THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Imatran kaupunki jätti palkkoja maksamatta

Teknisen toimen työntekijöiden palkanlisien maksaminen lopetettiin lokakuun 1. päivä. Kymmenien työntekijöiden palkka putosi, pahimmillaan jopa sadoilla euroilla. Mutta hankkiihan nytkin toiset kunnalla eripalkkaa vaikka samat työt ;-)


No tämän takia sitten työttömiä vanhempiakin pakkokurssille, sekä pakko työharjoitteluun 9€ päivä korvauksella. Ja jos et itse saa harjoittelupaikkaa joulukuun aikana tulee karenssia. Katsotaan kuinka hölmö vastaus tulee TEM-Ministeriöstä. Sitten Prismaan täyttämään hyllyjä niin saa työkokemusta ja v-käyrän nostettua tappiin jne. Mitäs sitä palkalla eli rahalla tekee, kun se on vaan muodollinen, vallan himo on myös sairaus kun käytetään hyväksi.

Miksi lakeja tehdään kun niitä tulkitaan monissa asioissa eritavalla ja tahallaan väärin ja en tarkoita nyt tätä asiaa vaan yleensä. Sitten valitukset voi kestää 5kk tai vuosia ja moni ottaa karenssin kun pää ei kestä näitä sairaita touhuja. Kyykytystä.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/imatran_kaupunki_jatti_palkkoja_maksamatta/6960288 

Sosialismin saavutusten näyttely Imatralla - Imatran seudun kehitysyhtiö

Ei hajuakaan kuka kirjoittanut mutta tämmöistä piip nää touhut olleet työuralla kun pyörinyt kunnissa sekä valtiolla sekä vaikka missä firmoissa. Eihän nää yllätä mistä on kyse. Jäävuorenhuippu tulee vaan esiin ja lehtiin jne.

Lähde netistä : http://www.angelfire.com/mt/alpenland/huonoistokeskus/huonoisto/imatranseudunkehitysyhtio/

Sama kuin Jyväskylässä jalkakäytävien kunnossapitoa ollaan sysäämässä takaisin kiinteistöjen vastuulle. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta maanantaina. Pitää saada 400 000€ säästöjä.

Kahden henkilön vuosi palkka kaupungilla kun edut otetaan huomioon. Varmaan työttömät hoitaa tiet työharjoitteluna tai opiskelijat jotta eivät syrjäydy. Ahneus on vakava sairaus, mutta maantapa. Tietenkin karenssin uhalla, varmaan monen tavoite on Stalinin työleirit tai Hitlerin työleirit, tai Kiinalaisten orjien hyväksikäyttäminen josta hyödytään mahdollisimman paljon että tekisivät köyhät itsemurhan niin tulee säästöjä, sitten otetaan toinen tilalle.

Tossa taas moni sanoi hyö lähtee Suomesta pois jossa nyt ei sada lunta eikä tarvia joulua juhlia puhumattakaan itsenäisyyspäivää.Siis kenellä on mahdollisuus tähän ja rahaa.

Oksettaa tämäkin Imatra jo vaikka elämän asunut Lappeenrannassa joka vasta oksettaakin. Samaa paskaa tämäkin kaupunki täynnä.

Tässä yksi linkki jossa koottu työpaikkoja, miksi näihin tarvitaan kurssi, siksi jotta pääräjähtää ja saisi karenssia.

Lähde : http://www.duunia.net/

Kirjoita googleen : cv malli , tulee 275 000 hakua ja eikun tekemään cv.tä ja ohjeita löytyy.

Lähde : https://www.google.fi/#q=cv+malli

Olisi kiva tietää paljon tämmöiset kurssit maksaa, nekin rahat voisi laittaa työttömien OIKEAAN PALKKAUKSEEN eikä vaan paskapalkkatöihin orjaksi.

Koulutusbisnestä TE-toimiston tuella: Työharjoittelua vai työläiskauppaa?

Lähde : http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/koulutusbisnesta-te-toimiston-tuella-tyoharjoittelua-vai-tyolaiskauppaa

Lisää löytyy googlaamalla, alkoi jo oksettamaan.

Tämä kannattaa lukea. On se jossain vanhoissa viesteissä.

"Mitä hyötyä näistä karensseista on? Niillä on paljon kielteisiä seurauksia, on masennusta, on katkeroitumista, on periksiantamisen ja luovuttamisen tunnetta, on pitkiä sairauslomia, itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhia. Itselläni se johti velkaantumiseen ja masennukseen"

Tässä alla koko kirjoitus.

Lähde : http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/lokakuu/nakokulma-tyottomyystoimisto

Kaikki luulivat saitaa vanhusta köyhäksi - antoi 140 miljoonaa hyväntekeväisyyteen

Suomessa tehdään päinvastoin.Täällä vaan kusetetaan jotta itse hyödytään ja mikään ei riitä toisille joita on aivan liikaa. Ja sitten puhutaan Suomeksi paskaa palkan eteen kun toiset kärsii ja kuvitellaan että ne nauttii.

Lähde : http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288626721520.html





Ei kommentteja: