THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Vapaaehtoisesti vai pakolla? -

Laitan muutaman linkin tänne joista voi lukea lisää kuinka sairasta nämä touhut ovat jota Suomi Finland harrastaa eli kyykyttää työttömiä kuin natsi saksa. Tähän tarvitaan tietenkin työntekijöitä paljon jotka saa palkkaa töistä koska ei tämä pelkästään päättäjien avulla onnistu.

Työntekijät voivat myös kieltäytyä noudattamasta käskyjä lopputilinkin johdosta. Mutta kun se nuoleminen/kyykyttäminen/toisten kärsimys on niin kivaa josta itse hyödytään rahallisesti.

Vapaaehtoisesti vai pakolla?

Vähän väliä meille kerrotaan, että kuntouttava työtoiminta ei ole palkatonta orjatyötä, vaan erinomainen keino parantaa syrjäytymisvaarassa olevien työelämävalmiuksia.

Kuntouttavan työtoiminnan avulla he saavat uutta potkua elämäänsä ja heille aukeaa ihan uusi ura työmarkkinoilla. Lisäksi julistetaan kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen olevan täysin vapaaehtoista. Ketään ei pakoteta, vaan asioista sovitaan yksissä tuumin TE-toimiston, kunnan ja työttömän kesken.

Puheet täydellisestä vapaaehtoisuudesta ovat hölynpölyä ja kertovat siitä, että puhuja ei tunne lakia. Tai sitten siitä, että halutaan maalata todellisuutta ruusuisempi kuva.

Lue tästä alta lisää ja voit lukea muitakin kirjoituksia kun kansanedustajat, virkamiehet ja monet päättävissä elimissäkin ovat aivan pihalla kuin lintulauta, tietysti vastuusta maksetaan mutta ei tarvia olla mistään vastuussa.


Kaikki kuntoon

Joka vuosi tuhannet työttömät osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan sosiaalietuuksien menettämisen uhalla. Noste otti selvää, mitä työtoiminta oikein on: palkatonta työtä, pakkotyötä, kuntoutusta vai jotain ihan muuta.
Lue tästä alta lisää.

Lähde : http://www.nosteessa.fi/arkisto/kaikki-kuntoon.html


Perustulon sijaan vastikkeellista sosiaaliturvaa


Sitten sairas idea myös jakoon.
Lue tästä alta lisää


 SIVUSTO, JOLLA OIKEAT TYÖPAIKAT JA MOTIVOITUNEET TYÖNTEKIJÄT KOHTAAVAT

Ei kommentteja: