THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Siivouspäivä seuraavan kerran 25.5.2013

Tämmöinen tapahtuma tulossa jonne voi viedä ylimääräisiä tavaroita myyntiin tai jopa antaa köyhille mieluummin kenellä on varaa.

Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.

Myyntipaikkojen ilmoittaminen aukeaa 15.4.

Kartta seuraavaa Siivouspäivää varten avataan 15.4. Sitä ennen karttasivulla voit katsoa viime syyskuun Siivouspäivän myyntipaikat.

Katso tästä linkistä lisää.


Lähde : http://siivouspaiva.com/fi_FI/ 

Siivouspäivä



Ei kommentteja: