THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Oikeus ja kohtuus

Työmarkkinatuen lisäksi ei saa ansaita mitään syyllistymättä petokseen. Et voi veikata netissä mitään koska jos sijoitat 30€ ja voitat 10€ lasketaan se tuloksi vaikka häviät rahaa.

Kukaan ei saa siirtää rahaa tilillesi vaikka joku olisi velkaa 20€. Tai jos vanhemmat haluaisi lähtettää vaikka 100€ rahaa lapselleen jotta se saisi ruokaa ostettua sekä vaatteita. Sama kun repii sen satasen roskiin koska mitään ei saa näkyä pankkitilillä vaan kaikki pitää olla tyynyn alla kuten sota-aikaan.

Sakarin listasta puuttuu valitettavasti se älyttömyyksien huippu, jonka mukaan työtön ei saa tehdä vapaaehtoistöitä! Kuka ja mikä taho näitä vahtii - mikä on vapaaehtoistyötä, mikä on omaa harrastusta, mikä on vapaaehtoistyön määre?

Itselleni kirjattiin salaa että hae sairaslomaa jos teet vapeehtoisesti jotain vaikka autan vanhempia tai mitä vaan kun sanoin töitä on vaikka kuinka paljon eli vapaaehtoistyötä mutta ei palkkatyötä. Urheiluseuratoiminnasta tai mistä vaan pitää olla turpakiinni kun ne sanoo että odotat kotona lappuja koko ajan. Sanoin viime maaliskuussa että en asunut edes kotona 9kk. Virkailija sanoi missä sitten asuit, sanoin milloin missäkin kunnes löysin asunnon johon muutin ja että mitä vittua se virkailijalle kuuluu vaikka asuisi joka yö eri paikassa teltassa tai missä vaan. 

Tämä virkailija Imatran työkkärissä voin sanoa suoraan mielisairas kusipää ja toivottavasti luet tämän ja menet hoitoon välittömästi sanoneet muutkin työttömät joitten kanssa olen jutellut virkailijoista ja nimiä en tähän laita jotta en saa syytettä, moni kysynyt neuvoja lapsilleen miulta jotka pakotettu orjiksi että mitä hyö tekee ja tässä blogissa on paljon ohjeita sekä oikealla olevissa linkeistä toisiin blogeihin joita kannattaa lukea tarkkaan ajatuksella tai sitten kysyä Facebookissa tai missä vaan jotta ei kuseteta työttömiä josta tullut jo maantapa, pitäs neuvoa ja antaa ohjeita virkailijoitten mutta näistä onkin tullut kusetuslaitoksia eli itse en pystyisi edes olemaan tommoisissa töissä tai en tottelisi järjettömiä määräyksiä koskaan edes lopputilin uhalla.

Yksi mikä pitää muistaa on että ei nämä virkailijat tee työtään pakosta vaan vapaaehtoisesti josta ne saavat vielä palkkaa eli rahaa, ihminen voi kieltäytyä noudattamasta myös järjettömiä käskyjä tai ohjeita mitä tulee ylemmältä jopa lopputilin uhalla. Näin yksinkertaista se on, mutta jos perseennuolemisesta tykkää niin sillehän ei voi kukaan mitään. 

On tämä järjästelmä todella hieno ja kansa on äänestänyt parhaat viisaat hallitukseen ja Kokoomus kiittää ja SDP:hän tämän orjatyö systeemin loi Suomeen pitää muistaa. Mutta pakkotyötä tai pakkokursseja ei osaa mikään puolue tai taho lopettaa vaikka ne ovat lain vastaisia.

sakutimonen @ Perjantaina, Marraskuun 30. 2012
Yksi suurrikollinen on saatu tuomittua, joten maailma on taas piirun verran oikeammalla tolalla. Joensuun käräjäoikeus on tuominnut kontiolahtelainen miehen petoksesta, koska hän teki työmarkkinatuella ollessaan satunnaisesti palkkatöitä. Näin tärkeä rikosuutinen pitää ilman muuta kertoa kaikelle kansalle varoitukseksi.

Varoitukseksi sen kertoi sanomalehti Karjalainen. Mies oli hakenut ja saanut työmarkkinatukea. Hän oli kuitenkin jättänyt kertomatta useissa työttömyysjaksoja koskevissa ilmoituksissa Kelalle, että hän oli ollut myös palkkatöissä. Hän oli hankkinut jopa 300 - 500 euroa kuukaudessa, joten työmarkkinatuen hakeminen samaan aikaa katsottiin petokseksi.

Vastaaja kiisti syytteet väittämällä saaaneensa Kelan virkailijalta tiedon, jonka mukaan vähäiset ansiot eivät vaikuttaisi tukeen. Tämä ei vaikuttanut asiaan, vaan miehen olisi pitänyt ilmoittaa etuuteen vaikuttavat tulonsa. Liikaa maksetuista tuista oli Kela tehnyt jo aiemmin hallinnollisen takaisinperintäpäätöksen ja nyt maksettavaksi tuli vielä 40 päiväsakkoa.

Juridisesti asia meni ihan oikein. Kaikki tukeen vaikuttavat tulot on kerrottava Kelalle annettavissa työttömyysjaksoilmoituksissa. Jos Kelan virkailija on sanonut, että vähäiset ansiot eivät vaikuta tukeen, niin neuvo on ollut väärä. Valtioneuvosto on antanut asetuksen työttömysetuutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista. Sen 12 §:n lyhyt luettelo etuuteen vaikuttamattomista tuloista on  tyhjentävä. Vähäisiä ansioita ei tässä luettelossa mainita, joten kaikki ansiotulot vaikuttavat etuuteen.

Tämä tapaus muiden vastaavien ohella pistää taas kerran ajattelemaan järjestelmän mielekkyyttä. Jatkuvasti kuulee kauniita puheita työvoimapolitiikan kannustavuudesta ja kaiken työn tekemisen tärkeydestä. Kun ihminen sitten todella tekee jotain, niin hänet tuomitaan petoksesta. Se siitä kannustavuudesta. Epäilenpä, että tätä miestä on jatkossa vaikea saada vakuuttuneeksi työnteon kannattavuudesta ja järjestelmän kannustavuudesta.

Nykyinen lainsäädäntö rankaisee työtöntä kaikissa tapauksissa. Työttömän on oltava kotonaan odottamassa määräystä työharjoitteluun, työelämävalmennukseen tai kuntouttavaan työtoimintaan. Nämä työt tehdään ilmaiseksi ja kieltäytyminen merkitsee työttömyysetuuden menettämistä. Jos työtön aktivoituu ja yrittää hankkia leivän päälle voita, niin hän syyllistyy petokseen. Tuen hakeminen huikeiden 300 euron tulojen päälle oli rikos. Voidaan ajatella niinkin päin, että se työn tekeminen etuuksien lisäksi oli rikos. Niin tai näin, aina työtön kärsii.

Jos lainsäädäntöä ei muuteta, niin kannustavuudesta on ihan turha puhua. Lainsäädännön muuttamista puoltaa myös vanha Olaus Petrin tuomarinohjeiden kohta 9:
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.

Lähde : http://sakutimonen.blogit.fi/oikeus-ja-kohtuus/ 



Ei kommentteja: