THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 6. helmikuuta 2014

Ei lusmuille ja loisille

Nyt alle kirjoittamaan tätä kaikki jotka kannattaa osallistavaa sosiaaliturvaa, haukkuvat työttömiä, köyhiä, sosiaali tukien saajia jne. voin ottaa vastaan allekirjoituksia. Näkee kenellä on munaa jotka samalla syyttää työttömiä ja muita köyhiä. Hopi hopi allekirjoittamaan maataloustukien saajista lähtien.

Miksi ahkeruudeksi ei lasketa muu vapaaehtoinen työ jota olen itse tehnyt enemmän kuin laki sallii jatkuvasti ilman palkkaa yrittäen edes auttaa toisia ihmisiä. Ei pelkät tilastot kerro yhtään mitään mitä ihminen tekee elämässä eikä makaa sohvalla ainoastaan litkien olutta.

Minulla on ehdotus teille, jotka pidätte työttömiä työnhakijoita syyllisinä työttömyyteensä, ja nimittelette heitä lusmuiksi ja loisiksi.

Luodaan järjestelmä, jossa tällainen suoraselkäinen kansalainen voi tehdä kirjallisen, sitovan vakuutuksen, että luopuu kaikista oikeuksistaan työttömyysavustukseen nyt ja tulevaisuudessa. Halutessaan voisi sanoutua irti myös julkisen sairaanhoidon palveluista, kansaneläkkeestä, ilmaisesta koulutuksesta lapsilleen (jos hänellä on alle kouluikäisiä lapsia), ja mahdollisesti muistakin veroilla maksettavista palveluista.

Tämä lupaus olisi laillisesti sitova, eikä sitä voisi purkaa. Tai mahdollisesti sen voisi purkaa monimutkaista virkamiespompompottelureittiä pitkin. Jos anomus tukien piiriin paluusta lopulta menisi läpi, tuo aikaisemmin niistä luopunut joutuisi julkisesti tunnustamaan aikaisemman ylimielisyytensä ja syynsä, miksi nyt halusi palata yhteiskunnan turvan piiriin.

Ja tietysti hän joutuisi esittämään vilpittömän anteeksipyynnön, jos oli koskaan nimitellyt työttömiä lusmuiksi.
Mitään veroalennuksia ei saisi, eikä tuilta vetäytyjä sitä odottaisikaan; hänhän toimii periaatteidensa pohjalta, ei itsekkäästi, omaa voittoa tavoitellen.

Tällä tavalla valtio voisi suunnitella tulevaisuutta keveämmin mielin, tietäessään, että on ainakin muutamia, jotka pärjäävät aina omillaan, tai ainakin uskovat niin.

Lähde : http://reilusuomi.wordpress.com/2012/12/05/ei-lusmuille-ja-loisille/


Ei kommentteja: