THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Laiskuus on ihmiselle hyväksi - Raamatun mukaan työ on rangaistus

Ihminen ei pysty täydelliseen laiskuuteen, mutta mahdollisimman lähelle sitä kannattaa yrittää.

Kun laiskuus on julistettu yhdeksi kuolemansynneistä, sitä ei mielellään kutsuta laiskuudeksi. Sitä kutsutaan mieluummin rentoutumiseksi, joutilaisuudeksi tai downshiftaamiseksi. Tai kaikkein mieluiten mietiskelyksi, latautumiseksi tai luovaksi prosessiksi.

Ihmisillä on unelmia. Kuten: kunpa ei tarvit-sisi tehdä töitä tai yleensä mitään.

Raamatun mukaan työ on rangaistus, jonka kohtaa paratiisin ulkopuolella. Iankaikkinen joutilaisuus on palkinto, jonka saa vasta taivaassa. Maanpäällistä raadantaa on helpotettu lepopäivillä, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto on halunnut sovitella työn ja kristinuskon välistä ristiriitaa poistamalla pari kirkkopyhää.

Tästä voi lukea lisää niin ei jaksa kirjoittaa mitään enempää jotta ei tule karenssia koska tämä päivä on lepopäivä. Aamulla pakkokurssille ja todella motivoi kaikkia mitä jutellaan. Oksettaa jo valmiiksi. Tulee mieleen että kukä tai ketkä älykääpiöt näitä humpuukki kursseja keksii. Taitaa olla se hyväveliverkosto, pääasia että työttömät työllistää toisia jotka saa tästä kaikesta vielä OIKEAA PALKKAAKIN.

Ja kun uskon raamattuun niin miksi rangaistaan ihmisiä ja työttömiä.

Lähde : http://www.hs.fi/kuukausiliite/Laiskuus+on+ihmiselle+hyv%C3%A4ksi+/a1385954022310


Ei kommentteja: