THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mistä kaikesta karenssia työttömälle jaeskellaan?

Laitampa tämmöisen linkin tänne, en ole itsekkään lukenut tätä vielä.

Mutta jos tästä olisi apua niin jokainen karenssi on törkeä koska pakkotyö on laitonta lakien mukaan johon Suomikin on suostunut ja ei noudata sopimuksia. Monet tai lähes kaikki karenssit ovat laittomia.

Työttömiä rangaistaan kovalla kädellä. Ja rangaistuksia mätkitään todella runsaalla kädellä, sillä jos maan väestöä samassa suhteessa haastettaisiin käräjille, sinne pääsisi vuoden aikana enemmän kuin pari miljoonaa suomalaista. Jo tuo osoittanee sen, että jotain täytyy olla pahasti vialla. Lue lisää alta.

Lähde : http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=380917

Tässä on myös kirjoituksia

Lähde : http://sakutimonen.blogit.fi/tag/pakkotyo/
Lähde : http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/asiasanat/8979/pakkotyo

Rikoslain 47 luvun 3a § sanoo näin:
Jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä, tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Eu:n perustuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipidevapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää teitoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä amattia.

- Jos mahdollista äänittäkää jokainen käynti Te-toimistossa varmuuden varalta jatkotoimenpiteitä varten. 

Ei kommentteja: