THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Suomi nousuun - Tyranniakysely paljastaa sovitko kyykyttämään työttömiä ja jopa töissä oleviakin alaisia

Tavoitteena miljoona työttömien haastattelua – Vauhti näkyy jo työllistymisessä, sanoo TE-toimiston johtaja

Työttömyystilastot kaunistuvat, mutta onko se haastattelujen ansiota?
Kuten monet karpaattien nerot ja ajatusten tonavat tietävät Neuvostoliitossa oli työttömyysprosentti 0% ja kaikilla oli töitä sekä erittäin kivaa sekä hauskaa ja toisilla oli fantastinen olokin mistä Suomalainen lause tullut "Hei, me tienataan tällä ja meillä on unelma, fantastista".
Miksi ei saada tilastoja palkoista kuinka paljon näille maksetaan/annetaan ja työajoista yms. Ja sitten kysely kuka vaihtaa heti tilaisuuden tullen työpaikkaa samalla sekunnilla kysely ja tämä koskee töissä oleviakin joista monet ei sano vaan töissä tai uskalla.
Miten ei kukaan karpaattien nero ole tätä ideaa keksinyt vuosikymmeniin ja muu maailma varmaan haluaa suomelta nyt konsultointi apua miten "poistetaan työttömyys" ja varmaan tulee menestyvä vientituote tästä muulle maailmalle ja huippuasiantuntijat sekä huippututkijat työstää varmaan parhaillaan 839 sivuista opasta neljän seinän sisällä työhuoneissaan jotta eivät syrjäydy yhteiskunnasta.

Tyranniakysely

Kysely tyranneille (TE-toimiston virkailijoille, sosiaalivirkailijoille, orjalaitoksille)
Häpeätkö jotain, mitä työssäsi teet?
a) En. Jos häpeäisin jotain, en tekisi sitä.
b) En enää; aluksi häpesin, mutta kaikkeen tottuu. Omatunto paatuu.
c) Häpeän sitä, että olen auttamassa orjayhteiskunnan luomisessa.
d) Häpeän sitä, että saan toimeentuloni toisten suomalaisten työttömyydestä.
Mitä tekisit rahasta?
a) Vain työtä, joka on moraalini ja eettisten vakaumusteni mukaista.
b) Kiristäisin työttömän suomalaisen palkattomaan pakkotyöhön eli orjaksi.
c) Valehtelisin (esim. työttömille, esimiehilleni, verotoimistolle).
d) Varastaisin.
e) Pahoinpitelisin fyysisesti.
f) Pahoinpitelisin henkisesti, eli kohtelisin toista ihmistä ikäänkuin hänellä ei olisi ihmisarvoa eikä itsemääräämisoikeutta.
g) Tappaisin.
h) Huoraisin.
i) Ryhtyisin huumeidenvälittäjäksi.
j) Myisin vaikka mummoni.
Mitä arvelisit pakkotyöstä aiheutuvan orjalle?
a) Itsetunnon heikentymistä.
b) Elämän ilon hiipumista, toivottomuutta, masennusta.
c) Omanarvontunnon kasvua.
d) Oma-aloitteisuuden parantumista.
e) Tottelevaisuuden kehittymistä ja passivoitumista.
f) Kaunaa, kostonhalua ja yhteiskunnallista ryhdistäytymistä.
Kumman luulet olevan tehokkaampaa työttömän työllistymiselle:
a) Ilmainen vapaaehtoistyö?
b) Palkaton pakkotyö, jota tehdään työttömyyskorvauksen katkaisun uhalla?
Tästä alta voit tehdä koko kyselyn itsellesi.



Ei kommentteja: