THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Puheenaihe: Orjuus Suomessa lopetettava!


Nyky-yhteiskunnan on lakkautettava orjatyö, josta ei edes eläke kerry!
Tämä sekä valtavat tuloerot kasvattavat kieroon yhteiskuntajärjestelmää. Jokainen ymmärtää, että orjuuttaminen ja toisen alistaminen miten tahansa ei ole oikein.
Tasa-arvoiseen järjestelmään se ei kuulu eikä sitä saa hyväksyä. 

Ajattele, että olisit koko työurasi harjoittelijana. Olisit ammattitaitoinen, mutta tekisit töitä ruokapalkalla.

Yli 2 300 kehitysvammaista tekee tavallisilla työpaikoilla 5–8 tunnin työpäivää keskimäärin 5 euron päiväkorvauksella, jota kutsutaan työosuusrahaksi. He tekevät täysipainoisesti töitä, mutta menettävät vuosittain 7 500 euroa rahaa, koska saavat eläkettä ja työosuusrahaa oikean palkan sijaan. Samasta työstä ei-kehitysvammaisille maksetaan palkka.
Miten vielä vuonna 2013 osaa kansalaisista kohdellaan näin hävyttömästi? Se on vastoin YK:n yleissopimusta, joka kieltää vammaisten ihmisten orjuuden ja pakkotyövoiman. 3 000–4 000:sta tavalliseen työntekoon kykenevästä kehitysvammaisesta vain 300–500 on aivan oikeassa työehtosopimuksen mukaisessa työssä. 8 000 kehitysvammaista on toimintakeskuksissa järjestettävässä työtoiminnassa, jossa on vain kehitysvammaisia.

Ja alta voi lukea lisää sekä kommenteista lisää ...

Lähde : http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194807526908/artikkeli/puheenaihe+orjuus+suomessa+lopetettava+.html


Siis tätä samaa touhua ollut aina vaan nää touhut ja aina vaan mennään pahempaan. Eikä tämä koske edes kehitysvammaisia vaan jokainen voidaan pakottaa tekemään pakkotöitä karenssin uhalla kun on vaan työtön.
Samasta työstäkin voidaan maksaa esim. 1700€/kk palkkaa jos ei koulutusta tai sitten vaikka 4500€/kk jos on tiploni insinjööri. Eihän tässä olee mitään järkeä ja siis samassa työpaikassa.

Ja nytkin monet jotka olleet työelämässä 20-30 vuotta pakotetaan tonnilla eli 1050€/kk töihin, joku sanoo että sehän on rahaa opeta tai neuvo vaikka atk:ta ajankuluksi kuten yksi ex-kaveri oli pakkotöissä ja sanoi seuraavaksi hän kieltäytyy ja lähtee vaikka vankilaan. Tottakai pomot ja johto olivat iloisia.

Paras tarina on ex-työkaverilla jolla oli vain 35vuoden työura takana ja 867€/kk palkka. 
Ylityöt tai viikonloppu työt pidettiin vapaana 1=1 ja mitäs sitä rahalla tekee. On todisteena työsopimus tallessa että en mitään paskaa kirjoittele huvikseen.

Nämä ketkä ottaa paskapalkalla ihmisiä töihin pitäs kiikuttaa hoitoon välittömästi kun itse voivat vetää 4000€ -50 000€/kk palkkaa ja sitten sanovat että vastuusta maksetaan kun alaiset voi saada muutaman euron päivässä palkkaa vaikka olisi työuraakin takana 35 vuotta ja täysin ammattilainen.

Moni sanoo että jos ammattilainen on miksi ei tee ammattilaisen palkalla töitä, ei ole työpaikkoja perkele ja jos on ne on pakattuna etelään kaikki koko Suomesta ja koko Suomi Lappia, Kanuuta ja Pohjois-Karjalaa myöden ei voi muuttaa tilanteista riippuen etelään tosta noin vaan ja myydä asuntoja jne. Ja monella ei ole työkokemusta ja kenellä on ovat liian vanhoja ja sanotaan vaikka 30 vuotta työkokemusta että siulla ei ole koulutusta työhön joten emme voi maksaakkaan taas.

Aivan aivottomien puuhastelua oma etu mielessä nää touhut niin Suomessa kuin koko EU:ssakin.

Koko yhteiskunta ja työmaailma perustuukin monessa paikkaa täysin vaan kusetukseen sekä hyväksikäyttöön jotta tietty osa voi saada enemmän itselleen palkkaa. Rehellisyys on kaukana, onneksi ei jokapaikassa mutta kyllä palkka pitkälti muodustuu ihan muusta kuin ammattitaidosta tai ahkeruudesta. Liian kilttejä ja rehellisiä käytetään vaan hyväksi kun on tarpeeksi röyhkeä jota voidaan kutsua myös ammattilaiseksi tai kuka miksi vaan haluaa.

Noin 600 000 ihmistä on huijattu pakkotyöhön Lähi-idässä, arvioi Kansainvälinen työjärjestö ILO.

Sitten samalla tietty osa kehuu itseään miten hyviä hyö ovat kun luoneet työpaikkoja, palkastahan ei saa koskaan puhua. Pääasia vaan että on mahdollisimman paljon paskapalkalla töissä jotta psykopaattisesti häiryyntyneet narsistit voivat kuitata itselleen vallan sekä tittelin avulla enemmän ja enemmän palkkaa kyykyttääkseen alaisiaan tai olemalla vaan todella röyhkeitä.

Nää touhut on niin Hitler touhuja jota töissäkin juteltiin aina yli 20 vuotta mutta eihän tietty osa näe asioita näin kun oma lehmä on ojassa tai päässä bitti vinossa ja nehän ne pitäs luokitella kehitysvammaisiksi tai miksi kaheleiksi vaan ihan siis valtion ja kunnan töissä eikä tarvia puhua edes yksityisistä.

Tilastojen siivousta sekä kusetusta ja näistä asioistahan ei saisi puhua ja kertoa avoimesti mistä on kyse. Vaikka joku saisi euron päivässä palkkaa tarkoitus on puhua tietyn osan että olemme työllistäneet nyt ja et ole työtön niin nauti kusetuksesta kun vedämme avullasi hyvät korvaukset sekä edut.


Ei kommentteja: