THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kuntouttavaa orjatyötoimintaa

Laitetaas tämä tännekkin jakoon ketkä ei ole facebookissa eli kauppalehtikin jo huomioinut tämän umpi sairaan systeemin.

Yrittäjän unelma: ilmaista työvoimaa kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa.
Onneksi tämän ei tarvitse jäädä Suomessa pelkän unelmoinnin tasolle, sillä täällä on täysin normaalia laittaa työttömät töihin palkatta.
Kyse on kuntouttavasta työtoiminnasta, jossa työtön ”totuttelee työelämän sääntöihin ja jämäköittää elämänhallintaansa” yhdeksän euron päiväkorvauksella.
Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille, jotka eivät työ- tai toimintakykynsä rajoitusten vuoksi kykene osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai töihin. Ihmettelen suuresti, millä logiikalla henkilö ei kykene normaaliin työelämään, mutta sama henkilö kykenee kokoaikaiseen työhön kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.
Lue tästä alta koko artikkeli.
Ja muistakaa monista ja lähes kaikista tapauksista voi henkilöt itsekkin tehdä kantelun aluehallintovirastoon ja oikeusasiamiehelle jos pystyvät tekemään töitä niin ei saa tarjota kuntouttavaatyötä vaan pitää ohjata joko palkkatukitöihin joka yleensä 1200€/kk brutto tai muihin työvoimatoimiin vaikka hevonpaskan cv:n tekokurssille josta ei suurelle osalle ole mitään hyötyä eli sama kuin menisi lastentarhaan jossa itse kävin 5-6 vuotiaana ;-)

Ei kommentteja: