THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Laki ja soveltamisohje

Laitan tämän tänne myös facebookista jakoon alemmaksi, on nää touhut ihan perseestä ja miten iso-osa ihmisistä tykkää kun toiset kärsii Suomessa ja maailmassa ja itse sitten hyötyvät työttömistä rahallisesti. Suomessa kirveellä olisi eniten töitä.

Minä olen toistanut jo monta kertaa, että meille on syötetty täyttä paskaa kauniiseen pakettiin pakattuna.

Tässä tämmöinen linkki : Vastentahtoinen pakkotyö ja pakkotyöttömyys tulee lopettaa.pdf · versio 2

Kannattaa muutenkin lukea tätä blogia ja muitakin miun blogi listasta tai mennä facebookkiin keskustelemaan asiasta. En ole nyt työtön lain mukaan kun olen kurssilla, ihan perseestä Suomeksi nää touhut aikuiset ihmiset tekee vielä näitä mutta kuka tän pakottamisen keksinyt, itse en pystyisi edes työlliskelemään missään paikassa jossa ihmiset kärsii ja niitä käytetään hyväksi itse hyötyen.

Vielä se puuuttuisi jos olisi pakko kulkea ULKONA ja selässä lukisi "TYÖTÖN PASKIAINEN - ORJA" aina, muuten tulee karenssia ja muuta raippaaa. Ja jos teet töitä vaikka tuki+9€ et ole työtön tai olet jollain pakkokurssilla jossa opetellaan vaikka kättelemään.

Hitsarin 30v työuran tehnyt sanotaan opiskele vaikka putkimiehelle ja sitten putkimiehelle sanotaan opiskele hitsariksi jne.

Työttömillä käytävä bisness on suuri bisness Suomessa, EU:ssa ja koko maailmassa. Hyväksikäyttöä nämä ovat suoraan sanottuna jos hikipajan tj. voi saada jossain vaikka 5000€ brutto, koulutus bisness suuri ja kasvaa vaan kun työttömyys kasvaa, karenssit kasvaa ja toiset vaan hyötyy ja ovat naama peruslukemilla onnellisia kun itse hyötyvät työttömistä kun ne elättää isoa osaa ihmisiä kuten paskapalkkaiset työt. Rahasta ei ole pulaa, kyse on sen rahan jakamisesta.

Ne missä yt:t ja monissa 1-2 vuoden suoja että ketään ei saapalkata niin näihin ei voida ottaa harjoittelijoita 9€ :lla. Täyttä sikailua nää touhut on Suomeksi ja toiset vielä nauttii näistä kun saa ihmiset kärsimään. Jos firmat haluaa töihin miksi ne eivät ilmoita siintä että tässä työ 4kk koeajalla. Tietysti palkkatuella voidaan saada vähän rahaa mutta se ei pidä olla systeemin tarkoitus. Miksi palkkatuki ei ole 1500-2000€/kk. Kun ei kunnilla rahaa, sitten kun katsoo verotietoja niin rahaahan on vaikka kuinka paljon jakaa toisille tilille jota kutsutaan nyt vaikka palkaksi ;-)


Facebookissa on ryhmä "Ei pakkotyölle", sama koskee pakkokursseja ja vastaavia, https://www.facebook.com/groups/eipakkotyolle/

(näistä touhuista tulee mieleen stalinin työleirit ja hitler sekä nyt jo Suomi ja EU

"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista"

TOTUUS KOSKEE
TÄMÄ YHTEISKUNTA ON SAIRAS.

Edelleenkin kehottaisin ihmisiä seuraamaan, kuka hyötyy työttömyydestä. 
Työttömyyttä ei ole tarkoituskaan poistaa.
Perkele, moni duunari on vielä enemmän kusipää kuin valtaosa poliitikoista.

Laki ja soveltamisohje :

Toimeentulotukilain 10 §:n mukaan toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 20 prosenttia sellaisen henkilön osalta, jonka toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on kieltäytynyt todistettavasti työstä, työvoimapalvelusta, koulutuksesta tai kuntouttavasti työtoiminnasta. Toistuvan kieltäytymisen perusteella tukea voidaan alentaa 40 prosenttia.

Alentamisen yhteydessä on laadittava suunnitelma itsenäisen selviytymisen edistämiseksi.
Laki siis antaa sosiaaliviranomaisille mahdollisuuden kokonaisharkintaan asiakkaan tilanteen pohjalta. Lisäksi tuo suunnitelman pakollinen laatiminen on sitä samaa kokonaistilanteen kartoittamista ja  elämän suunnittelua, jolla asiakasta pyritään auttamaan pois toimeentulotuen piiristä.

Nyt hallitus on päättänyt romuttaa tämän harkintamahdollisuuden ja määrätä sosiaaliviranomaiset alentamaan tukea kaavamaisesti ilman harkintaa. Rakenneuudistuspaketissa sanotaan selvästi näin:
Annetaan 2014 alussa toimeentulotukeen liittyen STM:n uusi ohje, jossa edellytetään nykylainsäädännön mukaista tuen aleneman yhtenäistä soveltamista, jos henkilö kieltäytyy työstä tai aktiivitoimesta.

Jos ja kun sosiaali- ja terveysministeriö antaa tällaisen ohjeen, niin ohje on selkeästi vastoin lakia. Ministeriön ohjeilla ei muuteta lain kirjainta eli sieltä ei voida ottaa pois tuota kohtaa voidaan alentaa. Tämä harkintamahdollisuus on selkeästi kirjattu lakiin ja vain eduskunta voi sen sieltä ottaa pois normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Jos lakimuutos aiotaan saada voimaan jo vuoden 2014 alusta, niin sillä on todella kiire.

Ilmeisesti hallituksella ei ole tarkoituskaan muuttaa itse lakia, vaan pelkästään sen soveltamisohjetta. Siinä tapuaksessa STM:n uusi ohje on jo annettaessa lainvastainen eivätkä sosiaaliviranomaiset saa sitä soveltaa rikkomatta itse lakia. Jos laki ja soveltamisohje ovat ristiriitaisia, niin viranomaisen on sovellettava lakia.

Tällä hallituksella on harvinaisen suuret luulot itsestään, kun se kuvittelee voivansa muuttaa voimassaolevaa lakia pelkästään omilla päätöksillään. Samalla se asettaa alemmat viranomaiset hankalaan tilanteeseen. Laki sanoo yhtä, mutta soveltamisohje toista.
Ei siinä kuitenkaan ole ongelmaa. Lainvastainen soveltamisohje joutaa saunan sytykkeeksi.

Lähde : http://uuninpankkopoika.byethost31.com/2013/12/laki-ja-soveltamisohje/ 

Monet myös palkkatuki työtkin voivat olla ihan turhia rahallisesti ja vielä ammattitaitoa vaativia kuten voidaan tehdä vaikka atk:ta hikipajalla vaikka tai missä vaan. Ei palkkatuki töissä makseta koskaan hyviä palkkoja. Voi se TES-Palkka olla mutta paska.

Toisaalta pelolla työllistetään kun puhutaan vaan karensista, pakko mennä, pakkoa tulla. Täysin perseestä nää touhut on totuus.

https://www.facebook.com/tht.ry


Ei kommentteja: