THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 8. toukokuuta 2014

Verottaja iskee bloggaajien saamiin ilmaislahjoihin

Onneksi tämä uutinen ei koske miuta koska en ole saanut mitään. Ja monet matkailijat ollaan saatu kustantajalta esim. Madventures kirjoja joilla ei mitään tekemistä blogien kanssa ja nämä on mainoslahjoja kustantantajalta. Kun joku julkaisee kirjan niin kustantajat jakaa tietyn määrän ilmaisia mainoslahjoja ja kirjoittajat voivat suositella että saisiko vaikka näille 20:lle mainoslahjaksi kirjan.
Ja toisethan voivat saada rahaakin ja itse en ole centin centtiä saanut koska pelaan rehellisesti aina ja siksin voin kirjoittaa tähän tämän.

Ja jokainen mainos siviulllani on ihan vaan itse laitettu ja olen kysynyt voinko laittaa mainoksen ja kaikki sanoneet voit laittaa ja en näistä mitään saa koska tiedän että jos rahaa saa jne. pitäs muutenkin ilmoittaa verottajalle tulot vanhankin lain mukaan tai aina. Nyt näihin vaan puututaan kovalla kädellä.

Vaikka miulla on paljon mainoksia niin ei näistä ole sovittu mitään vaan kunhan harrastuksena lässytän tai suollan tekstiä huvikseen ajankuluksi.

TIEDOKSI MONILLE:
Verottaja on ensi kertaa antanut ohjeet blogikirjoituksista saatujen korvausten ilmoittamisesta. Uuden ohjeistuksen mukaan bloggaajan pitää ilmoittaa verottajalle ansiotuloinaan myös bloggaamisesta saadut tavarat ja palvelut. Muutos koskettaa suurta joukkoa bloggaajia.

Silloin tällöin hän testaa mainostajilta saamiaan tavaroita ja palveluja. Näin hän esimerkiksi sai Samsungin tablettitietokoneen.
– Kun kirjotin Elisa Kirja -palvelusta, sain tekstistä rahapalkkion, mutta sain myös tämän tabletin siinä yhteydessä käyttööni, että pystyn käyttämään ja kokeilemaan niitä palveluita.
Valtari on kysellyt verohallinnosta, pitäisikö hänen maksaa veroa saamistaan tavaroista.

Jos todella pitäisi ilmoittaa kaikki saamansa ripsivärit veroilmoituksessa, niin se koskisi todella suurta joukkoa.

– Hanne Valtari
Silloin kunnollista vastausta ei tullut, mutta nyt uusien ohjeiden mukaan bloggaajan pitäisi ilmoittaa verottajalle vastaanottamansa tavarat ja palvelut veronalaisena ansiotulona.Myös Lähiömutsi-bloggaajan pitäisi siis maksaa veroa tablettitietokoneesta veroprosenttinsa mukaan.

– Sen sijaan mainoslahjoiksi laskettavat tavarat ovat verovapaita.

Tästä alta voit lukea joten olkaa monet varovaisia. Ja mainoslahjoja saa monet ilman mitään blogeja jotka ovat suurin osa.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/verottaja_iskee_bloggaajien_saamiin_ilmaislahjoihin/7227248

Ei kommentteja: