THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ , Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18. "Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". BLOGI AIHEESTA PAKKOTYÖ - TYÖVOIMATOIMISTO http://karenssia.blogspot.fi, tässä linkissä kerätty paljon linkkejä, PAINA TÄSTÄ. Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kuka haluaa ilmaiseksi töihin?

Ei kukaan halua ilmaiseksi töihin on totuus, samalla voisi kysyä mistä näitä idootteja suomeksi löytyy  koko Suomessa jotka etsii ilmaista työvoimaa ja näitä on valtavasti suomeksi miksi näitä vaan jatketaan vuodesta ja vuodesta toiseen. Miksi kunnat, valtio, palkattomia töitä käyttävät firmat ei tee asian eteen mitään. Siksi kun päässä ei ole kaikki palikat suomeksi kohdallaan ketkä haluaa palkattomia työntekijöitä kun itse saadaan vieressä palkkaa taas, joku valuvikahan pitää olla päässä ja todella paha sanon suoraan. Eikä alla olevissa luvuissa ole edes kaikki mukana.

Sitten jotkut sanoo miksi pitää haukkua ihmisiä jotka haluaa käyttää ihmisiä hyväkseen, kyykyttää ja hyötyä itse kaikesta monien muiden samoin ajattelevien kanssa. Kehuakko näitä kiusaajia pitäs sitten ?

Kuka haluaa ilmaiseksi töihin?

Olen työskennellyt yli 10 vuoden ajan työ- ja elinkeinotoimistossa (ent. työvoimatoimisto) ja työssäni näkee selkeästi sen, kuinka laajamittaisesti palkatonta työvoimaa käytetään hyväksi.
Suomessa työskenteli vuonna 2015 työkokeilussa keskimäärin 11 892 henkilöä joka kuukausi; samasta palkattomasta työhallinnon toimenpiteestä käytettiin myöhemmin nimitystä työharjoittelu, työelämävalmennus tai työkokeilu. Työkokeilijoiden lisäksi palkattomaan työvoimaan kuuluvat mm. kuntouttavassa työtoiminnassa olevat, tähän toimintaan osallistui vuonna 2015 keskimäärin 18 649 henkilöä joka kuukausi.
Lukekaa tästä alta taas lisää.

Sertifioitu perseennuolija.

Eikun sertifikaattia suorittamaan töissä niin johan irtoaa titteleitä sekä nimikkeitä.

Microsoftilta vapautuu halpatyövoimaa markkinoille - kuka vaan suostuu karenssinkin uhalla vaan

Tietyt tahot ajattelee että saadaan taas 1350 halpatyövoimaa ja käytetään tilannetta hyväksi naamapokerina.

Oulussahan yritettiin/yritetään saada 2000€/kk töihin pitkänkin linja ammattilaisia joilla on pitkäkin työura takana.

Tekniikka & Talous -lehden mukaan Oulussa on tänä syksynä tarjottu kymmenille työttömiksi jääneille, kokeneille insinööreille 2000 euron kuukausipalkkaa. Tällaisen palkkatarjouksen on saanut esimerkiksi Nokialla spesialistina työskennellyt seniori.
Insinöörien työllisyystilanne Oulussa on ollut vaikea, jaBroadcomin irtisanottua yli 400 ja Microsoftin ilmoitettua Oulun tutkimus- ja tuotekehitysyksikkönsä sulkemisesta, tilanne on entistä haastavampi.
Lähde : http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/09/05/havytonta-hadanalaisten-insinoorien-hyvaksikayttoa/201412372/12

Sitten työttömien pajoilla Suomessa insinöörejä on ollut 1200€/kk brutto palkkatuella myös opettamassa it-alaa muille työttömille sekä kysytty tekemään nettisivuja jopa samalla 1200€/kk palkalla ja toiset saa saman 1200€/kk vaikka eivät ymmärrä koko it-alassa yhtään mitään ja yrittävät läpäistä atk-ajokorttia.

Kuka ollut valtiolla töissä vuosikymmeniä ja tietää kuntienkin touhut tämä ei tule yllätyksenä minkälaiset valopäät on monasti vallassa keksimässä näitä älyttömyyksiä, ja vieressä kunnanjohtaja voi tempoa yli 10 000€/kk palkkaa naamapokerina ja toiset "huippuälyköt vähemmän". Toisaalta Hitlerkin käytti natsi saksassa samaa taktiikkaa kun oli valtaa sekä neuvostoliitossahan tämä oli yleistä joka paikassa myös.

Ja toiset ovat saaneet vain tuki n. 550€/kk käteen + 9€/pv kulukorvauksen vaikka on ollut putkeen yli 30 vuotta töissäkin suomessa jopa it-alalla tai missä vaan. Vedä tästä sitten huumoria. Sitten jotkut "läskipäät" sanotaan vaikka näin pitää palavereita että miksi työttömiä ei kiinnosta työt kun itse eivät tajua monista asioista hevon paskaa suomeksi mutta kuittaavat järkyttäviä palkkoja naamapokerina :D :D :D


 Laitetaas tämä virkamieshumppa uudestaan tänne Lappeenrannasta.
Lähde : http://www.imatralainen.fi/artikkeli/134672-nain-virkamiehet-tienaavat-lappeenrannassa-karjessa-kaupunginjohtaja

Ottakaa nyt huumorilla nämä koska ilman huumoria moni ei olisi jaksanut asua Neuvostoliitossakaan eikä natsi Saksassa. Kokoomus kiittää ja "hei, meillä on unelma" ja "me tienataan tällä".
On tämä jännä maa jossa Suomalaiset monet haluaa kyykyttää ja käyttää hyväksi toisia Suomalaisia, ei prkl tätä olla ymmärretty vuosikymmeniin monet ja monet.



keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Rip Kirpy palannut töihin - kärsikää tai karenssia pukkaa

Monet sadat tuhannet kun kysyy että miksi ihmisiä kiusataan. En mie tiedä ja kysykää näiltä valopäiltä jotka on etupäässä uusliberasteja ja kokkareita järestään että mikä on hauskaa. No näille paskoille maksetaan kaikesta joilla ei empatiaa ollenkaan koska raha ratkaisee ja nimikkeet. Milloinhan alkaa oikeat turpakäräjät monet ja monet koska ei nää läski aivot mahda sitten mitään. Nyt tää rahan imurointi sioilla on vaan tärkeintä  sekä hyvinvointi valtion alasajaminen , kiitos äänestäjät :-/ Siis aika ihmiset kiusaa toisia rahan ja vallan takia kuin pikku vauvat :-/ Tosso yksi tempas turpaan yhtä kaheli kyykyttäjää ja näitä tulee lisää tällä vauhdilla. Joku valuvika on oltava monilla sadoilla tuhansilla päässä miksi näitä jatketaan ja jatketaan :-/







Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

Paavo aloitti kesätyöt ja pääsi heti kärryille mistä on kyse työnteossa.


tiistai 24. toukokuuta 2016

Muutama kirjoitus tännekkin jakoon facebookista tai uutisista


Työkokeilu on tarpeeton ja nöyryyttävä


”Meillä on jo koeaika, jonka kuluessa sopivuus tehtävään varmasti selviää.”


Työtön alkoi askarrella plektroja, Kela perii vuoden työttömyysrahat takaisin



Ja muistakaa että te-keskukseen ei saa sanoa että auttaa omi vanhempiaan vaikka heillä olisi syöpä tai meinaa karenssia paukkua, pitäs hakea sairaslomaa en vaan ymmärrä mitä lääkäri sanoisi kun menisi että tarvian sairaslomaa kun autan sairaita vanhempia ;-)

Tämmöisellä järenvoimalla Suomi yritetään saada nousuun. Ja mitää tekee Suomen kunnan johtajat, yksikään ei tee hevon paskaa on totuus kun ei kiinnosta kuin oma tilinauha sekä orjat alaisiksi :-/
Nokiakin saa kiittää Aasialaisia orjia tuloksestaan ja toiset tekikin itsemurhan kännykkä tehtailla Kiinassa ja sitten nämä valopäät vielä kehuvat itseään :-/


Narsisti nauttii, työyhteisö sairastaa

Tämä on Suomen suurin ongelma sekä ahneet paskat jotka on ikävä kyllä etupäässä kokoomuslaisia anteeksi vaan suurin osa :-/


Paavo nauttii töistään, tuttu näky liian monella työmaalla. Vastuusta maksetaan sekä ahkeruudesta ja ammattitaidosta sanoo narsistit ;-)






sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tänne voi käräyttää palkattomia töitä tekeviä firmoja

Tiedoksi tänne myös koska nyt tehdään isoa materiaalia, työttömien pajat voisi ja kunnat myös kertoa tänne jotain kusetuksista joita itse tekevät normaali ihmisiä kohtaan ;-)
Ei taida kiinnostaa kuin ihmisten kyykyttäminen ja kusetus on totuus.

Imatralla esim. yhdessä paikka on palkkatukityöläisiä ja sekä kuntouttavia täysin normaaleita ja miut jos pakotetaan teen heti kantelun sanoin näille ja ovat vapaaehtoisesti kun kyselen tätä vapaa toimittajana tai mikä nyt olenkin työtön :-/


Tällä sivulla on tarkoitus pitää listaa palkatonta työtä teettävistä firmoista ja boikotoida niitä. Jos haluat yrityksen nimen tälle mustalle listalle, niin toimita ohessa myös kuva sen yrityksen työnhausta, tai muusta sellaisesta tiedosta, josta palkan olemattomuus ilmenee. Jos palkattomassa ilmoituksessa puhutaan työharjoittelusta, työkokeilusta tai työnäytteestä, niin kyseessä on orjafirma. Jos puhutaan työllistämisestä, niin kyseessä on kuntouttavaa työtoimintaa kunnille myyvä orjafirma.
Aakkosjärjestyksessä olevasta listasta voi tarkistaa, onko aiottu lisäyksesi jo mukana. Jos näitä nimiä tulee paljon, niin mietimme paremman ratkaisun tiedon selaamiseksi ja säilyttämiseksi - luultavasti Facebookin ulkopuolelle.

Lista löytyy täältä  ja selaa vähän kun ei linkki pelaa täysi : 

Sitten miksi listassa olevan firman/firmojen kanssa olisi missään tekemisissä kukaan. Kansa saa sitä mitä tilaa.



perjantai 20. toukokuuta 2016

Tiedoksi : Long Play kerää aineistoa juttuun kuntouttavasta työtoiminnasta

Laitan tämmöisen tännekkin tiedoksi jos joku ei ole facebookissa.
Long Play -julkaisu tekee pitkää juttua kuntouttavasta työtoiminnasta. 
Tällä hetkellä keräämme ihmisten kokemuksia ja kertomuksia aiheesta. Jos sinulla tai läheiselläsi on tarina kerrottavana tai asiasta muuten sanottavaa, ota yhteyttä osoitteeseen reetta.nousiainen@gmail.com. Kaikki yhteydenotot käsitellään täysin luottamuksella, eikä mitään julkaista kysymättä.
Long Play on tutkivaan journalismiin keskittyvä verkkojulkaisu, joka tekee pitkiä ja hyvin taustoitettuja juttuja yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista.
Kiitos jo etukäteen!
Ystävällisin terveisin, toimittaja Reetta Nousiainen
Long Play julkaisee tutkivaa journalismia, laajoja reportaaseja, henkilökuvia, esseitä ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Juttumme ovat pidempiä kuin lehtiartikkelit, mutta lyhyempiä kuin kirjat.
Julkaisemme joka vuosi 12 juttua, eli singleä. Juttuja tekevät Suomen parhaat vapaat kirjoittajat, jotka viettävät aiheidensa parissa vähintään viikkoja, usein kuukausia tai joskus jopa vuosia.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tiedoksi tänne vaan näitä ja voitte facebookissa kommentoida jne.

Tämä kuvastaa miten pihalla on todella monet kaikesta mutta onneksi on ketkä oikoo asioita, monet elää selät silmässä ja kieli han...... olkoon sanomatta töissään, kuten irwin lauloi raha ratkaisee ;-)

"Meillä on siis ihmisryhmä, jonka yksityisyyden suoja ei ole samalla tasolla kuin muiden. Tämä ihmisryhmä pakotetaan sanktioilla uhaten palkattomiin töihin, joille keksitään kilpaa uusia nimiä häivyttämään se tosiasia, että työstä ei ole aikomustakaan maksaa palkkaa. Tätä ihmisryhmää ollaan koko ajan muuttamassa epäihmisiksi, joilla ei tarvitse olla samaa oikeusturvaa kuin työtä tekevillä."

Lue tästä alta lisää

Lähde : http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/05/18/oikeudettomat/




Lähde : https://www.facebook.com/Orjafirmat







maanantai 16. toukokuuta 2016

Kokoomuslaiset sosiaalipummit hämmentävät kansaa


Kokoomuslaiset sosiaalipummit hämmentävät kansaa



Kokoomuksen ehdokkaat: Sosiaaliturvan varassa on liian helppo elää

Suurin osa kokoomuslaisista kansanedustajaehdokkaista on sitä mieltä, että Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.


Jos on helppoa miksi sitten eivät elä työmarkkinatuella n. 550€/kk käteen + voi saada asumistukea kuten mie 77€/kk ja tässä kaikki.

Miksi ei ihmiset ja suomeksi paskanlässyttäjät sitten luovu palkkatöistään jos tämä on liian helppoa. Suomeksi sanottuna nämä on umpi kahelien mielipiteitä. Nämä ketkä tätä paskaa syöntää suustaan ei ole valmiita itse edes alle 2000€/kk palkalla töihin on totuus.

Toisaalta olihan natseillakin kannattajat ja juutalaiset ja muun köyhät eli varmaan luksus elämään näitten huippuälykköjen mielestä hitleriä myöten. 

Terveisiä vaan paskalandiasta ja tätä samaa on kuunneltu jo noin 25 vuotta töissäkin jatkuvasti koko Suomessa ja vauhti vaan kiihtyy.

Orjafirmoihin tulee koko ajan lisää palkattomiatöitä jotta ei tarvia maksaa palkkaa. Onko kokoomuslaiset sinne hakemassa, hah haa ei koskaan jonka tietää afrikan savannilla olevat apinatkin eli tällä älyykkyys osamäärällä mennään ja kunnanjohtaja vetää vieressä yli 10000€/kk palkkaa :D :D :D Oulussa paljon lastentarhoihin palkattomiapaikkoja, egokeskus kun kaatui kun thtry teki kantelun aluehallintovirastoon niin keksittävä uusia kyykytys muotoja jotta kovapalkkaiset voi imuroida itselleen vaan rahaa naamapokerina.

Nää on samaa propagandaa etenkin kokoomukselta mitä oli neuvostoliitossa ja toiset valopäät vielä uskoo että tosiaan helppoa mutta kukaan ei ota lopputiliä töistään sitten. Suurin osa töissä olevista vaikka yli 4000€/kk nyt saavat olisivat aivan kusessa jos joutuisivat elämään sosiaaliturvalla on totuus. Kumma että kaikille näille kelpaa lapsilisät ja muut tuet kun ei ole kovempipalkkaisilla varaa edes elättää omia lapsiaan mutta kyllä sosiaalituet kelpaa.





torstai 5. toukokuuta 2016

Helatorstai - työttömät pitäs saada väkisin palkattomiin töihin helatorstainakin kun palkkaanauttivilla se on vapaapäivä

Natsit ja kapot yms. viisaat suunnittelee miten työttömät saatas pakkotöihin helatorstainakin josta saisivat sen 9€/päivä kulukorvauksen mutta ei palkkaa josta kertyisi eläkettä edes tai puhumattamaan lomaa.

Ehkä etenkin kokoomuksen uudet puhemiesvaalit tuo lisää tuloksia ja tehokkuutta yhteiskuntaan kuten Neuvostoliitonkin rahoja ryöstettiin tai siis tarkoitan tehtiin töitä josta sai palkkaa, paitsi 80% kansasta oli niin surkeita "viisaitten" mielestä että tuottavaa työtätekeville riitti muodollinen korvaus jota kutsuttiin palkaksi töistä.

Tietenkin esim. kunnassa johtaja saa vieressä vaikka 7000€-15 000€/kk palkkaa kun alaisina on palkattomityöntekijöitä tai aivan paskapalkkaisia palkkatuella olevia jotta saadaan niitä säästöjä jotka voidaan jakaa palkkana ja muuna kivana muille valopäille.

Yritys kielsi sähköpostit ja kokoukset ja luopui päälliköistä. Miten kävi?



En ymmärrä miksi olemme 
niin innokkaita etsimään älyllistä elämää 
muilta planeetoilta, 
kun emme löydä sitä täältäkään.

Suomessa aloitetaan rakentamaan pyramideja ja töitä riittää kaikille ja tarvitaan miljardi tänne lisää vielä töihin paikkaamaan työvoimapulaa.








Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Suominousuun - Järjästä kokous --> käytännön vaihtoehto työteolla !

Tänään illalla on TV1 tämmöinen ohjelma, vallassa olevat pikku "natsitkin töissä" eivät monet tule ymmärtämään tätä koskaan koska valta/raha sokaisee ikävä kyllä monet monet Suomalaiset miksi maassamme on ongelmia, mutta kansa on äänestänyt. 

Suomen ongelmat voitas heti poistaa ja työttömyyskin, mutta kun ei haluta luopua omista eduista ja mistään toisten takia kun monet oikein rakastaa kun alaiset kärsii vaikka monet ei sano tätä edes :-/ 

Eli sikailut jatkuu edelleen, kyykyttäminen sekä ihmisten kiusaaminen kun monet luulee että tekevät hyvää ja ovat niin arvokkaita. Kumma että kukaan näistä "yliihmisistä" ei muuta pohjois-navalle ja ala yksin tekemään rahaa ilman muita ihmisiä, ei ole tämmöistä taikuria vielä löytänyt ;-)

Jos työ olisi herkkua, niin herrat tekisivät sen itse.

Prisma Studio: Kun valta nousee päähän, yhteys sydämeen katkeaa. 

TV1 keskiviikkona 4.5.2016 klo 20.00 - 20.30, uusinta perjantaina 6.5. klo 5.55
Yle Areenassa vuoden ensilähetyksestä.
Kun ihminen saa valtaa, hän muuttuu. Tutkimuksissa on havaittu, että vallantuntoisen ihmisen on vaikea asettua toisen ihmisen asemaan. Hän katsoo asioita omasta näkökulmastaan.
"Ei se empatiakyky varmaan kokonaan katoa, mutta se katoaa niiden kohdalta, jotka kuuluvat joukkoon ”ne” tai ”he”. Esimerkiksi natseista on sanottu, että he olivat mitä rakastavimpia perheenisiä, mutta silmää räpäyttämättä tappoivat niitä, joita heillä oli valta tappaa. He olisivat varmaan kauhistuneet, jos heitä olisi sanottu huonoiksi ihmisiksi", selittää sosiaalipsykologian tutkija Anneli Portman Helsingin yliopistosta.
Sanotaan, että kun valta nousee päähän, yhteys sydämeen katkeaa. Miten käy Prisma Studion testissä, jossa osa koehenkilöistä saadaan kokemaan, että heillä on valtaa.
Elämää nyky-Suomessa: Täytyy ottaa velkaa matkalippuihin, että pääsee töihin - Koska työ on palkatonta.






tiistai 3. toukokuuta 2016

Muutama huumori juttu netistä jakoon

Nikolai Causescun kannattajat nyt ei ymmärrä mitään ainaskaan kun tykkää tehdä vaan pahaa muille josta itse nauttivat.

Laitetaas tähän tämmöinen alkuun sinisilmäisyyden hintalappu.

Haastattelu kakolassa, Vekalla ei ollut oikeaa lapsuutta, isäkään ei pidäyhteyttä.








Kelan TT 2 ilmoitus työttömyysajasta -lomake nyt saatavilla pussilakanana. Kun suojana on KELA:n tähdittämä lomakelakana on painajaiset vihdoin osana historiikkia.




Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kyykytykset jatkuu

Nyt on monet jo päässeet töissään kykyttämään toisia vapun jälkeen ja karenssit paukku sekä palkattomat pakkotyöt, joku onnellien voi saa perus palkkatuen 1200€/kk brutto palkkaa jopa.

Joku näissä kyykytyksissä kiinnostaa ihmisiä kun siintä maksetaan vaan rahaa. Onhan se toisista kivaa kun yksi voi saada vaikka kunnalla 5000€/kk tai jopa 10 000€/kk palkkaa ja sitten sanovat naamapokerina että teille muille ei ole varaa maksaa edes palkkaa tai aivan muodollista maksetaan.

Nyt kun posti on almassa leikkaamaan ihmiset nurmikoita, mutta eihän sitä osaa kaikki edes tehä ja saako henkilöt jonkun koulutuksen tähän. Olen itsekkin nähnyt koko elämän että toiset ei osaa ajaa ruohonleikkurilla nurmikko, eikä monet osaa ede haravoidakkaan tai siivota jne. Ja toiset oppii nämä jo 5 vuotiaana ja toiset ei osaa tehdä näitä edes 55 vuotiaana vaikka on miten viisas.

Mitäs jos palkan sijasta annettas ruokaa ihmisille eikä rahaa. Se tarkottaisi töissä että pöydällä on 20 pullaa ja jotkut tempasee lähes kaikki itselleen samassa organisasatiossa ja sanoo muille että sori et saa kuin yhden pullan että yritä pärjätä.

Tossa oikealla on suoraan orjafirmat linkki jonne voi ilmoittaa niitä, sitten monet boikotoi niitä niin saadaan Suomi nousuun kun pitää tarkoituksen mukaisesti orjia toisten ja käyttää ihmisiä hyväkseen josta itse hyödytään rahallisesti.

Tässä yksi ote alla, on täällä Espoon kunnalla myöt kirjastontöitä ilman palkkaa. Toisethan on olleet 2 vuotta kirjastossa töissäkin ilman palkkaa kun toiset saa taas samasta työstä palkkaa vieressä.

Ei näitä tajua kukaan tervejärkinen miksi tätä paskaa suomeksi on Suomi täynnä. Kysykää näiltä ajatusten tonavilta ja karpaattien neroilta suoraan mitä näiden päässä liikkuu kun tykkäävät kyykyttää ja kiusata toisia ihmisiä kun vaan maksetaan ja näitä on satojatuhansia maa täynnä :-/

Eipäs joku ehdota että kukaan ei saa töistä palkkaa, mistä nämä neropatit oikeen tulee tänne pohjois-korean oppeja jakamaan kun itse haluavat kyllä palkkaaa töistä. Ja monet kovapalkkaiset vaikka yli 4000€/kk saavat lässyttää työttömät palkattomiin töihin kun toisilla ei ole varaa edes elättää lapsiaan vaan voivat saada enemmän lapsilisiä mitä työttömät saa kuukaudessa työmarkkinatukea + asumistukea johon vaaditaan viisi lasta ja tämän voi laskea herkessä jos omistaa aivot ;-)

Tossa yksi umpitollo sanoi netissä että hän maksaa töissä 5000€/kk tuloista veroja paljon. Ja sitten sen alaisena on palkattomiatyöntekijöitä jotka ei saa palkkaa jotta tälle karpaattien nerolle voi yhdistys/kunta taas maksaa palkkaa ;-) Tämmöiset valopäät on Suomessa vallassa ja tietenkin umpi narsisti jonka nyt tajuaa kaikki paitsi ei henkilö itse tätä huomaa :D

https://www.facebook.com/Orjafirmat