THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Jäsenhankintakampanja THT ry

Kannata sinäkin toimintaamme, jos olet huolissasi vaikkapa nuorisotyöttömyydestä. Nyt menossa tehostettu jäsenhankinta. Voit liittyä vaikka kannattavaksi jäseneksi ja tukea työtämme. Paljon saatu jo aikaan, mutta paljon vielä tehtävää, joten tukijoita tarvitaan. 

Toiminta kattaa koko Suomen. Tämän vuoden tavoite on saada pieniä aktiivisesti toimivia paikallisjärjestöjä eri paikkakunnille. Jaa tämä myös seinälläsi Facebookissa. Kiitos!

THT ry on välityömarkkinoilla toimivien edunvalvontajärjestö. Jäsenistöömme kuuluu työnhakijoiden lisäksi myös mm. työvoimahallinnon virkamiehiä, poliitikkoja ja muita sidosryhmäjäseniä sekä iso joukko kannattavia yritysjäseniä.

LISÄÄN TÄHÄN: Pakko "työvalmennus" kurssilla sanottiin että saa karenssia jos ei löydä "työkokeilupaikkaa". Täyttä p*skaa Suomeksi. Sain heti viikossa TEM-ministeriöstä vastauksen muille että ei saa karenssia jos yrittää etsiä paikkaa eikä kurssinpitäjällä, te-keskuksella ei ole tarjota mitään sitten. Tulen tämän ottamaan vielä esille Spring Housen kanssa jne. On tässä sähköpostissa faktat ja kerroin kaikille heti aluksi että älkää pelätkö että olen TEM:iin yhteyksissä THT ry kautta vaikka omat asiani on kunnossa.

Tämä on vaan kyykytystä mutta pitäisi perus terveen järjen leikata ketkä näitä itse keksii ja sanoo että näin käsketty vaikka, seli seli taas ja tulen jatkossa lataamaan lisää monista muistakin vääryyksistä jonka takaan että ihmisiä ei käytetä hyväksi tietoisesti josta toiset hyötyy rahallisesti.

Ja minähän en pelkää ketään jos tiedän olevani oikeassa taistelussa orjatöitä vastaan lainkin puutteissa. Suosittelen etukäteen että miuta kannattaa pelätä koska tuon kaikki julki tavalla tai toisella vääryyksistä joita tehdään jatkuvasti. Eihän tämä näin voi mennä. Eihän, EI EI EI.

Mitä enemmän jäseniä on, sitä paremmin voimme vaikuttaa. Liity Sinäkin mukaan joukkoon, jonka mielestä jokaisen pitää saada työpanoksestaan myös palkkaa.


Välityömarkkinoita säätelee myös lainsäädäntö.  Mitä enemmän jäseniä THT:lla on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on vaikuttaa valmisteltavana oleviin lakeihin kuin myös pyrkiä muuttamaan jo vahvistettuja säädöksiä.  

Lainsäätäjät saavat THT:n kautta ruohonjuuritason tietoa välityömarkkinoilla työskenteleviltä, eikä päätöksiä tarvitse perustaa pelkän virkamiesvalmistelun varaan.  Huomasithan säännöistämme, että jäsenenä voit osallistua esimerkiksi vuosikokouksiimme myös etänä ja näin vaikutat konkreettisesti myös itse? 

Jäsenmaksut 2015

Varsinainen jäsen 20,- / kalenterivuosi. 
Kannattava jäsen 50,- / kalenterivuosi
 
Merkitsetkö minut "Ari Vehkanen" ystävällisesti suosittelijaksesi jäsenkampanjaan? 




Tietoja

Kotisivut osoitteessa http://thtry.fi/, verkkolehti osoitteessa http://kotisivu.tk/
Kuvaus
Välityömarkkinoilla toimiville on perustettu oma järjestö

Välityömarkkinoilla oli huhtikuussa 2011 115 000  2011 115 000 henkilöä. Laki edellyttää, että tukityöllistetyn tulee voida luottaa siihen, että hänen työskentelynsä vie kohti vakituista työsuhdetta. Näin ei käytännössä ole. Harjoittelijoilla teetetään asiaankuulumattomia töitä ja varsinkin yhdistykset keksivät lumetöitä tukirahojen tähden. Toisaalta taas esim. kunnat teettävät tukityöllistetyillä ammattilaisten työt ja säästävät näin palkkakustannuksissa. Monet yritykset pyörittävät toimintaansa ilmaisen työvoiman avulla ottamalla aina uudet harjoittelijat tai työllisyystuella olevat entisten tilalle. Yritys ei tällöin ota rahallista tai moraalista vastuuta näistä työntekijöistään.

Tähän asti välityömarkkinoilla olevien etuja ei ole ajanut kukaan. Nyt Suomeen on Italian tapaan (Repubblica degli stagisti) perustettu yhdistys Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry, joka ajaa välityömarkkinoilla olevien etuja. Kotisivut ovat osoitteessa www.thtry.fi
.

THT valvoo välityömarkkinoilla olevien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja, seuraa lainsäädäntöä ja ajaa jäsentensä asioita. Tavoitteena on neuvotella sopimukset, joissa työehtosopimukset koskevat tasa-arvoisesti myös välityöllistettyjä -kunkin alan yleisen työehtosopimuksen mukaisesti.

THT ry ei toimi ammattiliittojen kilpailijana vaan pyrkii yhteistyössä parantamaan myös työllistettyjen työoloja kannustaen heitä järjestäytymään heti työsuhteen muuttuessa vakinaiseksi. Mikään ei myöekään estä olemasta sekä ammattiliiton että THT ry:n jäsen.



https://www.youtube.com/watch?v=4cdVCHgO04E&feature=youtu.be



Ei kommentteja: