THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 30. tammikuuta 2014

Nuorisotakuu: pajassa puuhastelua palkatta - Ananasmehua Suomeen velkaorjuuden voimin

Nää pajat on varmaan todella kivoja paikkoja. Näissä on muutes myös 30vuoden työuran jälkeenkin toiset tekemässä ammattilaisten töitä myös Suomessa eikä vain nuoria.

Yhden pajan johtaja saa palkkaa n. 4700€/kk joten kummasti kiinnostaa työttömät alaisiksi jotta voi kyykyttää näitä orjia tyydytykseen asti jotka saa tuki+9€ päivä tai pienen palkkatuen työstään.

Ennen jo nuorena sai työstä palkkaa suoraan eikä mitään tukia ja palkka oli rahaa jolla saikin ostettua jotain.

Jos te-toimistot saisi lain puitteissa luvan varmaan kaikki työttömät tapettaisi tai laitettaisi auswitchin tapaisille työleireille karenssin uhalla josta iso osa kansasta hyötyy rahallisesti vaan.

"Mitä jos nuorisotakuun järjestämiseen, mainostamiseen ja hallinnointiin käytetyt rahat olisi laitettu siihen, että luodaan ihan oikeita työpaikkoja joista maksetaan ihan oikeaa palkkaa? Ilmeisesti sellainen ajatus on vanhanaikaista. Itse opin kuitenkin ja alaluokilla, että ihminen käy ensin koulua, valmistuu, menee töihin ja maksaa veroja joilla turvataan yhteiskunnan toiminnot. Ja vanhaksi tultuaan hän saa eläkettä. Minä tajusin nuo asiat viimeistään kahdeksan vuotiaana. Nykypoliitikot eivät ole tajunneet sitä vieläkään."

Tässä yksi kirjoitus lisää jakoon valopäille joita näyttää tässä maassa riittää aivan liikaa.

Lähde : http://www.nyysisuomi.fi/?p=850

Ananasmehua Suomeen velkaorjuuden voimin

Ihmisten ahneus on niin arkipäivää toisille että tykkäävät kun orjat tekee töitä alaisinaan.

Myös SOK:n, Keskon ja Tuko Logisticsin tonnikalatuotteita valmistavien thaimaalaisten alihankkijoiden toiminnasta löytyi ongelmia. Työntekijöiltä oli muun muassa peritty laittomia maksuja ja heiltä oli evätty lakisääteisiä taukoja. Tehtailla ei toimi ammattiliittoja, ja työntekijöiden on vaikeaa neuvotella työehdoistaan.

– Tonnikalatehtaissa töitä paiskitaan minimipalkalla. Työpäivät ovat tavallisesti 12 tunnin mittaisia. Tullakseen palkallaan toimeen työntekijät jakavat pienet huonokuntoiset huoneet useiden työntekijöiden kesken.

Tässä aiheesta lisää kun monet suunnittelee bisneksiä josta itse hyödytään maksimi orjien avulla.

Lähde : http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/ananasmehua-suomeen-velkaorjuuden-voimin/1758578




maanantai 27. tammikuuta 2014

Voi pyhä Sylvi minkä media teki

Olen sanaton nyt mutta olisipa vanhempani vielä elossa. Ehkä tämä oli johdatus jostain haudasta.
Olen taannut että kun asiat kunnossa Suomessa lähden matkalle josta ei lopu mielenkiintoa ja teen video kuvaa jatkossa.
Tämä oli kyllä täysin pystymetsästä tullut ylläri tänään. I am shock. Vielä oli juttua että mitkä lasketaan eli päivän pysähtymiset lasketaan junista näihin joka ratkaisi kai voittoni. Ei junan pysähdykset joka eri asia.

Suurkaupunki-kisa päättyi: Reissumestarit löydetty


Kilpailu "Oletko Venäjän-kiertäjiemme aatelia" päättyi.
Voittajaksi selviytyi Ari Vehkanen, joka on vieraillut 14:ssä Venäjän miljoonakaupungissa kaupungissa. Alempana Ari kertoo omasta matkahistoriastaan.

Kaikkien osallistujien kesken suoritetussa arvonnassa onnisti Annelia (saunahattu) sekä Janne Lenkkeriä ja Matti Sakkea (kalenteri). Onnittelut!

Ari Vehkasen lisäksi löytyi useita kunniamaininnan arvoista suoritusta: Kymppikerhoon kipusivat myös Arja (12/15), Timo (11/15) ja Kaisa (10/15). Kiitos kaikista mukavista muisteluista, joita monet vastaustensa ohella kertoivat! Jos teillä on kiinnostusta kertoa matkojenne huippuhetkistä enemmänkin, julkaisemme mielellämme tarinoita blogeissamme!

Vain Tsheljabinsk puuttuu
Voittaja Ari Vehkanen kertoo:
"Olen ollut kiinnostunut Venäjän kielestä ja kulttuurista noin 30 vuotta.

Olen 51 vuotias. Ensimmäisen matkan Venäjälle tein noin vuonna 1985 eli siihen aikaan Neuvostoliittoon. Sitten urheilut vei miuta ja noin vuonna 1988 lopetin kilpailut ampumahiihdossa jne. Sitten toinen matka Neuvostoliittoon vei sydämeni täysin, aloin opiskelemaan Venäjää ja samalla vuokrasin asunnon Pietarista ja niitä oli monia, kun ne vaihtui 7 vuodessa paljon. Kaikki viikonloput, lomat Pietarissa ja paljon oli venäläisiä kavereita ja kielitaitokin parani. Vuonna 1996 sain stipendin Pietariin kielikurssille 3,5kk firman kautta, Telecom Finland, nykyisin Telia Sonera. Pietariin tuli 1993 ensimmäinen konttori ja aloin Lappeenrannasta käsin hoitamaan atk-, tietoliikenne- jne. asioita sekä pian Moskovaan tuli konttori myös.

Matkat laajenivat ympäri Venäjää junilla vaan sekä muualle mailmaan. Monissa miljoonakaupungeissa en ole ollut kuin päivän ja taas junaan. Kaduttaa vieläkin miksi en kirjoittanut mitään ylös, eikä valokuvia jäänyt, kun poltin kerran kaksi isoa muovikassillista negatiivejä, kun pinna paloi Venäjään noin vuonna 2000.

Monet Siperian miljoona kaupungit ovat junayhteyksien päässä. Olen myös junaillut ristiin rastiin Venäjää Murmansk, Astrahan, Ukraina, Valko-Venäjä jne. Keväällä/kesällä tarkoitus lähteä Svetogorskista kohti Arkangelia ennen isoa matkaani, joka kestää vuosia ja Venäjän halki on tarkoitus taas mennä, mutta pysähtyä kaupungeissa joissa en ole käynyt.

Tarkoitus on lähteä kesällä tai syksyllä todella suurelle matkalle Venäjän halki yksin, jos ei sitten joku halua mukaan, tämä matka voi kestää vuosia monia ympäri maailmaa.
Missä miljoonakaupungissa on ollut kivointa? Vaikea kysymys, kun miulla on aina ollut Venäjällä kivaa, eikä ole onneksi tapahtunut mitään ongelmia yksin matkustaessa.

Novosibirskiin voisi lähteä opiskelemaan venäjää harrastuksen vuoksi vielä tässäkin iässä. Yritän jatkossa tehdä videoita myös, koska alla olevassa kotisivuillani on vain murto-osa kaikkea ja Venäjä jäänyt vähän paitsioon, jotta kuolleet vanhempani saivat olla rauhassa seikkailuistani jatkuvasti peläten. Nyt vanhemmat ovat menneet toiselle puolelle vuoden sisällä.

Pietari on miulle läheisin miljoonakaupunki, koska asuin siellä vuosia ja Lappeenrannasta/Imatralta on lyhyt matka sinne. Nyt asun Venäjän rajalla ja polkupyörällä pääsee helposti Svetogorskiin, josta voi jatkaa matkaa mihin vaan.

Terveisin Ari Vehkanen Imatra"

Lisää Arin reissuista osoitteessa www.vehkis.net

Lähde : http://www.venajaseura.com/blogi/suurkaupunki-kisa-paattyi-reissumestarit-loydetty

Oletko Venäjän-kiertäjien aatelia?

Tuli niin yllätys viesti että meinas housut pudota. Sääntöjä noudattaen jotka alla olin voittaja.
Nyt kyllä vanhempani kääntyy haudassa sekä itsekkin että mitvit. Voiko risukasaan paistaa aurinko,
ilmeisesti voi ja vielä tulossa julkinen esittely kun toimittajaan olin yhteyksissä valokuvani kera.
Loppuu sanat ja onneksi en tilannut Ville Haapasalon kirjaa "et kuiteskaan usko" koska eihän miun tarinoita usko monikaan vaikka puhun totta aina.

Odotan mitä löytyy pian netistä jne..maine mennyt jo lapsena :(




Helsingin matkamessujen ja juuri julkaistun Venäjänmatkojen 2014 matkaohjelman kunniaksi julistamme kilpailun Suomen parhaiden Venäjän kiertäjien löytämiseksi! Mittarina toimii tässä kilpailussa se, kuinka monessa Venäjän miljoonakaupungissa olet vieraillut. Tämä on hyvä kriteeri, sillä miljoonakaupunkeja on siroteltu Venäjän eri osiin. Kovimmalle reissaajalle lähtee palkinnoksi tunnetuimman Venäjän-matkaajan Ville Haapasalon kirja Et kuitenkaan usko! Lisäksi kaikkien kesken arvotaan palkintoja, joten nolla-saldollakin kannattaa osallistua!

KILPAILU:

Kovin Venäjän kiertäjä: Kuinka monessa Venäjän miljoonakaupungissa olet vieraillut?


Kilpailuaika: 17.1. - 26.1.2014 (klo 23:59 asti)
Osallistumistapa: Vastaus kirjoitetaan alla olevan Kommentit-kenttään. Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostilla, joka kirjoitetaan kommentin yhteydessä. (Sähköpostiosoite näkyy ainoastaan ylläpitäjille).
Vastauksessa tulee lukea vierailtujen miljoonakaupunkien määrä sekä niiden nimet, esimerkiksi: "5 kaupunkia: Pietari, Moskova, Rostov, Omsk ja Kazan". Lisäksi saa mielellään kirjoittaa esimerkiksi viimeisimmän kaupungeissa käyntivuoden tai hauskoja muisteluja kyseisistä kaupungeista.
Säännöt: Miljoonakaupungeiksi tässä kilpailussa luetaan ne 15 kaupunkia, joissa RIA Novostin raportin 17.12.2012 mukaan on yli miljoona asukasta. (Lähde Wikipedia). Nämä kaupungit ovat:

MOSKOVA
PIETARI
NOVOSIBIRSK
NIZHNI NOVGOROD
JEKATERINBURG
SAMARA
OMSK
KAZAN
TSHELJABINSK
ROSTOV-NA-DONU
UFA
VOLGOGRAD
PERM
KRASNOJARSK
VORONEZH

Tarkennukset
Vierailu hyväksytään, vaikka kaupunki ei vierailuhetkellä olisi ollut miljoonakaupunki tai jos kaupungilla on tuolloin ollut eri nimi (esim. Neuvostoaikana).

Tässä kilpailussa vierailuksi EI lasketa läpikulkua, esim. Siperian-junalla tehtyä tai koneen vaihtoa lentoasemalla, vaan kaupungissa on pitänyt seisahtua ainakin päiväseltään.
Palkinnon saamista ajatellen osallistumisen on oltava henkilökohtainen, jotta käynnit voidaan tarvittaessa todentaa.

Tasapuolisuuden vuoksi palkinnot jaetaan Suomessa asuville. Toki muunkin maalaiset saavat kertoa miljoonakaupunkiensa määrän.

Palkinnot
1) Kilpailuaikana 17.1.-26.1. suurimman Venäjän miljoonakaupunkien vierailumäärän ilmoittanut palkitaan Ville Haapasalon Et Kuitenkaan usko (2013) - kirjalla. Mikäli sama vierailumäärä on useammalla osallistujalla, palkinto arvotaan näiden kesken.

HUOM! Voittajakandidaatti tullaan tarvittaessa testaamaan puhelimitse viiltävin vierailupaikkakuntia koskevin kysymyksin, joten huijaaminen ei todellakaan kannata.

2) Kaikkien määräaikana osallistuneiden kesken arvotaan 1 kpl SVS Saunahattuja sekä 2 kpl SVS 2014-seinäkalentereja.

Voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla henkilökohtaisesti kilpailuajan päätyttyä.
Onnea kilpailuun! Toivottavasti löytyy kunnon metropoliitteja!

Jos Venäjän matkailukokemukset vielä puuttuu, niin niitä voi alkaa hankkia vaikkapa Venäjänmatkojen kautta !

(Kommentin latautumisessa on pieni viive, joten odota rauhassa vastauksesi tallentumista!)

Lähde : http://www.venajaseura.com/blogi/oletko-venajan-kiertajien-aatelia


Työttömällä orjan oikeudet

Lukijoilta | Turun Sanomat 23.1.2014 03:30
Ministeri Paula Risikon suunnittelemat, ja aiemmatkin pakotetut palkattomat työt, millä nimikkeellä tahansa, ovat ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen vastaisia.

Julistus kieltää kaiken orjuuden ja orjakaupan muodot. Julistuksen mukaan jokaisella on oikeus muun muassa työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, riittävään palkkaan, samaan palkkaan samasta työstä, työttömyys- ja muuhun sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon. Jokaisella on oikeus opiskeluun, yksityiselämään, vapaa-aikaan ja lomiin.

Nyt yksittäisillä työvoimaviranomaisilla on oikeus määrätä rangaistus, karenssit, työttömyysturvan pysyvä lakkauttaminen, tai toimeentulotuen leikkaukset, jos joku pitää kiinni ihmisoikeuksistaan.
Työttömiä pidetään orjina, eikä heille sallita vapaa-aikaa eikä lomia, jolloin saisivat tehdä, mitä haluavat. Työttömyysaikana (24 h/vrk, 7 pv/vk) opiskeleminen on rajattua, talkoisiin tai naapuriapuun ei saa osallistua eikä edes omaa taloa rakentaa.

Naisten perinteisiä toimia – neuletyöt, taide, säilöntä, lastenhoito, hoiva – ei vielä ole rajoitettu, mutta miehiltä on viety lähes kaikki perinteiset miesten vapaa-ajan puuhat, vain kaljakapakassa istumiseen on oikeus.
Työttömille ja toimeentulon saajille on palautettava jo vuonna 1948 allekirjoitetut ihmisoikeudet.


Tuula Javanainen


perjantai 24. tammikuuta 2014

Kiero kysely

Tässä kiero kysely linkki alle ;-)

Nyt joukolla allekirjoittamaan sopimusta että luopuu kaikista sosiaalituista loppuelämäksi kaikki karpaattien nerot sekä ajatusten tonavat.

Lähde : http://reilusuomi.wordpress.com/2014/01/20/kiero-kysely/

maanantai 20. tammikuuta 2014

Palkatta töihin pakottaminen lopetettava

Nyt on niin oksettava olo että turha tähän mitään paljon lisättävä. Pakkotöissä tai pakko työkokeilussa jos olet sairaslomalla et saa mitään korvauksia koska ei ole työ suhdetta, et ole työtönkään tilastojen mukaan mutta et töissäkään vaikka teet töitä. Työsuhteessa saa palkkaa sairaslomalla, tai lapsesi on sairas voit jäädä kotia. Te-keskuksen touhut on aika syvältä on totuus.

Tämä yhteiskunta on aivan mielisairas. Miksi ei työttömillä korvata työssäkävijät kaikki niin ei tarvia maksaa palkkaa, ai mutta näihän on tehty jo vuosikausia. Sais kaatua koko yhteiskunta tai tulla jätti kaaos.

Lukijoilta | Turun Sanomat 19.1.2014 03:31
Kuka haluaa antaa palkkatyönsä ilmaiseksi töihin pakotetuille? Ei kai kukaan. Näin siinä kuitenkin käy, jos sosiaaliturvan vastikkeellisuutta entisestään lisätään. Työttömiä löytyy kaikkiin töihin.

Nykyinenkin palkatta työhön pakottaminen tulee pikimmiten lopettaa. Samoin työttömien ajan käytön kyttääminen. Ei työnantajillakaan ole ihmisen ajankäyttöön valtaa enempää kuin maksamansa työajan osalta. Vangit ovat asia erikseen.

Vastikkeeton elämiseen riittävä kansalaispalkka kaikille on tasa-arvoinen, yksinkertainen ja kannustava. Sen saisi, jos töitä ei löydy.

Kansalaispalkan rahoitukseen säästyisivät toimeentulotukien, työttömyyspäivärahojen, työmarkkinatukien, sairaspäivärahojen maksut ja nyt niiden maksamisesta, kyttäyksestä ja laskennasta aiheutuneet palkka- ja toimitilakulut. Varmasti jättipotti.

Pakkotyön myötä Suomestakin syntyisi kerjäläisyhteiskunta, missä yhteiskuntarauha ei olisi itsestään selvyys.

Lähde : http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/585539/Palkatta+toihin++pakottaminen+lopetettava

Hyvää huomenta vaan mitä ministerit sun muut älykääpiöt suunnittelee työttömien yhdistyksen pj. toimestakin.Kaikkein hulluin tilanne on joillakin että saavat lopputilin ja sitten pakotetaan tekemään samoja töitä ilman palkkaa ja näitäkin on Suomessa aivan liikaa. Kolmen kuukauden päästä voidaan vaikka Yliopisto koulutuksen saanut pakottaa mihin vaan töihin vaikka ex-firmaan josta sai tätä ennen palkkaa.

Pitäs miettiä miten nää on edes mahdollisia.

Ote MadVentures kirjasta: "Kun noilta reissuilta palaa, sitä huomaa, miten uskomaton mesta tänne on rakennettu.""Mikä?"kysyn."Hyvinvointivaltio. Ja miten järjettömällä tavalla sitä revitään alas! Kun on kontrastia kaatopaikkaan Phnom Penhissä, niin sitä kelaa,miten hyvin täällä on pullat uunnissa. Ja sitten oikeistovoimat repivät alas hyvinvointivaltiota, joka tänne on - uskomatonta kyllä -saatu rakennettua. Taas mennään perse edellä puuhun."

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Getto, pakkotyö ja muut fantastiset innovaatiot

Laitan tännekkin jakoon tämän. Eipäs sosiaalietuuksiin kukaan tarkoituksellakaan laske lapsilisiä, maataloustukia, eu-tukia, yritystukia sun muita sosiaalietuuksia. Mitäs jos näitä tukia nauttivien pitäs mennä pakkotöihin ilman palkkaa 9€/päivä kulukorvauksella. Ei taida olla munaa näillä ajatusten tonavilla ketkä kannattaa alla olevaa osallistuvaa sosiaaliturvaa, olisivat sitten esimerkkinä muille pakkotöissä jonka nimi yritetään muuttaa "osallistuvaan sosiaaliturvaan".

Ja jokainen voi sanoa töissä että ei halua palkkaa vaan tekee töitä sosiaalitukia vastaan esimerkkinä koko Suomelle. Kummasti ei ole halukkaita vaan halutaan palkkaa nostaa itselle kun samalla haukutaan työttömiä. Kirveellä olisi todella paljon töitä tässäkin maassa miten on ihmiset erkaantuneet käytännöstä täysin joita maailmanparas koulujärjästelmä synnyttää ;-)

Ei tule kenelläkään mieleen että töistä pitäs maksaa palkkaa jotta palkalla tekeekin jotain.

Minäkin olen sitten elättänyt kaikkien lapsiperheiden lapset Suomessa veroillani. Saatana että monet on tyhmiä kuin kumisaappaat kun itsekkään en ole ruudin keksijä mutta ymmärrän nyt aivan maalaisjärjen asiat täys apinan aivoilla.

Ministeri puhuu kauniisti, mutta paskaa!

Heti sen päälle alettiin lääppiä kokoomuslaisen ministerin Paula Risikon lempilasta, osallistavaa sosiaaliturvaa. Orwell-suomi-sanakirjan mukaan se tarkoittaa pakkotyötä, joka puolestaan on synonyymi orjuudelle.

Yle uutisoi suurimman osan suomalaisista pitävän sosiaalitukia ”passivoivina”. Väite perustui tutkimuksen yhdelle tarkoitushakuiselle kysymykselle, jossa sosiaalietuuksia ei mitenkään eritelty.
Etuuksista nauttii jokainen suomalainen jossain vaiheessa elämäänsä. Luultavasti kukaan vastaajista ei kuitenkaan ajatellut itse olevansa laiska ja vastuuton.


Mitä tulee Kelan, sossun ja työkkärin väliseen Bermudan kolmioon, siinä pyöriminen on toki omiaan passivoimaan kenet tahansa. Kyselyssä saati vastausten tulkinnassa ei vain otettu huomioon sitä, että kyttäys ja byrokratia ne passivoivat, eikä tukien vaatimaton taso.

Tästä alta voit lukea koko tekstin.

Lähde : http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/kolumnit/3102135/getto-pakkotyo-ja-muut-fantastiset-innovaatiot

TYÖNANTAJAT RIKKOVAT LAKIA osa ties kuinka mones - pakkotyö

Siis olemme yli 30 vuodessa työelämässä nähneet niin paljon lain rikkomisia ja jatkuvasti piti ilmoittaa ammattiliittoon kun johtoporras valtiolla aivan turailija mulkkuja täynnä on totuus, niin kunnissakin ja monessa muussakin paikassa että lain rikkominen on arkipäivää ja maantapa. Perusasioiden ymmärtäminen on vaikeeta toisille vaikka miten lukeneita, sitten monet kuvittelee että ylitöitä jos itse tekevät ilman palkkaa vaikka että muittenkin on näin tehtävä. Paskat sanon mie vaan joka minuutista saatava palkkaa ja venykööt nää vellihousut vaan itse mutta ei kaikkien pidä näin tehdä.

Töissä ollaan ainoastaan rahantakia, jos joku väittää muuta tekee sitten töitä ilman palkkaa esimerkkinä muille. Suomen jokainen te-keskus ja henkilöt jotka ovat töissä pitäs haastaa oikeuteen koska jokainen riikoo täälläkin lakia päivästä, viikosta, vuodesta toiseen kun pakottavat ihmisiä pakkotöihin eli Suomen valtiokin riikkoo lakia jatkuvasti välittämättä pätkääkään tehdyistä sopimuksista.

Lähde : http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/01/tyonantajat-rikkovat-lakia-osa-ties.html?spref=fb

"Erityisen ongelmalliseksi tilanne on kehkeytynyt jo jonkin aikaa sitten, sillä jo nykyinen lainsäädäntö rikkoo räikeästi ILO:n pakkotyösäädöksiä. ILO:n artikkelissa, jossa määritellään pakkotyö ja pakkotyön muotoja, mainitaan erikseen karenssit ja etuuksien kieltäminen kansalaisen työstä kieltäytymiseen vedoten."

"Tähän sitä sitten ollaan tultu. Elämme maassa, jossa keskustellaan naama peruslukemilla siitä, että kannattaako täällä rikkoa pakkotyölakeja vähemmän vai enemmän selvästi. Pakkotyöhän on täällä karua todellisuutta, kuten jo edellä totesin, mutta onko tässäkin asiassa pakko teeskennellä, että asia on jotenkin monimutkainen, ja että kaikki näkemykset ovat samanarvoisia?"

Moni kun syyllistää työttömiä miten paljon ne saavat tukia ovat aivan kaheleita ja erkaantuneet kaikesta täysin. Jos tuet on isot niin kukaan ei tekisi palkkatöitä. Mutta eipäs kukaan puutu muihin tukiin esim. lapsilisät, yritystuet, maataloustuet,eu-tuet jne.ja näitä tukia saa vaikka olisi miljoona omaisuus.

Ja lapseton voi sanoa yhtä hyvin kenellä lapsia että miksi lapsettomien pitää elättää toisten lapset veroilla kun saavat lapsilisää tilille ilman mitään työvelvoitetta. Nämä pitäs laittaa viikonloppuisin pakkotöihin lapsilisän edestä niin loppuu lässytys samantien.

Tästä alta voit lukea koko kirjoituksen miten kusipäisessä valtiossa elämme.

Lähde : http://simosuominen.wordpress.com/2013/11/19/tastako-suomessa-keskustellaan/

”työ tekee vapaaksi”, ”Totuus tekee teistä vapaita”

Edelleenkin kehottaisin ihmisiä seuraamaan, kuka hyötyy työttömyydestä. 
Työttömyyttä ei ole tarkoituskaan poistaa.

Perkele, moni duunari on vielä enemmän kusipää kuin valtaosa poliitikoista.

"Fiksuille ei tarvitse selittää,
ja kusipäille ei kannata."


Totuus koskee




lauantai 18. tammikuuta 2014

Haluan lomaa - valuvika

Ohjelmoin tänään aamuyöstä ferrarini jotta kaikki suuttuu kun kello tärähtää 5.00 reikä.

Pitempiki loma kelpaisi ...valuvika kun suksi ei luista.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pyramidimarkkinointi - mahdollisuus ansaita 8 minuutissa sama raha jonka saat nyt 8 tunnissa

Olisiko sinulla tarvetta ylimääräiselle rahalle tai vapaa-ajalle? Haluaisitko kahdeksan tunnin työpäivien sijaan tehdä esimerkiksi kahdeksan minuuttia töitä viikossa, silti ansaiten tuplasti, kymmenkertaisesti tai jopa satakertaisesti nykyisen palkkasi verran? Totta perkele haluaisit!

Kukapa ei. Nyt sinulla on siihen myös mahdollisuus: ryhtymällä itsenäiseksi TPM-jälleenmyyjäksi voit heittää hyvästit työelämän monotoniselle oravanpyörälle. Rystyset valkoisena raatamisen sijaan voit ryystää kossua Välimerellä kelluvalla huvijahdillasi, hurjastella Euroopan autobaanoilla upouudella Ferrarillasi tai ahmia kaviaaria, maksalaatikkoa ja tryffeleitä Pariisin hienostoravintoloissa

Voit kayttää tähän bisnekseen aikaa ihan niin paljon tai vähän kun sinua itseäsi huvittaa. Pienelläkin työpanoksella homma lähtee ensin käyntiin ja sitten käsistä: kun alapuolellesi kertyy uutta myyntiverkostoa, alat saada ns. passiivista tuloa, eli rahaa tunkee ovista ja ikkunoista tekemättä yhtään mitään.

Pääasialliseksi duuniksesi jää rahakasojen pöyhiminen, etteivät setelit suotta homehdu. Toki siihenkin puuhaan voit palkata itsellesi avustajan!

"Eikä siinä vielä kaikki! Ryhdyin myös itsenäiseksi TPM -edustajaksi kun halusin tehdä vähemmän töitä ja saada enemmän rahaa ja vapaa-aikaa! Kohta tuohta tulee ovista ja ikkunoista, ja joudun palkkaamaan avustajan pöyhimään eurokasoja etteivät alimmaiset homehdu! Sillä aikaa kun löhöilen aurinkorannalla Thaimaan lomalla!"

Tästä alta voit lukea lisää miksi et liittyisi joukkoomme ja pääsisit pois oravanpyörästä.

Lähde : http://www.telajarvi.net/pyramidimarkkinointi/edustajaksi.html





Rikas puhuu - Työttömille tulossa pakko hyväksyä pitkä työmatka

Kun rikas puhuu, vaikenevat kaikki, ja hänen sanansa kohotetaan pilviin asti. Kun köyhä puhuu, sanotaan: ”Kuka hän on?” Ja jos hän kompastuu, hänet vielä survaistaan kumoon.

Nämä Jeesus Siirakin kirjan 13 luvun sanat tulivat taas mieleeni eilisaamuisesta TV 1:n Ykkösaamusta ja etenkin sitä seuranneesta uutisoinnista. Lähes jokaisesta Björn Wahlroosin lauseesta tehtiin jossain tiedotusvälineessä uutisotsikko. Mahtoi siis rikkaalla miehellä olla todella painavaa sanottavaa.

Eipä ollut, vaan hän puhui ihan sitä samaa kuin on puhunut jo vuosia. Työn teettäminen on liian kallista, joten palkkoja on alennettava. Investointien turvaamiseksi on pääomatuloverotusta alennettava. Yleensäkin työtä on tehtävä enemmän ja työttömyysturvaa on heikennettävä työhön kannustamiseksi. Opiskeluaikoja on lyhennettävä tiukentamalla opintotuen ehtoja. Sanalla sanoen: tehkää enemmän työtä, jotta minä saan enemmän rahaa.


Työtä pitää siis tehdä enemmän pienemällä palkalla tai mieluummin kokonaan ilman palkkaa. Näin tulee tapahtumaan, jos ministeri Paula Risikon ajama vastikkeellinen sosiaaliturva jostain syystä toteutuu. Sen avulla luodaan rinnakkaiset palkattoman työn markkinat, jotka pienellä viiveellä alentavat kaikkia palkkoja. Ei kukaan maksa palkkaa, jos työttömistä saa ilmaisia työntekijöitä.

Tästä voit lukea lisää koko blogin.

Lähde : http://sakutimonen.com/2014/01/rikas-puhuu/

Työttömille tulossa pakko hyväksyä pitkä työmatka :

Suomesta on päästävä pois olen edelleen sitä mieltä koska voi joutua tekemään vielä vanhoja atk-töitä ilman palkkaa 12-24kk tai muodollisella korvauksella kun se matkustus aika-otetaan käyttöön karenssin uhalla, ja toiset saa samoista työstä sitten palkkaa. Todella järkevää, dille dong. Tai oltava omafirma ja tähän saa ilmaista starttirahaa. Yritys toimintaa on halvinta hoitaa jos mahdollista kotonta käsin niin ei tule mitään muita kuluja. Voi vaikka tuoda ruokaa vanhuksille kun oma toiminimi 25€-30€/h jne.ammattitöiden lisäksi.Paras on jos mahdollista lähteä pakoon jos se vastikkeellinen työtulee.

Palkat ajetaan aivan minimiin jatkossa sitten toisilla aloilla kun saa ilmaistakin työvoimaa jatkossa. Nuorena kun meni postiin vaikka 18 vuotiaana täyspäivä töihin sai heti suoraan palkkaa ja nyt -80 luvulla menevät postimiehet saa noin 2000€/kk brutto pitkine valtion lomineen ja palkka on täysi paska mitä kaikki puhuu.

Työttömille tulossa pakko hyväksyä pitkä työmatka ehkä jo tänävuonna. Eli päivät menee matkustaen aamusta iltaan vaikka palkka olisi 1050€/kk joita palkkatuki töitä on Suomi täynnä. Ei järenhäivää ja oliko se että Suomessa keskipalkka jotain 3700€/kk. Tossa monet kaverit saa tämän ihan ammattikoulupohjalta lisineen koska lisiä laskuttavat koko ajan te-sopimuksen mukaan.

Tämä ei vielä ole voimassa mutta näitä hienoja ideoita "viisaat" suunnittelee eli aivan sairasta.




Klikkaa kuvaa mistä on kysymys.

Lähde : https://www.facebook.com/photo.php?fbid=560754924011033&set=pb.117812941638569.-2207520000.1389515248.&type=3&theater



lauantai 11. tammikuuta 2014

Sattui liian sopivasti

En nyt itse jaksa tai kehtoo enempää kirjoittaa vaan mainostan alla olevaa tekstiä. Eiköhän tämä Saku Timonen lataa koko laidalliselta lakimiehenä totuuksia mistä on kysymys. Työttömissä löytyy myös todella aktiivisia ihan vapaaehtois töissä olevia joista ei haluta puhua vaan kaikki laitetaan samaan muottiin joka törkeää.

Lisään tähän tämän kun monet sanoivat että olen nyt työharjoittelussa kaverin firmassa jota arvostan sekä kaikkea ja heti maanantaina sanottiin että maksavat ruuan kun en saa palkkaa kolmelta viikolta ja tämä on te-keskuksen juttuja ja itse mietin 2-3kk sitten että kunnalle en mene koskaan vaan mieluummin autan kavereita kuten yksi toinenkin teki ja ehkä kolmaskin, hienoa toimintaa ja kaikkille tämä vinkiksi. Nämä pitää erottaa toisistaan koska tarkoitus oli jatkaa mutta vanhempien eli isän kuolema muutti kaiken koska menee asunto alta Lappeenrannasta ja tähänhän ei osannut varautua kukaan vaikka pelko oli vuosia aina kun asun nyt Venäjän rajalla lähes 50km matkaa. Nyt väsään kaikkea vielä 2vkoa kun on muutakin puuhaa iltaisin tarpeeksi.

Huonoimmassa tapauksessa työtön voi joutua entiseen työpaikkaan harjoittelijaksi ja näitäkin on tapahtunut Suomessa eli mistä ennen sai palkkaa ei saa nyt palkkaa. Näitä nämä touhut ovat.

Lisään tähän että on muitakin tukia joista vaietaan aina eli lapsilisät, yritystuet, maataloustuet, eu tuet jne. ja näitä saa miljonääritkin Herliniä sekä Wahlroosia myöten mutta eipäs näihin puututa. Kirveellä olisi eniten töitä Suomessa sekä koko yhteiskunnassa on totuus. Miksi lapsettomat elättää lapsiperheitä veroilla kun ei niillä ole varaa muuten elättää omia lapsiaan voitas yhtä hyvin sanoa eli sadat tuhannet työttömät elättää näitä tukien varassa eläviä karpaattien neroja sekä ajatusten tonavia. vmp. 

Lisää tähän pari juttua.

"Tältä se näyttää, kun ollaan tämän yhteiskunnallisen mielisairauden ytimessä:
Wahlroos verottaisi vapaa-aikaa! "


Täysin sairasta nää touhut. 

Lähde : http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288408076177.html




"Omasta mielestäni tämä on ylivoimaisesti tärkein kirjoitukseni ja toivon tämän osaltaan avaavan keskustelua siitä, mihin me yhteiskuntana haluamme pyrkiä ja päästä. Eikä pelkästään oman yhteiskuntamme vuoksi, vaan kaikkien muidenkin, koska ne kärsivät kukin omalla tavallaan näistä kasvukivuista. Kipu on oikea sana, koska sitä me todella osaamme tuottaa."

Lähde : http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158111-tuottavuusharha


”työ tekee vapaaksi”, ”Totuus tekee teistä vapaita”

Edelleenkin kehottaisin ihmisiä seuraamaan, kuka hyötyy työttömyydestä. 
Työttömyyttä ei ole tarkoituskaan poistaa.

Perkele, moni duunari on vielä enemmän kusipää kuin valtaosa poliitikoista.

"Fiksuille ei tarvitse selittää,
ja kusipäille ei kannata."

Totuus koskee

Koko eilisen päivän Yle uutisoi kyllästymiseen asti itse Taloustutkimuksella teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisten ylivoimaisen enemmistön mielestä sosiaalituet passivoivat. Kysymys oli vain yksi arvotukimuksen useista kysymyksistä, mutta siitä tehtiin pääuutinen.

Ryöpytys alkoi heti aamusta. Aamu-tv:ssä asiaa kommentoivat suurella asiantuntemuksella kansanedustaja Olli Immonen ja entinen ministeri Heidi Hautala. Yksikään toimittaja ei kysynyt miten hyvin he tuntevat sosiaalietuuksien määräytymisen perusteita ja myönnettäviä summia, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli takoa kansan päähän, että työttömät ovat syrjäytyneitä ja laiskoja, ylenpalttisten tukien passivoimia elättejä.

Iltapäivällä saatiin uutisiin myös ministeri Paula Risikko antamaan kansalle mitä kansa haluaa. Hän sanoi tietävänsä hyvin etuuksien passivoivan vaikutuksen ja oli tyytyväinen, että nyt asiasta on saatu myös tieteellistä näyttöä. Hän sanoi odottavansa innolla osallistavaa sosiaaliturvaa pohtivan työryhmän tulossa olevaa ehdotusta osallistavan tuen järjestämisen keinoista.

En tiedä onko tällaista työryhmää asetettu ja jos on, niin se on tehty salaa. Vielä joulun alla eräälle työttömyysaktivistille kerrottiin ministeriöstä, että ryhmää ei ole vielä nimetty.

Millainen sitten oli tämä Risikon mainostama ”tieteellinen tutkimus”? Joukolle satunnaisesti valittuja kansalaisia lyötiin eteen lomake, jossa tätä asiaa kysyttiin näin:

sosiaalituet


Tässä kaikki ja tästä saatiin pääuutinen koko päiväksi.

Minusta tämä sattui liian sopivasti. Risikko on viime kesästä lähtien puhunut osallistavan sosiaalituen puolesta. Ensi alkuun hän puhui vastikkeellisesta sosiaalituesta, mutta ilmeisesti joku kertoi hänelle sen olevan ILO:n orjatyön kieltävän sopimuksen vastaista. Siksi hän siirtyi nopeasti puhumaan osallistavasta sosiaalituesta, jossa osallistuminen palkattomaan työhön on työttömälle etu ja oikeus, jopa ihan etuoikeus.

Yle siis teetti itse tutkimuksen ja tulkitsi vastauksia itse. Sitä en tiedä kuka sen keksi tilata, mutta kuten sanottu, niin se sattui vähän liian sopivaan saumaan ollakseen puhdasta sattumaa.

Tästä alta olevasta linkistä voit lukea koko kirjoituksen kun se joku miettii seuraavia ideoita ;-)

Lähde : http://sakutimonen.com/2014/01/sattui-liian-sopivasti/

maanantai 6. tammikuuta 2014

ISO KIITOS



KAIKILLE JOTKA
JUORUATTE MINUSTA
ISO KIITOS
ETTÄ OLETTE TEHNEET
MINUSTA ELÄMÄNNE
KESKIPISTEEN!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

SOSIAALITURVAN PUOLUSTUSPUHE - Sanden blogi paljon asiaa

Tämmöistä ....

Sanden blogi : 

"Osallistuttava sosiaaliturva" tarkoittaa siis sitä, että valtio juridisesti palkkaa ihmisiä runsaalla kuudella sadalla eurolla kuussa töihin ja antaa heidät ilmaiseksi yksityisille yrityksille työvoimaksi. Tämä tulee tietenkin johtamaan siihen, ettei yrityksen kannata pitää palkkalistoillaan sellaisia työntekijöitä, joita saa valtiolta ilmaiseksi. Erityisen uhanalaisia ovat siivousalan työpaikat ja muut vastaavat, mutta mikään sektori ei ole turvassa, sillä sosiaaliturvan varassa elää myös hyvin koulutettua väkeä, työttömiä.

Kun tämä orjatyövoima siis alkaa tulvia "osallistuttavan sosiaaliturvan" nimissä työmarkkinoille, työnantajien etu on irtisanoa kaikki sellaiset henkilöt joiden työt tämä ilmainen työvoima voi hoitaa. Samalla työnantajat voivat aloittaa tosissaan palkanalennuskeskustelut, koska nyt heillä on konkreettinen vaihtoehto. Joko lasket palkkaasi, tai otamme tilallesi ilmaisen valtion kustantaman orjan.

Käytän nimitystä Orja, koska "osallistuttava sosiaaliturva" täyttää YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen orjuuden määritelmän. Se on työtä jota ei voi valita eikä vaikuttaa, jota on pakko tehdä hengissä pysyäkseen, mutta jolla ei tule toimeen. Tämä on siis orjuuden määritelmä. Hallitus on siis oikeasti todellisuudessa, iha aikuisen oikeasti, luomassa orjamarkkinoita tähän maahan.

Eli kun sossupummi seuraavan kerran vituttaa, ja niinhän tulee myös käymään, kannattaa miettiä vaihtoehtoja. Vankina sossupummi tulisi maksamaan valtiolle noin nelinkertaisesti. Orjana hän tulisi viemään työpaikkasi tai ainakin painaisi palkkaasi alaspäin. Suuryrityksen pomon parinkymmenen miljoonan euron bonus on sekin verorahoilla maksettu erilaisten tukien kautta ja sillä summalla maksettaisiin aika monen tuhannen ihmisen toimeentulotuki.

Tästä voi lukea koko tekstin. Te-keskusksen valopäät ja kurssien pitäjät kiroaa että heillä on unelma työpaikka olla näitten satojen tuhansien ihmisten käsikijänä että palkkaa ette saa mutta töitä saatte.

Tässä on lisää ja lisää alla olevassa linkistä ja kirjoitus on pitkä. Kannattaa lukea täältä muitakin kirjoituksia.

Lähde :  http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/01/sosiaaliturvan-puolustuspuhe.html

Miksi kukaan te-keskuksen töissä olevat, koulutusfirmat, hyväksikäyttävät firmat, kunnat, valtion yksiköt kirjoita tästä aiheesta samalla tavalla eli valita TEM-ministeriöön että eivät ota työntekijöitä jos heille ei makseta OIKEAA TES PALKKAA ja aja asioita että lopetetaan nää pakko pelleilyt, rupeavat lakkoon töissä jne. Sekä yleensä kunnan työt on osa-päiväisiä täysin perus palkkatuella eikä muita lisiä yleensä, etuja kuten muilla kunnantyöntekijöillä.

Siksi koska toiset nauttii kun saa kiusata ihmisiä kun tekevät töitä ilman palkkaa, ovat pakko älykääpiö kursseilla pakosta tai sitten ovat munattomia idiootteja täysin suomeksi ja voivat sanoa että hyö tekee vaan työtään mitä ylemmältä määrätään. Mitäs jos käsky tulee ruoskia niin aina totellaan, varmaan tekevät mitä vaan mitä ylemmältä sanotaan kieli ruskeana, mitvit.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Tositarina toisinajattelija - Työtön vapaasta tahdosta

Tämmöistä ja miksi työ on monella kaiken mittarina, tittelit jne. josta saadaan tyydytys elämään.
Tässä ajattelemisen aihetta valopäille sekä kaikille neroille.



Työvoimatoimiston tarjouksiin Mauno suhtautuu enimmäkseen huvittuneesti. Pakollinen asiointi kannattaa kuulemma hoitaa juuri ennen sulkemisaikaa niin virkailijatkaan eivät intoudu esittelemään "kahdeksan euron duuneja". Hän ei myöskään kestä tippaakaan pompottelua. Kun puhelimen päässä ilmoitetaan virkailijan puhuvan toista puhelua, kiroaa Mauno reippaasti. Työnhakuvaatimuksia lukiessaan hän toteaa uhmakkaasti: "Mikä vitun cv?" ja kysyy miten pitkäaikaistyöttömällä olisi cv:tä.

Nyt nämä työkokeilut ovat että saa 9€ päivä kulukorvausta eli euron lisää että kokeilee (tekee) työtä ;-)

Ostan meinaan ihan itse piakkoin näppärän videokameran jotta voin alkaa tekemään dokumentteja tai muita kivoja kuvauksia maailmasta missä elämme.





Lähde : http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tyoton_vapaasta_tahdosta_98223.html#media=96942

Vapaamatkustajille ruoskaa - yhteiskunta on sairas

Kirjoitan itse tähän että nää touhut on aivan sairaita ja sairaat ihmiset näitä suunnittelee, on piiskureina ja vielä saavat tästä jonninjoutavasta työstä palkkaa jotta saavat satojen tuhansien ihmisten mielet pahoitettua.
Ja näitä kusipäitä Suomessa näyttää riittävän on totuus.

Tämäkin tiedoksi tähän väliin vaikka.

300 EURON TYÖTULO VOI JATKOSSAKIN PIENENTÄÄ ANISOPÄIVÄRAHAA

Lähde : http://www.tyj.fi/fin/ajankohtaista/?2013-12-300-euron-tyotulo-voi-jatkossakin-pienentaa-ansiopaivarahaa&nid=169

Ei kenelläkään näistä aivopieruista tule mieleen että työstä pitäs saada palkkaa kuten ne itse saavat. Sitten nämä lahopäät suoraan sanottuna päättävät asioista. Jopa 60 vuotiaat on olleet näissä pakkokursseilla, pakkotöissä joista ei saa palkkaa ja näitä kutsutaan nykyään "työkokeiluksi" vaikka olisi työhistoriaa takana koko ikä. Aivan sairasta.

Nää pakkotyö touhut jotka näitä puoltaa on yhtä idiootteja kuin jotkut kahelit sanoo että tänään tv:stä kuka katsoo on hiihtoa, mäkihyppyä, yhdistettyä, ampumahiihtoa, jalkapalloa että esim. isä pakotti ne tonne urheilemaan. Päässä vippaa näillä ja pahasti naurettu taas kymmenien kanssa että joo pakosta olivat lapsesta asti aikuisikään sekä monet ikämies-veteraani killapuiluissakin vielä toiset vaikka 60 vuotiaana pelaamasssa jalkapalloa, pingistä, sulkapalloa pelaamassa tai hiihtämässä tai juoksemassa. Norioki Kasain isä on pakottanut sen hyppäämään mäkeä vieläkin kun on jo 41 vuotias sanoo nää aivopierut joilla ei todellakaan ole kaikki kohdallaan.

Siis näitä harrastuksia tehdään vapaaehtoisesti mutta töitä pakosta joista ei saa palkkaa väkisin ja miten on toisten vaikea ymmärtää tätä. Dille dong ja hoitoon nää aivopierut pitäs saada. Talkootyöt, auttamiset aivan eriasia kun nääkin on toisille mahdoton ymmärtää kun vittumoinen luonnevika ja häirikkö luonne joka vielä muitten syytä sanoo toiset aivopierut naama pokerilla, dille dong.

Yksi kansanedustaja onneksi taas tässä haukkui aivan suoraan nää pakkotyöt ilman palkkaa, pakkokurssit ja tehnyt sitä ennenkin sekä on muitakin että nämä pitäs lopettaa ja heti. Mutta kun valtamedia valehtelee ja monet lehdet asioista ja kertoo väärää tietoa kuten Neuvostoliitossa aivan liikaa. Sitten eivät oikaise kirjoituksia vaikka miten jotkut yrittää kirjoittaa tai puhua "korkealtakin" että taas tuli valhe tietoa kansalle.


Kunnalle on aivan sama vaikka henkilöt heittelee paperilennokkeja päivät pitkät jotta saadaan tilastot kuntoon eikä tule sakkoja. Miksi ei tätä suoraan sanota. 
Tietysti kunnat haluaa että tekisivät ilmaiseksi töitä heillä niin ei tarvia maksaa palkkaa, muodollinen korvaus ei ole palkka.


Alla olevia vastaavia esimerkkejä löytyy Suomesta ihan riittävästi ja kysymys on isosta firmasta jossa johto saa yli miljoonan palkkaa mutta silti näin toimitaan törkeästi. Tarkoituksella laitoin xxxxxx xxxxx mistä firmasta kysymys.

"Tuossa muutama vuos sitten yx kaveri joka oli monta vuotta xxxxxx xxxxx tehtaalla palkkatyössä, ja sit yt-neuvotteluissa itrisanottiin, sai puolen vuoden päästä osoituksen palkattomaan työharjotteluun samaan hommaan mitä teki monta vuotta palkkatyönä..!"

"Kolmen kuukauden päästä voidaan työtön te-keskuksen kirjoilla oleva henkilö pakottaa vaikka olisi Yliopisto koulutus mihin töihin vaan ilman palkkaa vaikka työuraa takana 30 vuotta. Tossa yksi kahden tutkinnon Yliopisto koulutuksen omaava yritettiin pakottaa lasikoppiin istumaan (vahtimestari) sekä keittämään kahvia muille eli johdolle kun eivät itse osaa sitä eikä se kuulu heidän työtehtävään, hah haa. Haukkui nää aivopierut aivan pystyyn ja ei saanut edes karenssia eli työllisti näitä karpaattien neroja sekä ajatusten tonavia te-toimistossa sekä vastaavia "työnhakuvalmennus" kouluttajia."

"Yksi ex-työkaveri oli pakotettuna töissä 867€/kk bruttopalkalla. Lisiä ei maksettu, ei viikonlopputöistä lisiä, tästä on sen työsopimus tallessa ja tämä oli siis te-keskuksen kautta ja ei ollut varaa ottaa karenssia kun on perheellinen sekä parilasta. Viikonloppuiltaisin oli paljon töitä jotta porukat vittuuntuisi näistä orjatöistä oikein kunnolla ja ottaisivat karenssin niin kunta saisi säästöjä näin jotta ne säästöt voisi antaa palkkana toisille kun mikään ei riitä kunnan johdolle kun pääkuin laho linnunpönttö mutta itse eivät tätä huomaa kun kaveripiirikin täys lahoja varmaan. Vaikka miten toiset väänsi rautakangesta että työstä pitäs saada palkkaa ei mennyt jakeluun kun itse voi vetää 8000€/kk kaikkine etuineen. Näissä on tämän Suomen tulevaisuus sitten hallinnassa ja näitä vastaavia riittää ympäri Suomea ikävä kyllä"

Vapaamatkustajille ruoskaa :

Ex-kansanedustaja Risto Kuisma kirjoitti eilen facebookissa, että hyvinvointiyhteiskunnan pahin ongelma ovat vapaamatkustajat. Pitkässä keskusteluketjussa hän täsmensi tarkoittavansa vapaamatkustajilla työhaluttomia työttömiä. Työtä kuulemma on halukkaille ja hän itse työllisti itsensä 60-luvulla myymällä marjoja ja sieniä sekä tekemällä valtion hätäaputöitä. Nyt eivät työttömät enää halua tehdä työtä, koska sosiaalietuudet houkuttelevat enemmän.

Minun nähdäkseni työttömiä suurempi ongelma ovat liian kauan suojatyöpaikoissa aikaansa viettäneet ex-kansanedustajat, joiden kokemukset ja ajan haalistamat muistot työelämästä ja työttömyydestä ajoittuvat 60-luvulle ja jotka siksi töräyttelevät mitä sattuu.

Kuismaa viisaampana pidetään ainakin virallisesti VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiaista. Hän uskoo vahvasti, että työttömyydestä päästään eroon lisäämällä reilusti työvoiman tarjontaa. Kun työtöntä työvoimaa on runsaasti tarjolla, niin Vartiaisen uskon mukaan työpaikkoja rupeaa syntymään ihan itsestään.
Siinäpä meillä toinen tollo, jonka usko on vahvempi kuin järki. Vartiainen perustelee näkemyksiään yleensä Saksan mallilla ja Paltamon kokeilulla. Saksan hyvä työllisyys perustuu parin euron tuntipalkalla tehtyihin halpatöihin, joilla ei voi elää ilman lisäksi haettavia sosiaalietuuksia. Valtio siis tukee työnantajia maksamalla suurimman osan palkkaa sosiaalietuuksina. Tähän tulee luultavasti muutos syksyllä säädetyn minimipalkkalain mukana.

Paltamon kokeilussa kaikki työttömät sijoitettiin työllistämistoimenpiteenä työvoimataloon. Palkkaa heille ei maksettu, mutta jotain he siellä puuhastelivat. Heitä myös annettiin paikallisille yrityksille palkattomiksi työntekijöiksi. Kunnassa vallitsi virallisesti täystyöllisyys, mutta kokeilun päätyttyä kunnan työttömyysaste pomppasi hetkessä lähes 200 prosenttia. Työvoima siis kelpasi niin kauan kuin se oli ilmaista, mutta oikeita palkallisia työpaikkoja syntyi vain muutama.

Paltamon kunnanjohtajan mielestä malli on hieno. Niin se pelkästään kuntatalouden näkökulmasta onkin. Jos kunta ei järjestä työllistämistoimenpiteitä, niin se joutuu maksamaan Kelalle puolet työmarkkinatuen kustannuksista. Vuonna 2015 koko työmarkkinatuki siirtyy kunnan vastuulle. Kun kunta sijoittaa työttömät nikkaroimaan lintulautoja työpajaan tai työvoimataloon työvoimapoliittisena toimenpiteenä, niin maksuosuus poistuu ja valtio maksaa kunnalle jokaisesta työttömästä 10,09 euroa päivässä. Kyllä se kunnalle on kannattavaa touhua.

Hallituksen rakennepaketissa ajetaan palkatonta työtä osallistavan sosiaaliturvan nimellä. TE-ministeriö valmistautuu jo tähän ”sosiaalipolitiikan paradigman muutokseen” eli työn teettämiseen ruokapalkalla, vaikka mitään virallisia päätöksiä ei ole tehty. TE-ministeriön tuoreessa tiedotteessa sanotaan näin:

– Vuodeksi 2014 työllisyysmäärärahoilla palkataan TE-toimistoihin yhteensä noin 400 henkilöä. Lisäresurssit ovat tarpeen työllistymissuunnitelmien tekemiseksi sekä rakennepakettiin liittyvien tehostettujen työnvälitystoimien toteuttamiseksi.

Kyllä sitä väkeä tarvitaankin, kunhan tämä julkisuudelta piilossa suunniteltava malli päätetään toteuttaa.
Ensin on käskettävä kaikki pitäaikaistyöttömät tekemään jotain kaksi tuntia päivässä. Hyväksyttävät tehtävät pitää määritellä tarkasti, koska palkattomalla työllä ei saa korvata mitään nyt palkkatyönä tehtävää.

Tehtäväluetteloa pitää päivittää koko ajan ja niitä töitä on haalittava sieltä sun täältä. Osallistettavat työttömät pitää taivutella, uhkailla ja kiristää osallistumaan talkoisiin. Jokaisen osaksi päätyneet työt pitää kirjata tarkasti ja työn tekemistä on kontrolloitava. Kieltäytyjät ja pinnarit tai työnantajan sellaisiksi vättämät henkilöt on tutkittava ja rangaistava. Työttömien viranomaispäätöksistä tekemät valitukset on tutkittava.

Osallistava sosiaaliturva tulee siis työllistämään oikeasti ainakin nuo 400 TE-toimistoihin piiskureiksi palkattavaa. Lisäksi piiskureita tarvitaan paikallistason työpaikkoihin. Tarvitaan työvalmentajia, työnjohtajia ja ties mitä leirinvartijoita, jotta laiskalle pinnarilaumalle saadaan opetettua työnteon jalostava vaikutus ihmisluonteeseen.


Mitä? Kuka siellä vielä palkasta mutisee? Turpa tukkoon ja töihin!

Lähde : http://sakutimonen.com/2014/01/vapaamatkustajille-ruoskaa/



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2014 - Ei itsekkäillä ja ahneilla ole oikeutusta määritellä muiden elämää ja tarkoitusta.

Uudenvuoden lupaus:
Lupaan taistella kaikin käytettävissä olevin keinoin orjatyötä ja sen teettäjiä&hyötyjiä vastaan sekä ketkä ovat mukana näissä touhuissa pakottamassa ihmisiä karenssin uhalla näihin sekä myös sairaisiin pakkokursseihin ja h*lvatin työhönvalmennuksiin, mitvit. 


Kun 2013 vuoden päätin täysin mielisairaitten keksimän työnhakukurssin niin tässä on vuoden 2014 ajatuksia lisää. Miksi ihmiset suostuu te-keskuksissa työskentelemään jotta toiset kärsii, tai miksi koulutusfirmat käyttää ihmisiä hyväkseen ja mistä näihin löytyy kouluttajia ja sitten kehutaan miten hyvä bisness tämä työttömillä käytävä bisness on.

Lohdutan - ne ovat sairaita ja itsekkäitä ketkä näihin hakee töihin vielä vapaaehtoisesti. Ei ne ole pakosta näissä touhuissa. Jos joku ei osaa kävellä firman ovesta sisään, soittaa puhelimella, lähettää sähköpostia, tehdä cv:tä, etsiä netistä töitä niin olisi sitten näitä varten nämä kurssit MUTTA VAPAAEHTOISESTI ja jonninjoutavasta p*skasta päästäisi eroon ja voisi tehdä elämässä jotain järkevää, mielekästäkin koska menee hyvää aikaa elämästä täysin paskaan.

JA PAKKO TYÖKOKEILUT MYÖS VAPAAEHTOISINA JOISTA SAA 9€ päiväkorvauksen.

Suomi Finland voisi testata vuoden ketkä menee vapaaehtoisesti näihin kaikkeen ja sitten viisaat voisi vääntää tutkimuksia, raportteja palkkansa eteen niin olisi tekemistä josta maksetaan vielä.

Vielä uudestaan että näissä on myös akateemisia ja kaikkea sikin sokin jopa 30 vuotta töissä olleita että jossainpäin Suomea neuvotaan jopa miten avataan ovi, kätellään, kammataan tukkaa jne. EI PRKL ja sitten näistä maksetaan koulutusfirmoille, te-keskusten äänien tonaville palkkaa hienoine titteleineen. hah haa.

Tässä on Iltalehdestä vuodelle 2014 näistä pakkotöistä, pakkokursseista uudestaan tännekkin jotka niin syvältä kuin voivat. Ja kuinka monet saa tästä oikeaa palkkaa sekä ilman työttömiä olisivat kusessa.

Nyt on täällä tästä p*skasta jo 3054 sivua joka kertoo mistä on kysymys. 


"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista"
TOTUUS KOSKEE
TÄMÄ YHTEISKUNTA ON SAIRAS


Edelleenkin kehottaisin ihmisiä seuraamaan, kuka hyötyy työttömyydestä. 
Työttömyyttä ei ole tarkoituskaan poistaa.
Perkele, moni duunari on vielä enemmän kusipää kuin valtaosa poliitikoista.

Ei nimimerkkiä 
Vieras
""Pelkkä tekemisen kannustaminen ei ole edes viisasta, koska tekeminen ei ole aina hyödyllistä. Krääsä markkinat ovat juuri tätä turhan tekemistä ja joutavaa resurssien tuhlaamista. Ihmisten elinolojen kurjistaminen ei kannusta ketään yhtään mihinkään pikemminkin toimii esteenä järkevälle tekemisellekkin ja antaa joillekkin ihmisille mahdollisuuden harjoittaa taloudellista riistoa köyhimpiä kohtaan.

Sairas sellainen ihminen on, joka nauttii saatuaan toisen tekemään turhaa työtä, vaikka kuljettamaan vettä päijänteestä saimaaseen ämpärillä. (sama koskee "koulutuksia").

Omia ajattelumallejaan ei kannata pitää muiden käyttäytymisen perusteina, koska siinä vain peilaa omaa haluaan käyttää jotakin tahoa hyväkseen. Valta on aina alistamaan pyrkivää ja nimen omaan heikoimassa asemassa olevia kohtaan, koska he ovat puolustus kyvyttömiä mielivallan harjoittajien silmissä. Aikansa kutakin on sanonta, jonka historia on lukemattomia kertoja todistanut paikkansa pitäväksi.

Itsekkyys ja ahneus ovat ne mihin yhteiskunta tulee kaatumaan yhä uudestaan ja uudestaan, jos ei osata ottaa menneisyydestä oppia.

Se että ihminen haluaa olla yhteiskunnan hyödyllinen jäsen on tosi asia ja sekin ettei kaikille anneta mahdollisuutta siihen on vähintäänkin yhtä tosi ja tämän estää useimmiten raha eikä mikään muu. Työ luo arvoa ja rahan pitäisi olla vain mittari tälle arvolle. Raaka-aineilla ei mitään muuta arvoa pitäisi olla, kuin niihin sisältyvän työn arvo, koska metsäkin kasvaa ilman mitään ihmisen tekemiä ponnisteluja riippumatta siitä kuka metsän näennäisesti omistaa. Istutuksellakin vain saadaan haluttua puuta kasvamaan ja lannoitus heikentää puun laatua olennaisesti tehden siitä harvasyistä huttua.

Yrittäjä laskee tarjouksen tehdäkseen urakan oman tietämyksensä pohjalta ja osallistuu samalla kilpailuun muiden yrittäjien kanssa siitä kuka halvimmalla tekee urakan. Pilvin pimein on näitä esimerkkejä, missä laskelmat ei ole pitäneet ja urakat ovat jääneet kesken tai alkuperäinen hinta on toteutus vaiheessa noussut huomattavasti. Tämä ei ole kenenkään etu ja jos onnistuu saamaan hyvän urakan on se tilaajan tietämättömyyden ansiota, mikä taas voi johtaa tilaajan ongelmiin maksukyvyttömyytenä ja näitäkin tapauksia on. Rahan takia yrittäminen ei ole mielekästä vaan tarpeen täyttämisen kannalta.

Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tuloerot ovat mahdollisimman pienet ja verotus on se keino millä niitä ohjaillaan jos halutaan. Kaiken loppupelissä maksaa kuluttaja, joka tuotteen tai palvelun tarvitsee ja mitä laajempi kulutukseen kykenevä kansan osa on sitä enemmän tuotteita ja palveluita vastaavasti tarvitaan. Tätä jos suomen yrittäjät eivät ymmärrä ei heillä ole silloin ns. hommat hanskassa.

Työajan lyhentäminen myös olisi paikallaan, sillä teknologinen kehitys on pienentänyt työvoiman tarvetta radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana. Tämä kehitys ei kuitenkaan ole siirtynyt tuotteiden hintoihin vaan tuotantovälineiden omistajien taskuun. Valtion olisi näissä tapauksissa huolehdittava siitä, ettei valtion verokertymä näiden yritysten kohdalla pääse pienenemään, koska yrityksistä saneerattujen ihmistenkin on elettävä.""

Lähde : http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=380917&page=75



Vastaa lainauksen kanssa