THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ , Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18. "Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". BLOGI AIHEESTA PAKKOTYÖ - TYÖVOIMATOIMISTO http://karenssia.blogspot.fi, tässä linkissä kerätty paljon linkkejä, PAINA TÄSTÄ. Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kuntouttava työtoiminta

Moni kysyy miksi Suomessa on tätä, vaaditaan puolimiljoonaa umpi kahelia ja näitähän löytyy Suomesta joka kunnasta vaikka kuinka paljon. En ole koskaan kuullut että joku kunnanjohtaja puuttuisi näihin äänekkäästi, ei tietenkään kiinnosta ketään kun oma palkanmaksu ja rahojen imurointi pelaa :D

Ei kukaan terve ihminen näitä ymmärrä mutta kun maassa on umpi sairaita monissa johtotehtävissä niin kaikki on mahdollista :-/ Moni kuka ei ole nähnyt livenä minkälaisia johtajia on kunnissa ja valtiolla ei ymmärrä tätä koskaan :D :D :D

Kuntouttavaa työtoimintaa käytetään ihan yleisesti palkattoman työvoiman hankkimiseksi ja säästöjen saamiseksi kunnalle. Se ei välttämättä ollut lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus, mutta sellaiseksi lain soveltaminen on käytännössä luisunut jo kauan sitten.

Lähde : http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/06/26/kuntouttava-tyotoiminta-ja-lain-henki/

- Miksi siellä on paikalla tämä moniammatillinen ryhmä?
- Sehän on ihan yleinen käytäntö!
- En ole tietääkseni sosiaalihuollon asiakas... En saa, en ole hakenut toimeentulotukea.
- Mutta näitä kuntouttavan...
- Olen käynyt katsomassa avoimet työpaikat ja siellä on auki kaksi paikkaa kotisairaanhoidossa.
- Niin me olemme täyttäneet näitä tällä kuntouttavalla, meillä on paljon näitä kuntouttavan...käytämme näitä...
- Ja rikotte lakia?
- Ei, kyllä tämä on ihan yleinen käytäntö...
- Onko teillä tarjota minulle työtä, jossa on palkka? Työehtosopimuksen mukainen rahapalkka?
- Meillä on tarjota nyt tätä kuntouttavaa...
- Ei kuntouttavalla saa lain mukaan tehdä palkkatyötä korvaavaa työtä, kuvaamasi mukaista työtä. Kerroit työstä, jota en voi tehdä 9 eurolla päivässä.
- Minä kirjaan sitten täne, että sinä kieltäydyt ottamasta vastaan työtä...
- Missä kohtaa minä olen kieltäytynyt ottamasta vastaan työtä? En minä ole kieltäytynyt ottamasta vastaan työtä. Minä olen kysynyt, millä perusteella on siellä moniammatillinen ryhmä? Miksi tarjoatte minulle kuntouttavaa työtoimintaa keskustelematta asiasta ensin kanssani? Ja teette päätöksen teidän moniammatillisessa ryhmässä ilman minua?
- No... kyllä tämä on ihan lakisääteinen tapa...
- Voitteko te toimittaa minulle perustelut lainkohtineen? Hyvän hallintomenettelyn mukaisesti? Sekä ministeriön ohjeistuksen? Ja asiasta valituskelpoisen päätöksen, jonka te olette tehneet minua kuulematta?


Lähde : http://elenauusitalo.weebly.com/blog/puhelu-illalla-kello-seitseman


WP: Britit äänestivät EU-erosta, googlaavat nyt kuumeisesti mikä EU oikeastaan onkaan

Suomessa monissa työpaikoissa mietitään pitääkö pomojen persettä nuolla, no toisten mielestä pitää ja toisten mielestä ei pidä. Ota tästä nyt selvää. Ja turha tämmöisessä maassa on miettiä miksi maa täynnä ongelmia kun hanurin nuoleminen on monelle ainut totuus :-/

Sertifioitu perseennuolija.




Lähde :

WP: Britit äänestivät EU-erosta, googlaavat nyt kuumeisesti mikä EU oikeastaan onkaan


Lähde : http://yle.fi/uutiset/wp_britit_aanestivat_eu-erosta_googlaavat_nyt_kuumeisesti_mika_eu_oikeastaan_onkaan/8983529?origin=rss



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kelassa on ongelmia

Kun nyt orjat nauttii elämästään niin mitä tekee näitten hyväksi käyttäjät ! No nauttii sanoi Uunokin aina että kidutus on kivaa monille ;-)








Lähde : youtube


Hyvää huomenta kaikki juopot

Mitäs kertois sitten.

Niin että ei tämä kantelu EI tehty E-K työtoiman palvelusta kohti jossa kävin vaan Te-toimistoa kohti.
Ja mie en sitä tehnyt ja mitä väliä kuka tekisikin koska miksi pitää ihmisiä kyykyttää niin on täälläkin laittaa vastaan ja kun THT ry otetaan yhä kovemmin vakavana yhdistyksenä joka istuu jo jopa jossain työministeriöiden istunnoissa joten jotain on saatu aikaankin tai mie olen vain jäsen koska tämä on yhdistys.

Ja mie teen kuten aina töissäkin että liittoon yhteyksiä ja nyt THT ry on miun liittoni  koska on painoarvo eri jos THT ry soittaa jos miuta kusetetaan tai mie yksin yritän räpistellä. Toisaalta olen mitä naiset sanoi harvinainen tapaus että 8 vuotta työttömänä ja asiat super mege hyvin ja jätkä auttaa vielä työttömiä kuin ammattiliitto ympäri suomea,sanoin eikun pakkotyö mutta nyt sain sanani juli ja sympatiaakin jopa josta en halau kertoa mitä juteltiin kaikkea.

Orjatyöt jatkaa tai amatti toimittajat juttujaan ja olen antanut tietoja paljon vuosien varrelta sekä tietoa sekä muutkin tosi monet joita olen kannustanut.


Edelleen hyvää juhannusta kaikille ja muistakaa aina joku yrittää edes auttaa vaikka on perseestä asiat eikä rahaa.

Laitetaas tähän Tepon laulu sitten lopuksi ja hyvää juhannusta kaikille.
Linkkiä en laita koska soiteltu on mutta se linkki on vain kunnioitus Tepon työttömän luuserin huipputöitä kohtaan ;-(








torstai 23. kesäkuuta 2016

Kävin EK-työvoiman palvelukeskus - Hyvää juhannusta kaikille

Heippa,
Kävin täällä ja tämä on vain info kaikille täällä ja nämä kartoittaa tilannetta pitkään työttömänä olleilla joten ei kannata menettää yöunia.
Tosi mukavat kaksi naista joitten kanssa pölistiin kaikkea työttömyys asioista.

Puheltiin avoimesti kaikesta noin 45 minuuttia.

Eikun nokka kohti uusia turailuja.



maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kutsu tilanteen kartoitukseen - tämäpäs ilmoitus ei tule postin nettipostiin

Varoitus kaikille, sain kirjeen Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskukselta, ei tässä mitään mutta kun on postin www.nettiposti.fi käytössä niin täältäpäs ei tulekkaan ilmoitus sähköpostiin tai puhelimeen tekstiviestinä.

Nyt jos joku on vaikka juuri tällöin kesämökillä kesät vai missä vaan niin KARENSSIA paukkuu jos joku ei ole katsomassa posteja jollain.  Nettipostissa on TEM ja kaikki paikat. Haiskahtaa että tämä on tarkoituksen mukaista jotta saatas karensseja ihmisille.
Mutta www.mol.fi on kyllä kirjattu tämä joten sitä pitäs sitten kytätä jos ei ole kotona kytiksessä koko elämää. Mainitsen kyllä tästä torstaina koska monelle karenssi on täys kaaos ja monet ei ymmärrä jos saa karenssin niin kaikki ei saa toimeentulotukea edes eikä tarvia olla rahaa edes tilillä mutta en nyt tätä vatvo taas uudestaan jos ei osaa netistä lukea tietoa vaikka täältä.

Tätä en ymmärrä mitä kuntoustusohjaaja tekee, eihän työttömyys ole monelle ongelmana vaan onko rahaa elämässä. Monet on hevonpaska töissä jossa joko saavat palkkaa tai eivät tai sitten palkkatuki on aivan surkea eli silti etsivät töitä vaikka ovat töissä kun palkka on aivan paska suomeksi. Tietysti tilastot kaunistuu joka näyttääkin olevan koko homman nimi, vmp sanon suoraan.

Toisaalta työttömät elättää isonmäärän ihmisiä jotka saa työstään palkkaa.

LISÄYS : Tajusin nyt vasta 20.6 klo 14.30 että viikonloppuna on juhannus miksi aikani on 23.6 kun monet sano netissä on vittuillessaan tämä aika, Nyt nauretaan mahakippurassa kun mie vaan kuntoilen tai teen pihatöitä selvinpäin ja töissä kävijät voi ryypätä, Tää oli hyvä, eli kalikka kolahtaa omaan nilkkaan. Juhannuksena voisikin Imatralla valokuvailla töissä olevia kännikaloja ajankuluksi myös.

http://www.tyovoimanpalvelukeskus.fi/fi/index.cfm?ID=1323

Toisaalta enköhän mie vapaaehtoisesti ilmanpalkkaa tee paljon hyödyllisempää työtä työttömien eteen kuin monet palkkaa saavat tai ainaskin yritän kertoa ja käräyttää kaikesta sekä antaa ohjeita myös parhaani mukaan. Tässä taas pari sanoi hyö polttipäeeet täysin te-toimiston kanssa täällä Imatra/Ruokolahti akselilla ja tämä jokapäivästä koko Suomessa. Ei asiat pakottamalla ja kyykyttämällä parane. Monien pitäs katsoa peiliin miksi tämmöinen hevonpaska systeemi on luotu ja miksi on saatu valtavatyöttömyys ja samalla toinen osa saa aivan valtavaa palkkaa samalla ihan valtion&kunnantöissä ;-) Ja mikä tässä työttömien kyykyttämisessä ja karensseissa on kivaa ei ymmärrä kukaan aivot omistava edes afrikan savannilla olevat apinatkaan.



Sitten toimittajien tämä projekti etenee ja valtavat määrät suomessa on firmoja jotka haluaa palkkattomia orjia töihin. Kaikkein ihmeellisin oli vähän aikaa sitten Halti jopa etsii palkatontatyöntekijää, ei ole hyvää mainetta joutua täällä olevalle listalle. No kunnathan käyttää täysin sikana hyväkseen jotta ei tarviais palkata ihmisiä OIKEASTI SIIS jonka nyt tietää täys urpo kuten miekin jopa. 

Ei OIKEITA PALKKATÖITÄ synny jos hirveämäärä töitä tehdään orjilla, palkkatukityöt on sentäs palkka mutta palkka on 99% täysin perseestä suomeksi ja osapäivätyö eli 1200-1450€/kk 5 tai 6,5 tuntia, Nytkin kesällä monet saa 8 tunnin palkan kunnissa ja eripaikoissa tekemättä etenkin juhannuksen jälkeen koko heinäkuun yhtäänmitään paljon töissä kun suurin osa on lomalla, ja tiedän toiset saa painaa tällöinkin kunnissa kuin viimoista päivää vaikka hoitajat jne.



Työtön Toni: "Ei se lisää työpaikkoja, että ihmiset pakotetaan ottamaan ammattiin kuulumatonta työtä"

Työttömyysturvan uudistusesitykset saavat täystyrmäyksen polkupyriä palkkatuella korjaavalta tamperelaiselta nuorelta mieheltä. Kahden vuoden työttömyysaikana ei Toni Leinoselle juurikaan työtarjouksia ropissut.



Katsotaan torstaina paukkuuko karenssia, pakotetaanko kuntouttavaan työhön joka on laiton miun kohdalla ja yleensä monellakin vai jopa johonkin hevonpaskan työttömien pajalle joihin en myöskään halua kuin aivan väkipakosta vaikka olisi paskapalkkatuki mitä olen jutellut vuosia joittenkin kanssa, tiedän monella tämä on hyvä joka on hyvä taas. Imatrallakin voisi kuka vaan suomessa kertoa asiasta tiedän paikkoja eli ilmoittaa asiasta aluehallintovirastoon sekä oikeusasiamiehelle miten ei noudateta miusta lakia kuntouttavassa työssä. Mutta yksi henkilö on kuntouttavassa työssä vapaaehtoisesti miksi en tehnyt kantelua tästä keväällä kun juttelin ja toiset sai samasta työstä palkkatukea taas, 4h ja 5h työtunnit ovat ja ei siinä ketään ohjaajaa ollut vieressä kuntouttavalla työntekijällä vaan samaa lunkkia ajanvietettä enemmänkin ja välillä on töitä taas.

Miulla on tässä pihalla tätä puuhastelua ihan omastakin takaa kun vaan kerkeis tehdä
- pari pyörää pitäs huoltaa ja fiksata 
- nurmikko pitäs ajaa viikon välein vähintään jossa menee 2 tuntia helposti aikaa, toisaalta voisihan tämän nurmikon ajon tilata työttömien pajalta IHAN VITTUILLESSAAN sekä mutakin jotta ihmisillä on "töitä" eli työttömien pajan palkkaa saavat enemmän rahaa jos työttömänä tilaan sieltä töitä kotia, eli työllistän palkkaa saavia prkl.
- nyt lähden ruuvailee lisää ruuveja kun rakensin ilman valvojia ja ohjaajia terassin 
- kasvimaa pitäs tehdä sekä kasvihuone mutta taitaa mennä ensivuoteen ja meneekin
- ja vaikka mitä puuhastelua sekä nettisivutkin pitäs uusia mutta se on niin iso projekti taas jne.




Tässä kuntouttavastatyöstä lisää vaikka täältä blokista lisää ja muistakin oikealta löytyy tietoja,


Tässä kesäpähkinä



Ketä tämä karenssi hyödyntää tai pakottominen ja hevonpaskan kurssit pitäs ja lopettaa, voi sinne jos siltä tuntuu joka eriasia ja toiset tarviikin apua mutta ei suurinosa, päinvastoin karenssi luo valtavasti vihaa ja vihaa sekä vihaa. Haistakaa paska koko yhteiskunta ja kyykyttäjät.



maanantai 13. kesäkuuta 2016

UsKo Tai Älä - näillä avuilla nouset nopeasti organisaatiossa

Hei taas kaikki Nikolai Causescun kannattajat kokoomuslaiset ja uusi liberalisti natsit etenkin sekä kyykyttäjä kapot. Eikun nami nami ja muistakaa töissä tämä tärkeä taito eli tärkein on

Sertifioitu perseennuolija.












Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums



torstai 9. kesäkuuta 2016

Ilmaistöiden pitkä historia - Ei palkattomalle työlle Suomessa



Ne toiset isomäärä taas kannattaa palkatonta työtä koska "hei, me tienataan tällä" ja muuten oma palkka laskee.

SAK:n edustajakokous: Palkattoman työn teettämisen loputtava


Mutta kun sadat ja sadat tuhannet "huippu älykkäät" taas haluavat lisätä tätä palkatontatyötä koska ihailevat Nikoilai Causescua ja Stalinia sekä muita karpaattien neroja sekä ajatusten tonavia (kok). Tai voihan sitten antaa täysin paskaa palkkaakin ja sanoa naamapokerina tämä on arvosi.


Postissa alkoi taas yt:t ja ei tämä voi ketään yllättää jos nähnyt ptl-telestä asti kaiken sekä ollut muuallakin valtiolla töissä sekä kunnankin touhuista perillä vuosikymmenten aikana. Pitää saada säästöjä, nyt jotkut valopäät sanoo anokaa itse tänne töihin, ei kaikki halua kyykyttää ihmisiä ja suurimmasta osasta kansaa eli ihmisiä ei ole ruskean reiän ritariksi eli perseen nuolijaksi töissä on totuus. Toisille tämä on elämäntapa taas kun ajatellaan vaan omaa minää sekä etua kun vieressä toiset kärsii töissä.


Orjat rakentavat Suomelle lauttaa


Suomen valtiolle rakennetaan parhaillaan maantielauttaa. Valitettavasti ei Uudessakaupungissa tai Raumalla, vaan Gdyniassa. Lauttayhtiö Finferriesin toimitusjohtaja perusteli Puolasta tilaamista halvalla hinnalla.



Postin johtajilla kovat palkat - pääministerikin kalpenee









Tämä on suomen ongelma ja tulee olemaankin aina.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kyykytykset jatkuu Suomessa

Jos kaikki tulisi ilmi vuosikymmenten aikana niin määrät olisi valtavat miten paljon toiset kyykyttää töissä toisia. Ja suurin osa kiusaajista ei itse edes ymmärrä tätä koska nauttivat kaikesta :-/

Jäsen oli pitkään kärsinyt työnantajan häneen kohdistamasta kiusaamisesta. Uupuneena hän päätti itse työsuhteensa, mistä aiheutui työttömyysturvan kolmen kuukauden karenssi. Jäsen pyysi asiamies Petriä selvittämään tilannettaan. Katso videolta, miten kävi.

Lähde : http://www.protv.fi/kiusaamisen-uhri-joutui-karenssiin/

http://www.protv.fi/kiusaamisen-uhri-joutui-karenssiin/




sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kuluttaminen on paha pakkomielle

Yritäs tämä kertoa viisaille ahneille paskoille. Työnarvostuksen näkee suoraan kusetuksen määrästä eli paljon kukakin saa rahaa eli palkkaa hyvinkin pitkälle vaikka mitä on Alkon johtajan palkka tai Veikkauksen. Kävin tossa Venäjällä ja sielläkin on kusettaja johtajia paljon jotka kuvittelee olevan jotain jotka käyttää hyväksi ihmisiä jotta itse saavat rahaa näitten avulla.


Uruguayn presidentti José Mujica valitsi palatsin sijasta vaimonsa ränsistyneen maatalon ja lahjoittaa 90 prosenttia tuloistaan pois. Hän ei ymmärrä virkaveljiensä tarvetta prameaan elämäntyyliin ympäri maailmaa. Se lähettää hänestä väärää viestiä, kertoo BBC.



Lähde : http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/11/16/maailman-koyhin-presidentti-kuluttaminen-on-paha-pakkomielle/201242207/12

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Työnvuoksi - latukoneet sucks 2012

Kirjoittaja: latukoneet sucks 12.4.2012 08:43

Työnvuoksella ei todellakaan ole mitään tekemistä TYÖLLISTYMISEN kanssa, ne vaan laittaa työttömiä pajoihin ja muihin paskahommiin 9€ päivä mitä kukaan muu ei suostu tekemään.

Ja jos sattuu että pääsisikin muualle kuin pajahommiin, esim kaupungin ulkoaluehoitoyksikköön tms, niin siellä tuntee kyllä olevansa Työnvuoksen kautta tullut työllistetty ihminen, jos ei muuten niin asiasta kyllä muistutetaan siinä työllistymispaikassa päivittäin.

Koettu nimittäin on.

Olin kerran työllistettynä eräässä kaupungin liikuntapaikassa, ja silloinen "pomo" sanoi heti ekana päivänä muille työntekijöille aamupalaverissa että tässä on taas niitä perkeleen kumppanuustalon heille kiusaksi laittamia työntekijöitä.

Minua ei muuten laitettu, vaan hain itse sinne ja tämä "pomo" otti minut sinne hommiin.

Samalla kertoi edellisestä työllistetystä joka oli kuulemma ollu tosi vittumaisen näköinen ja jolle olivat nakittaneet kaikista paskimmat hommat, ja röhönaurut päälle.

Siinä vaiheessa tuli kieltämättä mieleen että miksi sen pomon piti nähdä moinen vaiva ja ottaa minut sinne hommiin jos huomasi jo päälleppäin paikkaa antaessaan että olen aivan ***** 3 luokan kansalainen ilman ihmisarvoa koska olen työtön, ja minut pitää nolata muiden työntekijöiden edessä julkisesti?

Kaveri oli vissiin väärällä alalla, hänen ammatissaan ihmisen profilointikyky parissa minuutissa meni ihan hukkaan...

Luojan kiitos pääsin oikeisiin kk palkkahommiin 2 viikon sisällä ja tämä "mestari" sai jäädä nakittamaan ja haukkumaan seuraavaa työllistettyä.

Oli muten ******* viimenen kerta kun oikeaa työtä odotellessa lankean moisiin työllistämisjuttuhin, vielä vähemmän kaupungin hommiin.

Kirjoittaja:Työttömän kusetus Ry 16.4.2012 08:13

Paras on kun menet Työnuokseen ekaa kertaa ja sinulle sanotaan että miten pääset kaikista helpoimmalla, eli menet 4h/ päivä istumaan tekemättä mitään.

Työnhakuun ei olla kyllä ohjaamassa, mol.fi tms palvelu.

Jos menet opiskelupapereitten tai cv:n kanssa Työnvuokseen on heille sama vaikka pyyhit peppuasi niillä, heitä ei kiinnosta muu kuin saada sinut äkkiä johonkin pajalle hommiin vaikka lisit diplomi inssi.

MITÄ JÄRKEÄ???

Ja kun olet istunut sen maksimin eli 2 vuotta itsellesi peräpukamia jossain nurkassa 9€ päivä, sopimuksesi pajalle tms paskahommiin voidaan uusia jollain vippaskonstilla, ja SIMSALABING oletkin taas seuraavat 2 vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa.

Kuinkahan tämä ns "sopimuksen nollaaminen" on mahdollista...?

4 luku
Kuntouttava työtoiminta
13 §
Toteuttaminen
Kuntouttava työtoiminta on sovitettava henkilön työ- ja toimintakyvyn sekä osaamisen mukaan niin, että se on työmarkkinoille pääsyn kannalta mielekästä ja riittävän vaativaa. Kuntouttava työtoiminta ei saa vakavasti loukata henkilön uskonnollista tai muuta eettistä vakaumusta.

Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia.

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.

Lähde : Finlex


Lähde : hhttp://karenssia.blogspot.fi/2012/08/karenssia-pukkaa-kerro-kokemuksia-tanne.html#comment-form





.fi/http://karenssia.blogspot.fi/2012/08/karenssia-pukkaa-kerro-kokemuksia-tanne.html#comment-form2012/08/karenssia-pukkaa-kerro-kokemuksia-tanne.html#comment-form

Tapani orjana ----> kuolema

Teempä nyt tämän tänne, eli ex-työkaveri Tapani kuoli vitutukseen ja oli orjatöissä karenssin uhalla.

Alla on työsopimus jopa 867€/kk brutto miinmus verot yli 30 vuoden työuran jälkeen it-alalta 20v + puh.ala sitä ennen tele ---Sonera - Hewlett Packard. Viikonloppuja oli töissä joista ei mitään korvauksia tietenkään eikä lisiä. Tämä sopimus on eka ja oli yli vuoden töissä tai sen 12kk vähintään kun muistan ja tiedän kaiken kun autoin, soitti miulle paljon etenkin tämän jälkeen sairaalasta jonne kuoli letkuihin ja vitutukseen. Olin viime hetkiä puhelimessa vielä ja terveisiä työministeri että tatäkö haluatte. Sanoi vielä miulle kun äänikin meni Tapanilla että jatka tätä työttömien auttamista tai mitä tää onkaan jota yritän tehdä vapaaehtoisesti. Yli vuosi meni kun Tapanin vaimo soitti miulle ja sanoi otti niin koville kun tiesi miut ainoana kun yritin auttaa edes.

Tapani oli siis noin 58vuotia kun kuoli orjatöiden takia ja olen 110% varma koska neuvoin sitäkin loppuun asti karensseista sekä muistakin miten toimit kun miun asiat hyvin vaikka olen työtön itsekkin joka ei miulle ongelma.

Ja monet ei tajua kun ihmiset laitetaan seinä seinää vasten mitä se on kyykytys pitkänkin työuran jälkeen. Monet ei uskalla sanoa totuutta jossa yritän auttaa kaikkia edes koska ei johtajat kunnissa tee hevonpaskaa asian eteen joka huomattu :-/

Kai tästä jotain selvää saa ja miulla on valtavasti vaikka mitä tietoja orjafirmoille voin sanoa tässä kun olen privana laittanut paljon tietoa myös ja odotan monien kanssa oikeasti  lisää tietoa kun soiteltu ja mailailtu sinne sun tänne.

Siksi laitan tämän tähän enkä puhu paskaa koskaan ja Tapani kuollut ja varlejin kaikkea kuten oltiin sovittu. Tämä oli 12kk vähintään jos muistan oikein. Viikonloppu illoista ei mitään korvauksia prkl ja soitti miulle aina itku kurkussa.





perjantai 3. kesäkuuta 2016

Lapset leikkii



Miten on vaikea ymmärtää että jos on töitä pitäs siintä maksaa palkkaa, kokoomuslaiset ja etenkin uusliberaalit jauhaa paskaa yliopistoja myöten kuin pikku vauvat :D

Työministeri ottaa THT ry "ehkä" mukaan neuvotteluihin (99% varmaa mutta ei laiteta tarkkaa tietoa) ja paskan lässyttäminen vois loppua tähän kun nytkin THT ry on ollut kentällä ainoana puolustamassa työttömiä.



Jos on töitä sitten palkkaa kehiin eikä mitään pelleilyä. 



Eduskunnassa hilpeä hetki työministerin kommentista: "En ole itsekään aina sisäistänyt, miten tämä menee"


Lähde : http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/eduskunnassa-hilpea-hetki-tyoministerin-kommentista-en-ole-itsekaan-aina-sisaistanyt-miten-tama-menee/5925882

Tht ry on ehkä neuvotteluissa mukana myös jatkossa ja työministeri tietääpaljon lisää nyt ja kentän ääntäkin pitäs kuunnella eli kansan ääntä eli työttömien myös mutta katsotaan ja mie olen vain jäsen kuten muutkin aktiivit koska eihän tässä mitään palkkaa makseta kenellekkään.


Ja mitä tekee työnohjaajat asian eteen koko suomessa, ei hevonpaskaa suomeksi koska en ole kuullut kenenkään ilmoittavan orjatöistä aluehallintovirastoon tai oikeusasiamiehelle kunnan johtajaista nyt puhumattakaan. Omaperse kun vaan on rakkauden lähde on lopputuloskin tämä :-/


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kuusi minuuttia - Suomi nousuun

Eiköhän kansa ala päästä perille minkälaisia töitä toiset kovapalkkaiset tekee valtiolla&kunnissa jota kutsutaan työksi vielä. Eiköhän tästäkin tehdä pian huippututkimuksia jotta on töitä monilla viisailla huippuasiantuntijoilla.

Nyt pitäs löytyä kilpailukykyä jatkossa ;-)

Suomi nousuun! 6 minuuttia lisää työpäivään – roskakuski kertoo, mitä siinä ajassa oikeasti ehtii tehdä


Kommentteja voi lukea vaikka tästä alla olevasta linkistä sekä lisää informaatiota.






Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums