THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Työmarkkinatuen maksamisen keskeyttäminen - THT ry - Työttömän kuntouttaminen on hyvin helppoa

Eli tiedoksi tännekkin myös ja somessa tästä keskusteltu useasti, eli jokaiselle te-keskuksen listoilla olevalle voidaan keskeyttää työmarkkinatuen maksaminen väliaikaisesti.  No itselläni on tehty näin ja näitä riittää Suomessa. Saan tästä päätöksen keskiviikkona käsittääkseni mitä kirjattu molliin.

PERUSTELUT :
Automaattilausunto. Tutkitaan työnhakijan suunnitelman toteutumista. Lausunnossa mainittu virkailija on asiakkaan vastuuvirkailija TE-toimistossa.

Siis jokainen tekee oman suunnitelman ja näin myös noudattaa tätä parhaalla tavalla. Tämän voi tehdä www.mol.fi sivulla kun kirjautuu omilla pankkitunnuksilla sisään. Tai sitten tekee selvityksen paperilla ja palauttaa te-toimistoon lapun, jotkut voi vaatia liitteitä myös.

PÄÄTÖS : Kirjoitan tähän päätöksen rehellisenä sekä informoin myös somessa tästä eri ihmisille moniin ryhmiin, yhdistyksille, henkilöille jotka tekee palkkatyötä yrittäen parantaa työttömien asemaa kun ovat TEM yhteyksissä jne. Päätöksestä voi valittaa mutta kielteinen päätös rehellisissä tapauksissa ei hyödytä ketään eikä yhtään osapuolta koskaan. En kirjoita suunnitelmaani tänne joka kirjattu miun&te-keskuksen välillä jota olen noudattun ja jokaisella on yksilöllinen suunnitelma.

Tähän lausuntoon ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Muutosta voi hakea vasta Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan kirjalliseen päätökseen.

" Lausunto : Työnhakusi on voimassa. Työttömyysetuuden maksamiselle ei ole työvoimapoliittista estettä."


Työttömän kuntouttaminen on hyvin helppoa




Näin Suomessa: Saat potkut – tule harjoittelijaksi

Työttömien työllistämistukea ja työllistymisharjoitteluita käytetään räikeästi hyväksi Suomessa, kertoo Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry. Liiton mukaan jopa pitkäaikaisille, ammattitaitoisille työntekijöille on annettu potkuja – ja kutsuttu takaisin töihin harjoittelijana.


–IT-alalta löytyy hyvinkin räikeitä esimerkkejä tällaisesta toiminnasta. Jopa vuosikymmeniä asiantuntijatehtävissä toiminut insinööri saattaa löytää itsensä ”harjoittelemasta” entistä työtehtäväänsä ilman palkkaa työllistämiskoulutuksen kautta, kertoo ERTOn puheenjohtaja Tapio Huttula.
ERTOn mukaan työnantajille on tullut liian helpoksi saada entisiä työntekijöitään takaisin työllistämistuella ja näin säästää palkkakustannuksistaan.
Lue tästä alta lisää ja tämä on vuodelta 2010 mutta jokainen voi päätellä miksi näitäkin jatketaan, en nyt jaksa laittaa firmojen nimiä koska näistä pitäs tehdä nettiin lista sanoneet monet asiantuntijat.

Liity jäseneksi

Jäseneksi liittyminen kannattaa.  Työnantaja on aina vahvemmassa asemassa työntekijään nähden.  Tämä epäkohta on palkansaajien osalta korjattu järjestäytymisellä.  Välityömarkkinat ovat kuitenkin sillä tavalla poikkeava työntekijäryhmä, että heitä ei rinnasteta palkansaajiin.  THT on välityömarkkinoilla toimivien tapa järjestäytyä.

Välityömarkkinoita säätelee myös lainsäädäntö.  Mitä enemmän jäseniä THT:lla on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on vaikuttaa valmisteltavana oleviin lakeihin kuin myös pyrkiä muuttamaan jo vahvistettuja säädöksiä.  

Lainsäätäjät saavat THT:n kautta ruohonjuuritason tietoa välityömarkkinoilla työskenteleviltä, eikä päätöksiä tarvitse perustaa pelkän virkamiesvalmistelun varaan.  Huomasithan säännöistämme, että jäsenenä voit osallistua esimerkiksi vuosikokouksiimme myös etänä ja näin vaikutat konkreettisesti myös itse?

THT:n jäsenenä Sinulla on yhdistys huolehtimassa eduistasi!

Jäsenmaksut 2014
Varsinainen jäsen 20,- / kalenterivuosi. 
Kannattava jäsen 50,- / kalenterivuosi





Ei kommentteja: