THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Käsittämätön tilanne Suomessa: ”Päättäjät valvovat itse itseään ja päättävät, mitä kerrotaan poliisille”

Not nyt puhutaan suoraan totuus mistä kyse, tämän nyt tietää pässikin mistä kyse ja nähty tätä vaikka kuka 20 vuotta varmaan.

Ai mutta eihän Suomessa saa puhua mistään ja sitten sanotaan että turpakiinni.

Korruptio
Korruptiosta puhutaan, kun henkilö hankkii itselleen tai taustaryhmälleen etua tavalla, joka ei ole yleistä tarkastelua kestävä.

Kaikki korruptio ei ole rikollista, mutta se voi olla hyvän hallintatavan vastaista tai epäeettistä.
Lahjonta, kynnysrahat, valekilpailu, vaikutusvallan kauppa, salaliitot, yli- ja alihinnoittelu sekä lähipiirin suosiminen ovat korruptiota.

Korruptio perustellaan usein vanhoilla käytännöillä ja toimintakulttuureilla sekä liike-elämässä riskinotolla.

Tästä voi lukea lisää ja eihän tämä nyt ketään voi yllättää paitsi tiettyä osaa aina yllättää kaikki asiat, voiko olla totta, en usko, valetta, olet hullu, et tajua mistään mitään. Tätähän tämä on ja tulee olemaan jatkossakin jos ei kansa nouse kapinaan. Toinen osa lipi lipi.

Lähde : http://www.uusisuomi.fi/raha/55324-kasittamaton-tilanne-suomessa-paattajat-valvovat-itse-itseaan-ja-paattavat-mita-kerrotaan

Ei kommentteja: