THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 30. elokuuta 2016

Sikailu vaan jatkuu ja pahenee työmarkkinoilla

Laitan tähän muutamia kirjoituksia ja linkkejä vaan. Mikään ei muutu -90 luvun alun jälkeen eikä tällä menolla tule muuttumaankaan.


TEM:n ykkösvirkamies: Palkat alas ja työttömyysturva lyhyemmäksi


Kauppalehdessä oli nerokkaan kuuloinen ehdotus. Mies todella ymmärtää taloutta, saahan  hän 12 881 €/kk julkisella sektorilla.

Lue tästä alta koko kirjoitus.

Nämä oli vielä paljon kovempia huippuasiantuntijoita, johtajia vailla vertaa mitä yksikään Suomalainen. 
Tästä tulee sanonta "Hei, me tienataan tällä ja meillä on unelma, fantastista (kok)"

Diktaattorikoulu: Miten tulla menestyksekkääksi itsevaltiaaksi

Pidä ystäväsi varuillaan, innosta massat puolellesi ja oikeuta toimesi sankarimyytillä – italialainen Benito Mussolini rakensi diktatuurinsa niin taitavasti, että moni hänen jälkeensä tullut despootti on seurannut hänen oppejaan.


Lue tästä alta koko kirjoitus.


Tuenalennusautomaatti

Työttömille ilmoittaumisvelvollisuus kolmen kuukauden välein ja viiden päivän olemattoman työn tekovelvollisuus jokaisen kolmen kuukauden aikana tuen alentamisen uhalla?Sanokaa minulle, että tämä uutinen on ankka tai että näen pahaa unta. Tällaista järjettömyyttä en olisi osannut kuvitella edes tämän hallituksen keksivän.

Lue tästä alta koko kirjoitus.


Valititko Kelan päätöksestä? Käsittelyajat ovat venyneet jopa yhdeksään kuukauteen


Eikun silti vaan valitusta kehiin ;-)

Lue tästä alta koko kirjoitus.


Talousgurut ehdottavat maahanmuuttajille pitkää työharjoittelua: "Palkka voisi olla hyvin alhainen"


Tämän tiesi jokainen aivot omistava vuosia mikä on koko tämän touhun tarkoitus maahanmuuttajille sekä myös Suomalaisille toiselle osalle kun toinen puoli imuroi rahaa ;-)
Tiedän että monet sanoo ei hyö voi olla sikoja töissä toisia kohtaan, ymmärrän koska en minäkään mutta toiset taas ovat koska se tuo rahaa, valtaa ja jopa hienoja nimikkeitä ;-)

Lue tästä alta koko kirjoitus.




Menkäähän nyt kyykyttämään toiset töihin alaisiaan naamapokerina jota monet ei itse edes huomaa ja monet ei uskalla sanoa lopputilin uhalla mitään vastaan ;-)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Työtoimintapalaveri

Katsotaan tekeekö yksi henkilö kirjan näistä sikailuista kun sai eläkepaperit koska onhan natsi saksankin jutuista tehty kirjoja sekä neuvostoliitosta jossa oli työttömyysprosentti 0%.
Toisaalta onhan historin saatossa natsit kyykyttäneet ihmisiä niin miksi työelämässä ei esim. uusliberaalit tai kokoomuslaiset ja muutkaan "huippuäykkäät" kyykyttäisi myös jos näille vaan maksetaan rahaa jota kutsutaan palkaksi ainoastaan.

Tässä taas yksi esimerkki että ammattihistari oli töissä putkeen yli 30 vuotta sekä oli ulkomaillakin ollut töissä ja 55 vuotiaana sille te-toimisto ehdotti hitsarin koulutusta.

Älkää nyt naurako koska ei näitä voitas muuten ehdottaa jos Suomessa ei olisi maailmanparas koulutus ja huippuasiantuntijat. Nauroihan ihmiset monet eli kansa Neuvostoliitonkin touhuille miten suojatyöpaikkoja ja virkoja luotiin sekä töitä, sitten vaan kivat nimikkeet kehiin ja waude palkat vaan nousi kun kansa teki niin paskalla töitä monet että hyvä että saivat jotain ruokaa edes. Sitten tietenkin piti haukku köyhät syyllisiksi kaikkeen ;-)

Sitten tossa oli perustulosta 560€/kk siis käteen. Nytkin viisilapsinen kovapalkkainen perhe saa enemmän tukia/lapsilisiä kuin monet monet työttömät tuki+asumistuki. Ja sanovat työttömien tuet on valtavat kun ottava aina esimerkiksi jonkun yksin huoltajan tuet jolla paljon lapsia  tai sitten monet "älykkäät" ovat aivan erkaantuneet kaikesta, Veikkaan jälkimmäistä täysin.

Äly hoi älä jätä.

Tästä alla olevasta niin onkohan tämä käynyt kuinka täytän cv:n tekokurssin sekä etsi työkokeilupaikka että miltä se työntekeminen tuntuu yli 50 vuotiaana niin olet tilasoista tämän ajan pois tai tulee KARENSSIA JOS ET TOTTELE ja moni ei saa sitä toimeentulotukea, muutenhan voisi kieltäityä kaikesta ja haistattaa Suomeksi paskat näille kyykyttäjille. Eihän nämä lopu koskaan kun ihmiset suostuu kaikkeen tai siis suurin osa näistä kyykyttäjistä "töissään".


Työttömällä kolme korkeakoulututkintoa – 
HS: " Te-toimisto suositteli lähihoitajakoulutusta"

Työ- ja elinkeinotoimisto tarjoaa vain lähihoitajaopintoja, vaikka minulla takana on kaksi ylempää ja yksi alempi korkeakoulututkinto, kirjoittaa nimimerkki Pian luovuttava Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.
Kirjoittaja kertoo olevansa yli 50-vuotias ja työtön. Te-toimisto ei kirjoittajan mukaan panosta millään lailla siihen, että hän pystyisi hyödyntämään yhteiskunnan hänelle kustantamia koulutuksia.

– Sen sijaan lähihoitajaopiskelijana minut saadaan kätevästi tilastoitua opiskelijaksi, vaikka saankin työttömyyskorvausta. Näin tilastot kaunistuvat, kirjoittaja toteaa tekstissään.

Kirjoittaja kertoo työskennelleensä sosiaalialalla toisen korkeakoulutuksensa perusteella. Alan kiristyneet sijaisvaatimukset ovat kirjoittajan mukaan johtaneet siihen, ettei hän voi työskennellä alalla ilman lisäopintoja. Sosiaalityöntekijän sijaispätevyyden antavia koulutuksia taas on hänen mukaansa niukasti tarjolla.

– Ihmettelen kovasti, miten näin voi olla, vaikka sosiaalialalla on lähes krooninen työvoimapula. Tässä iässä koulutuspaikan odottelu on lievästi sanoen turhauttavaa, kirjoittaja sanoo.
Kirjoittaja ehdottaa te-toimistojen lakkauttamista.

– Maassamme ei mielestäni ole lainkaan työllistämispolitiikkaa. Te-toimistot pitäisi lakkauttaa, ja ihmisille tulisi antaa vapaat kädet auttaa itsensä takaisin työelämään, kirjoittaja toteaa.

Lähde : http://www.lansivayla.fi/artikkeli/426939-tyottomalla-kolme-korkeakoulututkintoa-hs-te-toimisto-suositteli









torstai 25. elokuuta 2016

Mustanaamio ja Rip Kirpy seikkailee ...

Tuli mieleen vuosien takaa että yksi mies haki lapsen  hoidosta ja oli te-keskuksessa aika klo 14.00, tuli noin klo 14.10 virkailijan  huoneeseen ja eikun karenssia kehiin eli tömmöisiä järjen jättiläisiä on myös töissä joille maksetaan tai annetaan kaikesta vielä rahaa jota kutsutaan työksi. Sitä en tiedä jos myöhästyi minuutin tuleeko karenssia tai vaikka 20 sekunttia. Mitä hauskaa näissä toiset näkee kun kiusaavat ihmisiä tahallaan ja ei kaikki saa toimeentulotukea edes vaikka tilillä ei olisi euron euroa.





Lähde :  https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

tiistai 23. elokuuta 2016

Mustanaamio etsii työttömiä ja Taika Jim saapuu myös töihin

Tässä taas yksi ajatusten Tonava ja karpaattien nero suojatyöpaikassaan latelee mitä sattuu. Paras kun lukee kommentteja että millä tasolla liikutaan. Tämmöisellä älykkyyosamäärällä liikutaan :-/
Olisi mahtavaa olla tämmöisessä työpaikassa töissä :-/

Maailmanparas koulutus tuottaa näitä jatkuvasti kehiin :-/


TEM:n ykkösvirkamies Kauppalehdessä: Palkat alas ja työttömyysturva lyhyemmäksi

Lähde : http://www.hs.fi/politiikka/a1471828809121?jako=63ec5d57a8e6b4216754c79830da0e9b&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage

Tässä järkevää kirjoitusta taas kehiin.













sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rip Kirpyn synttäräti






T'ässä joku Raumalainen kait yskii ja ei saa selvää koskaan mitä yrittää kertoa.
Nimimerkki Maria on kuulemma nimi ja sitoo itsenään aina  !
Työöttömien lääkräri Late auttaa Mariaa ...



keskiviikko 17. elokuuta 2016

Rip Kirpy menestyy ja kyykytykset jatkuu sekä paskan lässytys liian monella

Laitan pari uutista tai kirjoitusta tänne sekä toivottavasti ajatusten tonavat ja karpaattien nerotkin ymmärtää jotain.


Tutkitusti nimittäin pärjääminen elämässä ei ole vain itsestä kiinni. Vanhempien koulutus, kulttuurinen pääoma, varallisuus ja ammatti ennustavat ihmisen elämää pelottavan paljon. Siitä kaveriporukasta, jossa teininä pyörin, on varsin moni päätynyt ennenaikaiseen hautaan tai vankilaan. Miksi minä en? Se, että minä saatoin jättää menemättä kouluun peruskoulun viimeisinä viikkoina ja saada silti erinomaisen todistuksen, ei ollut omaa ansiotani. Minä nyt yksinkertaisesti olen kermaperseeksi syntynyt.
MEILLÄ IHMISILLÄ on vain kova tarve ajatella, että menestyksemme on ollut omaa ansiotamme. Tästä kertoo käsite richsplaining. Se tarkoittaa sitä, kun hyväosaiset lässyttävät köyhille juuresten edullisuudesta tai kertovat, että pitää vain yrittää kovempaa.
Lue tästä alta lisää.
Ja sitten tietenkin kokoomuslainen laukoo aivan sairaita ja mistä näitä riittää.

Zyskowiczin ehdotus kuumentaa - HS: "Tällaista voi ehdottaa vain ihminen, joka on täysin sokaistunut omasta elintasostaan"

”Ehdotuksessa kävisi niin, että kohta työnantajien ei tarvitsisi maksaa palkkaa lainkaan. Pieni palkka korreloi minieläkettä, ja se seuraa ihmistä kuin kyttyrä”, hän kirjoittaa.

Lue tästä alta lisää.


Ja näitä riittää lässyttämään paskaa kun ollaan täysin pihalla kaikesta perusasioista että miten vähällä pitää satojentuhansien pärjätä ja karmea byrokratia.






sunnuntai 14. elokuuta 2016

Työtön mene töihin - palkka ei ole tärkeä kun töitä tehdään - eikä palkan suuruuskaan vaan että ei syrjäydy yhteiskunnasta sanoo huippuviisaat

En jaksa kuin jakaa Tepon sarjakuvia, Olympialaisten katsominen 24/7h on vienyt kaikki voimani ;-) Olen aamupäivisin joskus käynyt metsässä sauvakävelee tai pyörällä ruokakaupassa jotta en joutuisi kuntouttavaantyöhön leikkimään levyraatia tai istumaan muumiona 4 tunnin arestia.

Eikun kävin k-raudassakin ja sain vaneria ilmaiseksi eli lavojen pohjavaneria ja sanoivat vie pois niin paljon kuin haluat yhteen pikku juttuun.

On tää yhteiskunta aika hupipaikka mitä huippuyksilöt laukoo päästään työttömistä kun ovat pihalla enemmän kuin kaikki suomen lintulaudat ja lintupöntötkin.













torstai 11. elokuuta 2016

Työpaikkakiusatun päivä on painajainen: "Mieluummin työtön kuin kiusattuna töissä"

Harvoin tämä jos koskaan menee niin että esim. siivooja kiusaa esimiestä, päälliköitä joita valtavasti, sekä muita huippu yksilöitä tai johtajaa tai jopa johtajia joita suur yrityksissä pitää olla kuin tatteja sateen jälkeen.

Ja se näissä on jännää että nämä kiusaajat eivät itse tajua että kiusaavat, saa nauraa tässä kohtaa.
Ja se näissä on myös ovelaa että nämä kiusaajat tosi monet palkitaan vielä kaikesta eli saavat hurjaa palkkaa ja pitävät itseään jumalaa suurempana.




Lähde: http://yle.fi/uutiset/tyopaikkakiusatun_paiva_on_painajainen_mieluummin_tyoton_kuin_kiusattuna_toissa/9082678

Tämmöiset linkit alempana kannattaa myös lukea jos moni edes ymmärtää mitään tai ei halua ymmärtää.

VAIHTOEHTO TARJOLLA :

Valtiovaraiministeriö julkaisee tänään budjettiehdotuksensa ja mielien muokkaus aloitettiin hyvissä ajoin. Ensin valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoi naama peruslukemilla, että Suomen työllisyysaste on vain 68,5 prosenttia tavoitteena olevan 72 prosentin sijaan. Tosiasiassa työllisyysaste on jo nyt 72 prosenttia, kertoo toimittaja ja kirjailija Putte Wilhelmsson blogissaan.
Hetemäki tekee virkamiehenä ihan selkeää hallituspolitiikkaa kertoessan kansalle vaihtoehdottomana tosiasiana, että kasvavat tuloerot on vain hyväksyttävä ja saa vahvaa tukea Sammon konsernijohtaja Kari Stadighilta. Siinäs kuulitte, kansalaiset. Tehkää enemmän työtä pienemmällä palkalla, jotta rikkaat saavat enemmän rahaa.
Työ on parasta sosiaaliturvaa vain silloin, kun siitä maksetaan palkkaa.
Lue tästä alta lisää.

Aatsipoppaa, herrat keitti soppaa…

Ja siinä sopassa me nyt olemme kaulaamme myöten. Eivät toki herrat itse, mutta me muut. Juha, Martti, Timo ja Kari esiintyvät tänäänkin lehtikuvissa ankaran tummissa puvuissa, harmaalla taustalla. Viimeistään siitä kansa ymmärtää, että nyt on vuorossa vakavaa asiaa. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan myös esitetyt ehdot ovat marttimaisen ankaria:
”Joko laitetaan työllisyys kuntoon, tai tehdään lisää sopeutustoimia tai luovutaan velkaantumisen taittamisesta” määrittää valtiosihteeri Martti Hetemäki talouden tilannekuvan. HS 10.8.16
Alaotsikossa kehotetaan isällisesti kaikkia valmistautumaan myös ikäviin päätöksiin. Monet osaavat jo rivien välistä lukea, ketä ”kaikkia” tässä tarkoitetaan.  Hetemäki toteaa, että uusia työpaikkoja ei ole syntynyt toivotulla tavalla. Sen sijaan, että tästä tehtäisiin johtopäätöksiä toteutettujen toimien sopivuudesta tilanteeseemme, uhkaa Valtiovarainministeri Petteri Orpo uusilla leikkauksilla. Herrojen samansuuntaiset lausunnot sopivat niin herttaisesti yhteen, että voisin väittää kyseessä olevan sovittu taktiikka.
Lue tästä alta lisää.

torstai 4. elokuuta 2016

Miten tää on toisille vaikkeeta että jos on töitä maksetaan sitten palkkaa kaikille ja palkkalla tekeekin jotain.

Laitan tämmöisen jakoon THT ry sivuilta myös tänne.


Työttömien puolestapuhuja: Tuleeko työttömän olla aktiivinen vai ei? Suomen järjestelmässä ”ei järkeä”



Työttömien työkokeilut ja muut aktivointitoimet harvoin johtavat pysyvään työllistymiseen, mutta kuormittavat ja turhauttavat työttömiä suuresti. Näin kirjoittaa mielenterveysjärjestöissä sekä Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt ry:ssä vaikuttava Sirpa Ahola-Laurila Puheenvuoron blogissaan.
Ahola-Laurila kirjoittaa, että erilaisilla aktivointimalleilla ”yhteistä on ainakin kaksi asiaa: niistä ei makseta [kunnollista] palkkaa eivätkä ne yhdenkään tutkimuksen tai tilaston mukaan juurikaan edesauta työllistymisessä”. Hän vaatii työttömien kurittamisen lopettamista ja ihmettelee ristiriitaisia viestejä, joita työttömille viranomaisten puolesta annetaan.
– Hullummaksi tämän tekee vielä se, että työttömän omaa aktiivisuutta koetetaan samaan aikaan rajoittaa, Ahola-Laurila ihmettelee.
Tästä alta voit luke koko jutun.
En tiedä tarkkaa aikataulua mutta pian ehkä syksyllä tulee toimittajilta yhdestä firmasta suuri dokumentti tai kirjoitus orjafirmoilta ja jopa mie olen ollut yhteyksissä päätoimittajaan kun miuta kysyttiin ja tein infoa tosi paljon sekä annoin salaisia nimiä ja numeroita joita en tunne edes itse netissä. En nyt sano nimiä ketkä on takana toimittajat mutta kai se tulee sitten selväksi ja informoin täällä myös ja mie en saa latin latia vaan sanoin te-keskukseen  tai viimeksi työttömienkeskukseen kivat naiset sanoi miun pitäs saada perustulo kun teen töitä vaikka en tee töitä.

Ja toiset isomäärä henkilöitä käyttää systeemiä ja palkattomia orjia törkeästä hyväkseen :-/ Toisaalta niin Hitlerillä, Stalinilla tai Causeskullakin oli kannattajat jotka hyötyi rahallisesti  kun kyykyttiävät isoamäärää kansasta :-/