THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kun työ ei ole työtä - Paltamo työllistää ainaskin huippu palkoin

Kunnissa alkaa työkokeilut, tietenkin toiset ei saa työstään palkkaa ja toiset saa työstä palkkaa. Ihan kahelien touhuja. Nämä touhut on aivan sairaita, pitäähän se toisten työllistää näin itseään kuten yhdelläkin pajalla voi johtaja saada 5000€/kk palkkaa ja työttömät ei saa palkkaa vaan tuen. Aivan pimeetä ja sairasta.

Tässä vanha Paltamon työkokeilua ja todella hyvin työllisti huippupalkoin, ei vaan työttömiä.
Katso tittelit, jolloin olet varmaankin samaa mieltä siitä, että koko homman otsikkona pitäisi olla:
"Paltamo työllistää huippupalkoin!!!"

Kunnissa kokeillaan osallistavaa sosiaaliturvaa, jonka ideana on saada työelämän ulkopuolella olevia osallistumaan toimintaan, joka ei ole varsinaista palkkatyötä. Toiminnan vastineeksi he saavat työttömyyskorvausta.

Näin aloitti Kainuun Sanomat osallistavan sosiaaliturvan pilotointia käsittelevän juttunsa, jonka otsikko oli ristiriitaisesti Paltamon työttömät ahkeroivat pian etujensa eteen.

Työttömät siis ahkeroivat töissä, jotka eivät ole töitä ja saavat siitä vastineeksi työttömyyskorvausta.
Juttu kuvastaa hyvin osallistavasta sosiaaliturvasta vallitsevaa epätietoisuutta. Kukaan ei vielä tiedä mitä se pitää sisällään ja kuinka se toteutetaan. Siksi pilotointiin on valittu kuusi kuntaa, jotka ovat Loimaa, Paltamo, Rauma, Rovaniemi, Varkaus ja Äänekoski.

Tämä on erittäin vaarallista ajattelua. Työttömyyskorvaus ei enää olekaan korvaus työttömyydestä, vaan korvaus työttömän tekemästä työstä. Koko palkkatyön käsite romutetaan ja osa työvoimasta suljetaan ihan ajatuksellisestikin ulos palkkatyömarkkinoilta. Näin synnytetään palkattoman työn markkinat ja ne markkinat tulevat lisääntymään koko ajan.

Toivottavasti pilottikunnissa muistetaan kertoa työttömille, että pilotointivaiheessa kenenkään ei ole pakko osallistua kokeiluun. Kokeilu toteutetaan nykylainsäädännön puitteissa, joten kieltäytyminen ei johda työttömyysetuuden menettämiseen eikä toimeentulotuen alentamiseen.

Lue tästä alta koko kirjoitus mistä on kysymys.

Lähde :  http://sakutimonen.com/2014/07/kun-tyo-ei-ole-tyota/

Ompahan kunnissa ja pajoilla valopäillä töitä kun työtön otetaan töihin mutta ei makseta palkkaa sille. Tai sitten olematon palkkatuki kun vieressä toinen voi saada samasta työstä kaksi tai viisi kertaisen palkan kun laitetaan vaan muodollinen hieno titteli.

Sitten kun monet sanoo tai luulevat että työttömät kaikki saa esim. 1100€/kk rahaa, täyttä paskaa, monet ei saa kuin työmarkkinatuen 522€/kk käteen eikä mitään muita tukia. Kaikkia muita tukia kyllä saa kaikki vaikka tilillä olisi miljardi rahaa eli maataloustukia, lapsilisiä, yritystukia, puoluetukia jne. Saahan monet töistä vaikka 5000€/kk brutto tekemättä lähes mitään ja näitä Suomessa riittää, sitten kun jäävät eläkkeellä tilalle ei palkata ketään koska kun ei tehdä kuin muodon vuoksi jotain, tarviaa mennä vaan työpaikalle tai käy leimaamassa kellokortin aamuin illoin jota tehdään myös etenkin kunnissa ja valtiolla. Nostan useita tonneja kk palkkaa, tekemättä mitään...



Ei kommentteja: