THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Lukko päässä

Olen tullut mökkitöistä ja en jaksa nyt kertoa mitään. Laitan nyt mainosta mutta olen poikki.
Tämä kertoo kaiken. Kiitos.

sakutimonen @ Sunnuntaina, Toukokuun 26. 2013
Tietääkö ihminen näkemänsä perusteella vai näkeekö tietämänsä perusteella? Näkemistä tietämisen perusteella sanotaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Ihminen ottaa vastaan vain sellaista tietoa, joka myötäilee hänen ennakkoluulojaan ja ennakkokäsityksiään. Kaikki niistä poikkeava sivuutetaan kokonaan.
.
Monet ovat vakuuttuneita siitä, että maahanmuuttajat saavat ihan kaiken ilmaiseksi. Sosiaalitoimi järjestää heille parhaat asunnot, merkkivaatteet, taksikyydit, oman auton, lautasantennin ja käyttörahaa vielä tarpeen mukaan. Näin ajattelevalle voi kyllä kertoa, että toimeentulotuen myöntäminen on laissa säädeltyä toimintaa ja se perustuu tarkkoihin tulo- ja menolaskelmiin. Laskennallinen vajaus myönnetään toimeentulotukena. Sen lisäksi voi poikkeuksellisiin menoihin saada harkinnanvaraista toimeentulotukea.
 
Ennakkoasenteiden vallassa oleva kyllä kuuntelee sujuvasti ja näyttää ymmärtävän asian. Tosiasiassa hän ei ole kuunnellut eikä ymmärtänyt yhtään mitään, koska hänen päässään oleva lukko estää uuden tiedon omaksumisen. Kun hän seuraavan kerran lukee jostain, kuinka kummin kaima oli kuullut tutun sosiaalityöntekijän sanoneen, että maahanmuuttajille kustannetaan ihan kaikki, hän riehaantuu. Tämä vastaa täysin hänen omaksumiaan ennakkoasenteita, joten tieto on ilman muuta uskottava.

Ihan sama ilmiö on nähtävissä suhtautumisessa pitkäaikaistyöttömiin. Jonkun mielestä he ovat yhtenäinen joukko tahallaan syrjäytyneitä juoppoja ja työhaluttomia pummeja, joilla on mielenterveysongelmia. Heidät pitää toimittaa pakkotöihin ja ottaa kaikki avustukset pois, niin he ryhdistäytyvät. Tämän on ihan pakko pitää paikkansa, koska itsellä on työpaikka ja tuttu kansanedustajakin on samaa mieltä.

Tällaisellekin ihmiselle voi selittää, että mitään yhtenäistä joukkoa ei ole, vaan jokaisella on ihan oma elämäntilanteensa. Selittäminen on kuitenkin tuuleen huutamista, koska kognitiivinen dissonanssi estää tehokkaasti kaiken uuden tiedon omaksumisen. Tällainen ihminen menee uutta tietoa saatuaan kotiin ja laatii yleisönosastoon kiukkuisen kirjoituksen siitä, kuinka tekemätöntä työtä riittää kaikille halukkaille.

Miettikääpä joskus omia asenteitanne. Siellä jossain luuraa ihan varmasti se ennakkoasenne, joka estää omaksumasta uutta tietoa ja pakottaa vahvistamaan jo opittua ajattelua. Ja se vahvistaminen on totisesti helppoa. Ei tarvitse muuta kuin pysytellä nettimaailmassa niillä tutuilla vanhoilla sivuilla, joilla kaikki samanmieliset aina pyörivät.
Viimeksi muokattu Sunnuntaina, Toukokuun 26. 2013



Ei kommentteja: