THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuntouttava työtoiminta ja muut paskat pakko jutut - EU vie Suomen oikeuteen - Patistaa maksamaan muista maista tuleville työttömille korvausta saman tien.

Tätä kuntouttavan työtoiminnan autuuden sanomaa levittävät innokkaimmin ne, jotka saavat siitä itse elantonsa ja sitä uskovat ne, joita asia ei kiinnosta.

Sama on harjoitteluissa ja muissa tai miksi näitä kutsutaankin joista ei paskankaan hyötyä rahallisesti, se hyöty on näillä firmoilla jotka teettää näitä kun työttömän on pakkomennä näihin karenssin uhalla.

Olisi kaikki sitten 9€ päivä korvauksella niin nähtäisi ketä nämä kiinnostaa. Tai jos saa jopa 1050€/kk palkkatuen niin nähtäisi ketä kiinnostaa nää suomeksi hevon paskat touhut.

Suomessa pitäs alkaa ja laittamaan jokaisen firman, kunnan, valtion paikkaan lappu mutta Suomeksi kirjoitettuna ketkä käyttää 9€ töissä ihmisiä hyväkseen. En ole varma ollaanko jo tätä tekemässä ja muutakin, Esim. lista pitäs saada myös internettiin, facebookkiin kaikista paikoista jotka käyttää 9€ päivä töissä jopa ammattilaisia. Sanotaan vaan että tämä on kuntouttavaaa työtä tai harjoittelua.

Oikeat harjoittelut kuuluu kun opiskellaan jossakin koulussa johonkin ammattiin. Tämän vuoden alusta ei ole saanut vuoden harjoittelussa ollutta enää te-keskukset käyttää uudestaan harjoittelijoina. Tämäkin tuli THT ry:n painostuksesta, kyllä kunnat ja pilipali kouluttajafirmat menetti asiakkaita kun ei saanut ilmaisia työntekijöitä kun itse vetävät kovaa palkkaa tililleen härskisti tai palkkaa kuitenkin jolla tulee toimeen.

Siis laitan vaan pienen osan tänne jotka ei käytä Facebookkia jossa näitä ja monia asioita lukeekin jo aikamoiset määrät politiikkoja myöten tietyilltä sivuilta jotka julkisia kaikille.

Suomessa tai koko EU:ssa olisi kirveellä eniten töitä.


EU vie Suomen oikeuteen - Patistaa maksamaan muista maista tuleville työttömille korvausta saman tien.

Komissio pyysi toukokuussa Suomea lopettamaan nykykäytännön, mutta Suomen viranomaiset kieltäytyivät.

Lähde :  http://www.talouselama.fi/uutiset/eu+vie+suomen+oikeuteen++patistaa+maksamaan+muista+maista+tuleville+tyottomille+korvausta+saman+tien/a2216828

 

Kaksi totuutta

Törmään usein sellaiseen valitettavaan harhaluuloon, että kuntouttava työtoiminta on työllistämistä, siitä maksetaaan palkkaa ja sen avulla kuntoutettavat työllistyvät ihan oikeasti palkkatöihin. Valtaosa kuntapäättäjistä tuntuu näin ajattelevan, koska asia ei oikeastaan heitä kiinnosta.

Heidän mielestään on ihan oikein, että ”se porukka” tekee jotain hyödyllistä sen sijaan, että notkuisi kylillä juovuksissa tai syrjäytyisi kotona. ”Se porukka” siis väikkyy heidän mielessään katukuvassa näkyvinä alkoholisteina, joista tosiasiassa suurin osa on ollut jo kauan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ei kuntouttava työtoiminta heitä koske, vaan se koskee täysin terveitä ja työkykyisiä ihmisiä, joiden ainoa vaiva on työttömyys. Heidät määrätään hallinnollisilla toimilla tekemään palkatonta työtä, josta ei ole todellisia mahdollisuuksia työllistyä palkkatöihin.
Tätä kuntouttavan työtoiminnan autuuden sanomaa levittävät innokkaimmin ne, jotka saavat siitä itse elantonsa ja sitä uskovat ne, joita asia ei kiinnosta.

Olen oikeasti kuullut kunnan työnsuunnittelijan kertovan päättäjille, kuinka pitkäaikaistyöttömät tulevat raapimaan hänen oveaan ja suorastaan rukoilevat pääsyä kuntouttavaan työtoimintaan. Kun he sitten pääsevät siihen mukaan, niin he kiittävät vedet silmissä tästä annetusta elämän tarkoituksesta ja mahdollisuudesta osallistua yhteiskunnan toimintaan hyödyllisellä tavalla.

Olenpa sitten kuullut toisenlaistakin puhetta suoraan kuntouttavassa työtoiminnassa olevilta. Olen kuullut, että työ ollut neljän tunnin tylsää makoilua työmaakopissa, koska juuri sillä hetkellä ei sattunut olemaan mitään järkevää työtä. Ei sitä työtä sitten oikeastaan löytynyt ollenkaan, mutta periaatteenahan onkin kuntouttaa säännölliseen elämään. Kesällä tehdään tietenkin puistotöitä urakkavauhdilla, mutta talvisaikaan ei järkevää tekemistä löydy. Työmaakopissa vietetyn ajan voisi käyttää hyödyllisemmin vaikka kirjastossa istumalla.

Alta voi lukea lisää ..

Lähde : http://uuninpankkopoika.byethost31.com/2013/11/kaksi-totuutta/


Ei kommentteja: