THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tiedoksi - Karsintaa ja kyykytystä

Laitan tämän tiedon tänne myös ja tästä on paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa myös.
Kuka idiootti voi edes keksiä näitä ! No kaippa se pitää jotenkin työllistää itsensä ja leikkiä tärkeää kun ei ole muuten töitä.

Työhön on siis mentävä oman työssäkäyntialueen ulkopuolellekin kelistä riippumatta keinolla millä hyvänsä. Perustelu ei puhu suksista mitään, mutta luultavasti niitäkin on tarvittaessa käytettävä.
Kyllä rupeaa valtio säästämään maksamissaan työttömyysetuusrahoissa, kun bussivuorojen puutteen tai huonon kelin takia tienposkeen jääneet eivät saavu työpaikalle eli ovat kieltäytyneet työstä.
Perustelujen mukaan tällä tarkoitetaan päivän tarkkuudella sovittua aikaa, jollon TE-toimisto soittaa työnhakijalle. Sinä päivänä puhelimen on siis oltava kunnossa ja auki, ylipäätänsä työttömällä on oltava puhelin, hän ei saa sairastua vaikkapa migreeniin tai unohtaa puhelinta kotiin lähtiessään viemään sairasta lasta lääkäriin. Koko päivänä ei voi tietää mihin aikaan soitto tulee. Jos siihen ei vastaa, niin menettää työttömyysetuutensa 15 päiväksi.
Lue tästä alta lisää mitä on tulossa jatkossa, voi hyvää päivää, aamen ja kiitos.

Ei kommentteja: