THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tempputyöllistämisen hinta työmarkkinoille - Palkaton kokki: Pakkasin kamani, jotten alkaisi viskoa veitsiä

Tässä pari juttua tännekkin jakoon, p**kanjauhajat voi pyyhkiä vaikka hanurinsa jos eivät ymmärrä mistä on kysymys. Tekstit eivät ole miun joten voi muualle lähettää valituksia jos luetun ymmärtäminen on vaikeaa toisilla koska näitä löytyy ministereihin asti.

Työttömät työllistää niin suuren määrän ihmisiä mutta eihän tähän voida puuttua koska sitten nämä järjen jättiläiset eivät saisi oikeaa palkkaa sitten ja mitäs ne sitten puuhastelisivat päivät pitkät.
Lisään tähän "Kokemuksia työn ja yhteiskunnan organisoimisesta". En itsekkään ole lukenut tätä.
Lisään tähän "Ylellä törkeä työpaikkailmoitus: Ottaisitko tällaisen pestin vastaan?"

"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista"
TOTUUS KOSKEE
TÄMÄ YHTEISKUNTA ON SAIRAS


Edelleenkin kehottaisin ihmisiä seuraamaan, kuka hyötyy työttömyydestä. 
Työttömyyttä ei ole tarkoituskaan poistaa.

Perkele, moni duunari on vielä enemmän kusipää kuin valtaosa poliitikoista.

Tempputyöllistämisen hinta työmarkkinoille :

Kuultuani lukuisia kertomuksia viime aikoina erilaisista työharjoitteluista, työpajoista, palkkatuetuista työllistämisistä ja muista välityömarkkinoille tempputyöllistämisistä aloin pohtia mitä tämä lysti maksaa verorahakertymästä ja miten paljon käytäntö ihan matemaattisesti syö yksityisen sektorin työllistämiskykyä. Tiivistettynä: miten monen työpaikan synty estetään tempputyöllistämisellä?

Paljon erinomaista työtä välityömarkkinoiden ongelmista ja nöyryyttävästä vaikutuksesta on ansiokkaasti tehnyt Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry. He ansaitsisivat jonkinlaisen palkinnon heikoimpien edunvalvontatyöstään.

Aktivointitoimiin nyt käytettävällä rahalla työllistettäisiin yksityisellä sektorilla täysipäiväisesti kevyesti yli 35 000 ihmistä, mikä vastaa jo yli kuudesosaa kaikista tilastollisista työttömistä Suomessa. Semmoisia lukuja tänään.

Tästä alta voit lukea koko kirjoituksen asiasta.

Lähde : http://liljat.fi/2013/12/tempputyollistamisen-hinta-tyomarkkinoille

Palkaton kokki: Pakkasin kamani, jotten alkaisi viskoa veitsiä :

"...Lisäksi ammattilaisuutensa niin oppilaitoksessa kuin yrityksissä osoittaneilla kokeilla, varsinkin alalle pyrkivillä, teetetään ilmaisia koepäiviä työtaidon osoittamiseksi, vaikka sitä varten on työsopimuslakiin kirjattu koeaika..."

Ihmisillä teetetään, ja yritetään teettää, yhä enemmän ilmaista työtä. Yhteiskunta on jo pitkään kannustanut kolmannen sektorin vapaaehtoisia hoitamaan ilmaiseksi niitä tehtäviä, joita on ennen ylläpidetty verovaroin.

Lähde : http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/12/21/palkaton-kokki-pakkasin-kamani-jotten-alkaisi-viskoa-veitsia



Ei kommentteja: