistamalla heitä ilmaistyöhön, kursseille tai mihin tahansa työhön, tai katkaisemalla heidän tukensa, jos suinkin mahdollista.
c) Tämä on vain työpaikka; teen, mitä esimies käskee, en ota vastuuta.
d) En osaa kommentoida.

17. Onko palkattomaan työhön suostuminen Suomessa vapaaehtoista?
a) On, sen tarkoitus on auttaa työnhakijaa, jos hän itse haluaa sitä tehdä.
b) Ei, siihen voidaan pakottaa tuen katkaisun tai leikkauksen uhalla.
c) En osaa kommentoida.

18. Miten itse suhtaudut työnhakijoiden lähettämiseen ilmaistyöhön?
a) Yritän saada heidät allekirjoittamaan suostumuksensa heti, kun he rekisteröityvät työnhakijoiksi eivätkä vielä tiedä oikeuksiaan (enkä minä niitä hänelle kerro).
b) Muistutan heitä ilmaistyön mahdollisuudesta, mutta myös siitä, että päätös on työnhakijan, haluaako hän osallistua.
c) En osaa kommentoida.

19. Onko palkaton työ ammattitaitoiselle, työkokemusta omaavalle ihmiselle hyödyksi (merkitse kaikki haluamasi vaihtoehdot)?
a) On, se pitää yllä työtaitoja ja estää syrjäytymistä.
b) On, se auttaa työnhakijoita nousemaan sängystä normaaliin aikaan (muuten he makailisivat koko päivän joutilaina).
c) Ei, se saattaa päinvastoin antaa myöhemmille työnantajille kuvan toivottomasta tapauksesta.
d) Ei, se katkeroittaa työnhakijoita.
e) Ei, se synnyttää eriarvoisuutta ja hyväksikäyttöä.
f) En osaa kommentoida.

20. Oletko sitä mieltä, että menetelmän, josta on ihmisten mielestä heille hyötyä, tarvitsee olla pakollinen?
a) Ei, koska jos jostakin on hyötyä, sen tekee ilomielin vapaaehtoisesti.
b) Kyllä, koska työttömät ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä, mikä on heille hyväksi.
c) En osaa kommentoida.

21. Oletko koskaan itse kehottanut ihmisiä ilmaistyöhön / työhön ilman palkkaa?
a) Kyllä, mutta vain nuoria, ammattikouluttamattomia, vaikeasti työllistettäviä tai toivottomia tapauksia.
b) Kyllä, mutta vain muistuttamalla heitä siitä mahdollisuudesta, en patistamalla enkä uhkailemalla.
c) En, olen jättänyt sen työnhakijoiden oman harkinnan varaan; tiedot löytyvät kyllä netistä ja esitteistä.
d) En, minusta se sotii ihmisoikeuksia vastaan, paitsi silloin, kun se on täysin vapaaehtoista.
e) En osaa kommentoida.

22. Jos työnhakija voisi ansaita tietyn summan menettämättä työttömyystukeaan, se olisi mielestäsi:
a) Hyvä kannustin työllistymiseen.
b) Julkisten varojen väärinkäyttöä.
c) En osaa kommentoida.

23. Jos työnhakija voisi perustaa toiminimen tai yrityksen ja saada työttömyysavustusta, kunnes oma työ alkaisi tuottaa riittävästi, se olisi mielestäsi:
a) Hyvä kannustin työllistymiseen.
b) Hyvä keino parantaa Suomen työmarkkinoita rakenteellisesti pienempiin, joustavampiin yksiköihin, ja sopisi suomalaiseen yritteliäisyyteen.
c) Julkisten varojen väärinkäyttöä.
d) En osaa kommentoida.

24. Mitä pidät tällaisista kyselyistä?
a) Kanssakansalaisteni palvelijana minulla on velvollisuus kertoa asenteistani ja teen sen ilomielin.
b) Tämä on taas yksi osoitus työttömien hävyttömyydestä.
c) En osaa kommentoida.

25. Miten lähinnä kuvailisit asennettasi työnhakijoihin?
a) Kiitollinen; jos heitä ei olisi, olisin itse työtön!
b) Vihamielinen; se on he-ja-me -asetelma ja tehtäväni on katkaista tuet mahdollisimman monelta.
c) Myötätuntoinen; voisin aivan hyvin olla yksi heistä.
d) Asiallinen; työttömyys on vakava ongelma yhteiskunnassamme ja haluan koettaa löytää siihen ratkaisun edes kunkin yksilön kohdalla yhdessä.
e) En osaa kommentoida.

26. Mitä ajattelet väitteestä, että työnhakijalla on oikeus saada kaikki tiedot tukeensa vaikuttavista lainkohdista, ennen kuin hän antaa mitään tietoja omasta tilanteestaan?
a) Näin pitäisi olla, näin minäkin haluan tulla kohdelluksi virastoissa asioidessani.
b) Ei, on tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa työnhakijasta ennen kuin hän saa selville tukeensa vaikuttavat oikeudet ja riskit.
c) En osaa kommentoida.

27. Työnhakijoihin verrattuna olen mielestäni:
a) Tasa-arvoinen kansalainen ja kohtelen heitä vertaisinani, kuten kohtelisin ystäviä, asiakkaita tai esimiehiäni.
b) Olen auktoriteettiasemassa ja heidän tulee totella minua, tai rankaisen heitä.
c) En osaa kommentoida.

28. Kyykytätkö työttömiä?
a) Mitä se on?
b) Se on työni ainut huvi.
c) E.O.K.

29. Jos tuen saaja valittaa Kelan päätöksestä, mitä päätökseensä liittyvää asiaa Kela arvioi?
a) Sitä, onko päätös lain mukainen.
b) Sitä, noudattaako päätös Työvoimatoimiston lausuntoa.
c) Sitä, onko päätös inhimillinen ja oikeudenmukainen.
d) En osaa kommentoida.

30. Jos sinun lausuntosi pohjalta työnhakijan kaikki tulot peruutetaan, mikä on asenteesi?
a) Katson tehneeni yhteiskunnalle hyvän teon karsimalla hyväksikäyttäjän.
b) Asia ei kuulu minulle, teen vain työtäni.
c) Nautin vallastani saada ihminen puille paljaille.
d) Toimin esimiesteni ohjeiden mukaan, vaikkei päätös olisi ollutkaan eettisesti oikein.
e) Lohdutan vaivaavaa omaatuntoani sillä, että tunnen hiukan sääliä; sitten unohdan asian.
f) Jouduin tekemään päätöksen tai menettäisin oman työni, mutta tiedän, ettei se ollut moraalisesti oikein.
g) En osaa kommentoida.

31. Oletko mielestäsi virkailija, jonka puoleen itse haluat kääntyä, kun menetät työpaikkasi?
a) Minun työpaikkani on varma, ei minun tarvitse tuollaista pohtia.
b) En, mutta ajaisin kyllä oikeuksiani ja osaisin sen tehdä, koska olen ollut tiskin tälläkin puolella.
c) Muistan aina työssäni, että osamme voisivat olla toisinpäin; siksi kohtelen asiakkaitani hyvin.
d) En osaa kommentoida.

32. Onko Suomi mielestäsi hyvinvointivaltio?
a) Ei; meillä on vielä pitkä matka siihen, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikkien toimeentulo on turvattu.
b) Kyllä; meillä tuhlataan niin paljon yhteisiä varoja työttömiin ja vammaisiin, että ei pitäisi olla valittamista.
c) Ei; meillä käytetään liikaa yhteisiä varoja harkitsemattomaan virkamieskoneiston paisuttamiseen.
d) En osaa kommentoida.

33. Tyttömyysturvalaissa sanotaan: “Henkilön, joka aloittaa 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetun yritystoiminnan tai oman työn, katsotaan työllistyvän siinä päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.” Mitä se mielestäsi tarkoittaa?
a) Toiminimen rekisteröinyt on heti päätoiminen yrittäjä, vaikka olisi valmis vastaanottamaan kokoaikaista palkkatyötä.
b) Yrittäjänä toimiva voi nauttia työttömyysavustusta, kunnes alkaa saada riittävästi tuloja yrityksestään kattamaan pakolliset verot, eläke- ja vakuutusmaksut sekä yrityksen omat kulut.
c) Laki sanokoon mitä vain, meillä on omat tulkintamme ja niitä me noudatamme, eli laki on niin kuin se luetaan.
d) Minun ei tarvitse tietää, mitä laki sanoo; noudatan esimieheni ohjeita.
e) En osaa kommentoida.

34. Työttömyysturvalaki sanoo: “Jos henkilö on omalla menettelyllään aiheuttanut sen, ettei työsuhdetta ole syntynyt, hänen katsotaan kieltäytyneen työstä.” Millainen käyttäytyminen mielestäsi olisi riittävä syy työttömyysturvan leikkaamiseen:
a) Vain, jos hakija ei tule haastatteluun, tulee juovuksissa, sanoo, ettei halua työtä, vaikka pystyisi sitä tekemään, käyttäytyy törkeän epäkohteliaasti tai muuten selkeästi kuvailtavalla tavalla sabotoi työnsaantimahdollisuutensa.
b) Jos työnantaja ei pidä hänen vaatetuksestaan, ulkonäöstään, kansallisuudestaan tai jostakin muusta hänen ominaisuudestaan.
c) Mikä tahansa syy, joka sai työnantajan ilmoittamaan, ettei halua palkata kyseistä henkilöä “hänen omasta syystään” – eli työnantajan sana kumoaa aina työnhakijan sanan, hänen motiivejaan ei koskaan epäillä.
d) En osaa kommentoida.

35. Kuka mielestäsi on pääasiassa vastuussa sinun elämääsi ja uraasi koskevista päätöksistä?
a) Minä itse, tietysti.
b) Valtion virastot, koska käytän julkisia koulutus-, terveydenhuolto- ja muita palveluja.
c) En osaa kommentoida.

36. Kuka mielestäsi on pääasiassa vastuussa työttömyysavustusta saavan työnhakijan elämää ja uraa koskevista päätöksistä?
a) Hän itse, tietysti.
b) Valtion virastot, koska hän saa työttömyysavustusta valtiolta.
c) En osaa kommentoida.

37. Kun sinut irtisanotaan, mitä teet?
a) Kirjaudun työvoimatoimistoon ja nostan työttömyysavustusta, kunnes löydän uuden työpaikan.
b) Työvoimatoimisto on vain luusereille ja lusmuilijoille; löydän heti uuden työpaikan, koska minulla on oikea asenne.
c) Minä olen niin arvokas työnantajalleni, etten koskaan menetä työpaikkaani.
d) En osaa kommentoida.

38. Kun joku muu kuin sinä menettää työpaikkansa, mitä hänen pitäisi mielestäsi tehdä?
a) Kirjautua työvoimatoimistoon ja nostaa avustusta, kunnes löytää uuden työpaikan.
b) Elää säästöillään ja myydä omaisuuttaan ja kirjautua työvoimatoimistoon vasta, kun mitään myytävää ei enää ole.
c) Etsiä uusi työpaikka; kyllä tekevälle työtä löytyy.
d) En osaa kommentoida.

39. Mitä mieltä olet kansalaisen perusturvasta Suomessa?
a) Jokaisella Suomen kansalaisella tulisi olla oikeus perusturvaan, johtui hänen tuentarpeensa työttömyydestä, sairaudesta, vammautumisesta, raskaudesta tai mistä tahansa muusta syystä.
b) Kukapa tekisi työtä, jos rahan saisi muutenkin?
c) Emme me tarvitse kansalaispalkkaa, tarvitsemme työtä, ja työtä kyllä riittää kaikille haluaville.
d) En osaa kommentoida.

40. Mitä sinä tekisit, jos kaikille olisi taattu sanotaan vaikka 600 euron perusturva?
a) Irtisanoutuisin työstäni ja viettäisin omaa lomaa.
b) Jatkaisin työtäni tietoisena siitä, että taloudellinen turva olisi varma, jos sitä tarvitsisin.
c) En osaa kommentoida.

41. Mitä luulet, että nyt työttömänä olevat ihmiset tekisivät, jos kaikille olisi taattu sanotaan vaikka 600 euron perusturva?
a) He eivät viitsisi nousta sängystä aamulla.
b) He hakeutuisivat työhön, jota haluavat tehdä, tai lähtisivät opiskelemaan haluamaansa alaa ilman huolta taloudellisesta toimeentulemisestaan.
c) En osaa kommentoida.

42. Kun sinut irtisanotaan ja kirjaudut työvoimatoimistoon, mielestäsi sinä:
a) Olet lusmuilija ja sinun pitäisi hävetä itseäsi.
b) Toimit laillisten oikeuksiesi mukaan.
c) Luovutat samalla päätöksenteon urastasi ja elämästäsi työvoimatoimiston virkailijoille.
d) Pidätät itselläsi oikeuden päättää elämästäsi ja urastasi.
e) En osaa kommentoida.

43. Kun joku nykyisistä asiakkaistasi menetti työpaikkansa ja kirjautui työvoimatoimistoon, mielestäsi hän:
a) On lusmuilija ja luuseri ja hänen pitäisi hävetä itseään.
b) Toimi laillisten oikeuksiensa mukaan.
c) Luovutti samalla päätöksenteon urastaan ja elämästään sinulle.
d) On edelleen oikeutettu päättämään elämästään ja urastaan.
e) En osaa kommentoida.

44. Mikä on sinun mielestäsi työttömien työnhakijoiden pääasiallinen päämäärä?
a) Pitää tuistaan kiinni millä keinoin hyvänsä ja kartella työtä, koska on mukavampaa olla kotona valtion elättina.
b) Löytää mitä tahansa työtä, oli se miten epämiellyttävä tai heille sopimaton tahansa ja työn ehdot ja olosuhteet miten huonot tahansa, koska työ on itseisarvo.
c) Löytää mielekäs tai ainakin siedettävä työ, joka mahdollistaa toimeentulon.
d) Odottaa, kunnes löytää itselleen täydellisesti sopivan työn.
e) En osaa kommentoida.

45. Kun sinä olet työttömänä, mikä on sinun pääasiallinen päämääräsi?
a) Pitää tuistasi kiinni millä keinoin hyvänsä ja kartella työtä, koska on mukavampaa olla kotona valtion elättina.
b) Löytää mitä tahansa työtä, oli se miten epämiellyttävä tai heille sopimaton tahansa ja työn ehdot ja olosuhteet miten huonot tahansa, koska työ on itseisarvo.
c) Löytää mielekäs tai ainakin siedettävä työ, joka mahdollistaa toimeentulon.
d) Odottaa, kunnes löydät itsellesi täydellisesti sopivan työn.
e) En osaa kommentoida.

46. Mitä ajattelet siitä, että työttömyysavustuksesta vähennetään vero?
a) Se on oikein; jokaisen tulee maksaa veroa tuloistaan.
b) Se on hyvä, koska se työllistää useampia virkamiehiä.
c) Se on huonoa käytäntö, koska se työllistää useampia virkamiehiä; yksi virasto antaa, toinen ottaa – tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
d) En osaa kommentoida.

47. Onko työttömyysavustusta saava ihminen veronmaksaja?
a) On, koska hän maksaa pienestä tuestaan veroa.
b) Ei, koska hänen tuestaan vähennettävä vero on vain laskennallinen kikka; se pienentää käytännössä tukea ja se joudutaan usein korvaamaan sosiaalitukena.
c) En osaa kommentoida.

48. Maksaako työttömyysavustusta saava ihminen valtion virkamiesten palkkoja?
a) Naurettava ajatus! Työtön on valtion elätti!
b) Kyllä, omalta osaltaan, kuten muutkin veronmaksajat; virkamies on kansan elätti, loinen.
c) En osaa kommentoida.

49. Onko työmarkkinatuki ja työttömyyspäiväraha mielestäsi riittävän suuri elämiseen?
a) Ei, sen ei ole tarkoituskaan olla; hakekoot apua sosiaalitoimistosta tai lainatkoot.
b) Kyllä, jos elää säästeliäästi; jos joku haluaa, annan yksityiskohtaisia neuvoja, kuinka saada raha riittämään heidän tuloillaan ja menoillaan.
c) En osaa kommentoida.

50. Mitä mieltä olet karensseista; pienestä tuesta vähennetään vielä osa tai tuki leikataan määräajaksi tai toistaiseksi?
a) Se on hyvä järjestelmä, se kannustaa löytämään työtä.
b) Se on vakava epäkohta, se johtaa helposti sietämättömään tilanteeseen ja voi ajaa avioeroihin, rikoksiin ja itsemurhiin.
c) En osaa kommentoida.

51. Mitä mieltä olet toistaiseksi voimassa olevasta karenssista, eli siitä, että työttömyysavustus evätään, kunnes työnhakija on ollut viisi kuukautta töissä, työvoimakoulutuksessa tai palkattomassa työssä?
a) Se on epäinhimillinen tapa potkia ihmistä, joka on jo maassa.
b) Se on erinomainen tapa motivoida laiskoja ja asennevammaisia työttömiä.
c) Laki sallii sen, ja sillä säästetään verovaroja, joten kannatan sitä mahdollisimman monille.
d) Se on mahdollisesti hyväksyttävä tapa pakottaa toimintaan työtön, jolle on tarjottu sopivaa työtä tai koulutusta mutta joka ei halua tehdä muuta kuin maata sohvalla ja nauttia yhteiskunnan tukra.
e) Sitä ei pidä käyttää, jos paikkakunnalla ei ole tarjota sopivaa koulutusta tai työtä; tulottomalla ihmisellä ei ole varaa matkustaa työn tai opiskelun perään muualle.
f) En osaa kommentoida.

52. Mikä seuraavista kuvaa mielestäsi sinun ja työnhakijan suhdetta parhaiten?
a) Lainvartija ja rikollinen.
b) Hoitaja ja potilas.
c) Äiti ja lapsi.
d) Opettaja ja oppilas.
e) Palvelija ja palvelun käyttäjä.
f) Salapoliisi ja petkuttaja.
g) Kaksi tasavertaista kansalaista.
h) En osaa kommentoida.

53. Onko työnhakijan ja työvoimatoimiston välinen avoin kommunikointi mielestäsi tärkeää?
a) On tärkeää, että työttömät kertovat itsestään kaiken, koska sitä voi käyttää heitä vastaan.
b) Minä ilmaisen itseäni lausunnoillani ja päätöksilläni; työttömille en puhu avoimesti, koska he saattaisivat oppia kiertämään sudenkuopat.
c) En osaa kommentoida avoimesti.

54. Kun saat potkut, missä vaiheessa lobotomia suoritetaan?
a) Heti, kun menen työvoimatoimistoon.
b) Kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.
c) Ei koskaan; olen edelleen sama ihminen, kuten kaikki muutkin työttömät.
d) En osaa kommentoida, johtuen lobotomiastani.

55. Mitä olet valmis tekemään, jos työnhakija ei vuoteen ole menestynyt työnhaussaan?
a) Voin mennä hänen kanssaan työhaastatteluun ja “markkinoida” hänet työnantajalle, koska minä tiedän, miten se pitää tehdä.
b) Se ei ole minun ongelmani; jos mutuni kertoo, ettei hän ole yrittänyt parastaan, leikkaan hänen tukiaan.
c) Kysyn uudestaan, millaista työtä hän etsii ja otan yhteyttä sopiviin työnantajiin ja tarjoudun auttamaan hakukirjeen kirjoittamisessa ja toimia suosittelijana.
d) Ei minulla ole aikaa muuhun kuin kirjata sisään uusia työttömiä ja läimiä karenssia entisille.
e) En osaa kommentoida.

56. Oletko koskaan sanonut työnhakijalle jotain, minkä tiedät olevan valhetta?
a) En tietenkään, olen rehellinen ihminen.
b) Vain, jos työtön ei ole osoittanut taipumusta pitää puolensa; valehtelen vain heikoille.
c) Tarkoitus pyhittää keinot; joskus joutuu manipuloimaan, pitää vain toivoa, ettei työtön äänitä sitä.
d) En osaa kommentoida.

57. Jos työnhakija pyytää sinua vahvistamaan kirjallisesti, mitä lupasit suullisesti, sinä:
a) Soitat hänelle ja kysyt, miksi hän sellaista pyytää.
b) Lähetät hänelle vahvistuksen sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeellä; virkamiehenä sinä tiedät, että olet vastuussa toimistasi työnantajallesi, kansalle.
c) Annat hänelle karenssia uppiniskaisuudesta, se kyllä saa hänet nöyrtymään.
d) Kirjoitat hänelle kieltäen koskaan luvanneesi mitään, ja toivot, ettei hän äänittänyt lupaustasi.
e) Et osaa kommentoida kirjallisesti.

58. Mikä seuraavista kuvaa mielestäsi parhaiten TE-toimistojen tehtävää nykyään:
a) Työnvälittäjä.
b) Työttömien vartija ja rankaisija.
c) Työttömiä raaka-aineenaan käyttävä tehdas.
d) Työttömien, valkokaulustöihin opiskelleiden suojatyöpaikka.
e) Työttömien orjatyöhön pakottaja, yritysten kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti.
f) En osaa kommentoida.

59. Saavatko TE-toimistojen virkamiehet palkkioita yrityksiltä, välittämistään orjatyöläisistä?
a) Saavat, matkoja ja muita kiitollisuudenosoituksia.
b) Mutta sehän olisi korruptiota!
c) Ehkä jotain pientä henkilökohtaista lahjaa tai etua.
d) Tietysti saavat, ja aiheesta; ilman orjatyöläisiä Suomen yritysmaailma romahtaisi, ja kukapa teksi ilmaista työtä, ellei TE-toimiston virkailijat siihen pakottaisi.
e) En osaa kommentoida.

60. Mitä mieltä olet virkamiehen valehtelusta?
a) Jokainen valehtelee joskus, ja ihmisiähän virkamiehetkin ovat.
b) Valehtelua virassa ei ole tehty rangaistavaksi teoksi, joten valehdella voi vapaasti.
c) Se on hyväksyttävää, kunhan siitä ei jää kiinni; ei kannata valehdella kirjallisesti eikä kameran edessä.
d) Se on valitettavan yleistä, mutta minä en valehtelisi.
e) Suomalaiset virkamiehet eivät valehtele.
f) Valheesta kiinni jääneet virkamiehet tulisi erottaa virastaan.
g) En osaa kommentoida.

61. Mitä arvelet tästä usein kuullusta väitteestä: “Se on omasta asenteesta kiinni, että on työtön.”?
a) Näinhän se on; palkkatyötä on kyllä kaikille halukkaille.
b) Se syyllistää uhria.
c) Voi päteä joidenkin kohdalla, mutta ei pitäisi yleistää.
d) En osaa kommentoida.

62. Jos työnhakija syystä tai toisesta kieltäytyy julkaisemasta ansioluetteloaan CV-netissä, mielestäsi:
a) On oikein rangaista häntä kahden kuukauden karenssilla; siinäpähän oppii tottelemaan käskijäänsä.
b) Jokaisella on oikeus päättää, miten julkisesti haluaa itseään markkinoida; siitä ei saa rangaista ikäänkuin se olisi suurikin rikos.
c) CV-netti ei ilmeisesti ole työnhakijan mielestä hänelle käyttökelpoinen palvelu; sitä pitäisi korjata.
d) En halua kommentoida.

63. Mielestäsi työnhakijan pitäisi olla enemmän:
a) aktiivinen ja itsenäinen.
b) tottelevainen ja passiivinen.
c) nöyrä ja huonommuudentuntoinen.
d) En osaa kommentoida.

64. Mielestäsi työvoimatoimiston pitäisi:
a) auttaa työnhakijaa saavuttamaan tavoitteensa, mikäli hänellä niitä on; tämä aktivoisi työnhakijaa.
b) päättää, mitä työnhakijan pitäisi tehdä ja sitten pakottaa hänet tekemään niin; tämä passivoisi työnhakijaa.
c) rangaista työnhakijaa, jos hän ei tottele työvoimatoimiston määräyksiä; ehkä se opettaisi nöyryyttä.
d) kohdella työnhakijaa kuin alempiarvoista loista, koska sellainenhan hän on.
e) nähdä paikkansa työpaikkojen ja työntekijöiden välittäjänä ja jättää päätös työsuhteen syntymisestä työnantajalle ja työnhakijalle.
f) En osaa kommentoida.


Lähde : http://reilusuomi.wordpress.com/kysely/

Ei kommentteja: