THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Työttömien kyykyttämien - Tiedoksi THT ry mukana myös ministeriön jne. neuvotteluissa

Nostan pari kirjoitusta tähän ja lisää voi lukea näistä linkeistä ja oikealla olevista monien blogeista jne.

 by  


Olen kirjoittanut valtavan määrän juttuja kuntouttavan työtoiminnan nimellä tapahtuvasta työttömien hyväksikäytöstä. Olen kertonut, että kunnat kiertävät lakia ostamalla kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä säätiöiltä, joissa itse ovat perustajina mukana. Säätiöt puolestaan tekevät yhteistyötä yritysten kanssa ja ohjaavat kunnalta saamansa ilmaistyövoiman suoraan yritysten tuotantolinjoille.
Näin kierretään kuntouttavan työtoiminnan palkkatyötä korvaavan työn kieltoa, kieltoa hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kieltoa käyttää kuntouttavaa työtoimintaa kilpailuetuna. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat eivät virallisesti ole töissä, vaikka käytännössä tekevät palkkatyötä korvaavaa työtä yrityksille. Heidän ansiostaan yrityksen työvoimakustannukset ovat nolla euroa.
Aina minulle sanotaan, että tällaista ei tapahdu ja jos tapahtuukin, niin kaikki sujuu laillisesti. Kaikki tapahtuu työttömien parhaaksi ja työtä tarjoavat yritykset ovat hyväntekijöitä, jotka auttavat työttömiä työllistymään.
Kerrotaanpa taas yksi tapaus, jota ei siis virallisesti voi tapahtua.
Viime kesänä Nivalan kaupunki, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU, Nivalan seurakunta, Nivalan Yrittäjät ry, MTK Nivala ry, Nivala-Seura ry ja Nivalan 4H-yhdistys ry perustivat Nivalan Työpajasäätiön. Säätiön perustamiseen saatiin EAKR-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan liitolta.
Säätiön tarkoituksena on valmentaa, neuvoa ja ohjata vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää heidän työ- ja toimintakykyään, vahvistaa elämänhallintataitoja sekä tukea opiskelua ja työllistymistä. Siis sitä tavallista sananhelinää.
Tässä alla on tämä koko kirjoitus. Ja jotta jos taas joku lässyttää niin mie olen alusta asti kysynyt myös lupaa nätisti saanko mainostaa tätä blogia vuosia vuosia sitten, tiedoksi vaan jotta saatas paljon lukijoita ja tulluthan niitä on ehkä Suomen eniten luetuin blogi ;-)

Tiedoksi:
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindsröm asetti Maria-Kaisa Aulan selvitysmieheksi uusien työllistämisen keinojen kokeilemiseksi ja löytämiseksi.

Osallistuin tänään työpajaan, missä näitä keinoja pohdittiin yhdessä 22 muun ammattilaisen kanssa. Selvitysmies Maria-Kaisa Aula oli itsekin paikalla.

Työpaja oli kovin tutkija- ja virkamiespainotteinen, mutta sain kuitenkin hyvin tuotua esille nykyisen järjestelmän kipukohtia ja uusia ajatuksiakin Aulalle eteen päin vietäväksi. THT ry jätti selvitysmiehelle oman esityksensä myös kirjallisena.

Kari Laurila, puheenjohtaja.

Saa nähdä kuunnellaanko kentän ääntäkin mutta ainaskin THT ry edes yrittää. 
Terv. Ari Vehkanen 

Ei kommentteja: