THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Tavoite ja todellisuus

Kuulen kokoajan niin järkyttäviä juttuja ympäri Suomea että eihän näissä ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä kun kyykytetään ihmisiä. Taas yksi määaikainen korvataan työttömällä, ei uskalla tulla julkisuutteen kun pitäs tulla. Hyvä että tietää koko paska SUOMI näistä mitä kyykytystä ja kusetusta nää touhut ovat.

Onneksi ajankohtainen kakkonen ehkä avasi vähän ihmisten mieliä ja mikä on totuus.

Laitan tähän linkin joka osaa kertoa kaiken täydellisesti eli Saku Timoselta taas aivan mieletöntä teksiä.

"Ministeriö puhuu kauniisti, mutta paskaa. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta ei sano mitään arjenhallinnasta eikä työ- ja toimintakyvystä. Lain kohderyhmään kuuluvat automaattisesti 500 päivää työttömänä olleet ja ensi vuoden alusta työttömyyspäiviä tarvitaan vain 300. Ministeriön omaa, lakiin perustumatonta korukieltä käyttäen asiakkaan arjen- ja elämänhallinta on siinä ajassa kadonnut ja hän on kyvytön tekemään mitään ilman sosiaalipalvelua. Ja se palvelu on tietenkin taas sitä palkatonta työtoimintaa."

"...Näitä sopimuksia suolletaan liukuhihnalta eikä lain vaatimuksista piitata tippaakaan. Lakia ovat ensimmäisenä rikkomassa juuri lain noudattamisesta vastaavat viranomaiset. Tärkeintä on laatia jonkinlainen allekirjoitettu paperi, jolla saadaan taas yksi työtön kiristettyä palkattoman työn tekijäksi työttömyysetuuden menettämisen uhalla..."

Lue tästä alta koko kirjoitus.


Lähde : http://sakutimonen.com/2014/12/tavoite-ja-todellisuus/




Ei kommentteja: