THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuntouttavasta työstä, Työttömyys ei johdu laiskottelusta ja Rip seikkailee

Laitan tänne pari kirjoitusta jakoon myös. Onneksi jotkut osaa kirjoittaakin.

Kuntsari :
Kuntouttavan työtoiminnan käyttökuvio on lyhykäisyydessään se, että työttömällä teetetään duunia, josta maksetaan 9 euroa per päivä. Kunta teettäjänä saa jokaisesta päivästä 10 euroa ja rapiat, eli tienaa teettäjänä enemmän kuin kuntouttavassa työtoiminnassa oleva "duunari". Näin lyhykäisyydessään. Mutta en kirjoita nyt siitä, vaan siitä, miten työmailla käsitetään kuntouttavassa työtoiminnassa oleva henkilö.
Hyvin usein ei mitenkään. Kysymykseen tulevat sellaiset asiat, kuin toimivalta ja vastuut. Moni "kuntsari" tietää nämä asiat itse, mutta monet vakiduunarit, siis ne, joilla on työsopimus,  eivät tiedä. Joten ruoditaan:
Lue tästä alta lisää mistä on kysymys kun monet ovat aivan pihalla kuin lintulauta asioista.

Työttömyys ei johdu laiskottelusta :
Moni ehdokas saattaa vilpittömästi pyrkiä työttömyyden vähentämiseen. Pyrkimykset jäävät kuitenkin helposti ilmaan, jos ne eivät pureudu työttömyyden todellisiin syihin ja konkreettisiin esityksiin sen vähentämisestä.
Porvaripuolueet eivät tavoittele täystyöllisyyttä, ainoastaan työttömyyden vähentämistä kriittiseen rajaan, joka ei aiheuta taloudellista taantumaa. Työttömyys on kapitalismille hyvin olennainen tekijä, sen ansiosta nykyjärjestelmä pysyy pystyssä.
Nykykapitalismiin kuuluu, että osa ihmisistä on työttömänä. Tätä kutsutaan ”luonnolliseksi työttömyydeksi”. Näin on yksinkertaisesti sen takia, että halpaa työvoimaa olisi aina tarjolla. Jos yhteiskunnassa olisi täystyöllisyys, kilpailu työntekijöistä vähentyisi ja palkat kasvaisivat. Tämä taas johtaisi siihen, että omistajat korottaisivat tuotteiden hintoja.
Lue tästä alta lisää mistä on oikein kysymys.





Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

Ei kommentteja: