THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 11. toukokuuta 2017

Sosiaalisten oikeuksien komitea: Suomen työmarkkinatuki on liian pieni

Tämä jos on yllätys joillekkin niin pitää olla totaalinen valuvika nupissa koska täys hölmötkin tajuaa tämän ja tajunnut vuosia mutta somea kun lukee myös suuri osa aivan pihalla kaikesta kuin pienet vauvat ja nämä ovat vielä niitä "viisaita ja lukeneita monet". Mistä näitä riittää sanoo monet !!! 

Suomen työmarkkinatuki on liian pieni, Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo päätöksessään.

Suomea on tästä huomautettu ennenkin mutta kun Suomessa on "maantapa" eli ei välitetä paskan vertaa työttömistä ja köyhistä oikeasti koska niillä käytävä bisness on valtava toisille sekä voidaan luoda paskapalkkaisiatöitä vaan lisää ja lisää sekä toiseen päähän aina kovempipalkkaisia töitä.

Lue tästä alta lisää.

Lähde : http://www.ksml.fi/kotimaa/Sosiaalisten-oikeuksien-komitea-Suomen-ty%C3%B6markkinatuki-on-liian-pieni/982749?pwbi=40c2e8ca5b9b84e10f3a6f7a87cd8580


Kyllä, henkilöstöä vuokraavalla firmalla on jo hakemuksessa vaihtoehto, että mikään ei kiinnosta, mutta ”TE-keskus käski laittaa hakemuksen”



Lue tästä alta lisää mihin nämä pelleilyt johtaa mutta näin monet työllistää itse itseään ja toisiaan töissä jota kutsutaan työksi, mitä ideoita sitten tulee !


Pakkohaku-sovellus ratkaisee työnhakuvelvoitteen


Tässä on loistoidea ja näin työttömät työllistää valtavasti kun firmat, kunnat, valtio alkaa lukemaan vuodessa 12 miljoonaa työhakemusta ja voivat sanoa teemme töitä jotta ei ole koulutus mennyt hukkaan.

”Hallitus esittää, että työttömät velvoitetaan ­hakemaan kolmen kuukauden aikana vähintään kahtatoista työpaikkaa. Muuten menee työttömyyskorvaukset. Mahtavaa!”
”Nyt en ymmärrä. Selitä vähän tarkemmin.”
”Jokaisen työttömän on pakko lähettää vuosittain lähes 50 työhakemusta. Suomessa on yli 250 000 työtöntä, joten joka vuosi on tehtävä yli 12 miljoonaa uutta työhakemusta. Siis jättimäinen markkina, johon minun firmanikin aikoo iskeä.”
”Miten?”
”Koodaamme paraikaa yötä myöten uutta Pakko­haku-nimistä sovellusta. Sen käyttö on helppoa. Sovellukseen kirjataan vain nimi ja yhteys­tiedot sekä muutaman rivin perus-CV. Sovellus hoitaa homman itsenäisesti siitä eteenpäin.”
”Siis ei maksa mitään? Mitenkäs tuo ansainta­logiikka? Kyllä kai sinun yhtiösi pitäisi jostakin saada tuloja, joilla katat kulusi.”

”Tismalleen! Ja ajattele: Pakkohaku-sovelluksemme käyttö on työttömälle täysin ilmaista.”

”Siis ei maksa mitään? Mitenkäs tuo ansainta­logiikka? Kyllä kai sinun yhtiösi pitäisi jostakin saada tuloja, joilla katat kulusi.”
”Nyt pääsemmekin suunnitelmani hienouteen. Teemme Pakkohaku-sovelluksen rinnalla työn­antajille tarkoitettua ­Pakkohakuseula-nimistä ­ohjelmaa. Se käsittelee automaattisesti Pakko­haku-sovelluksen lähettämät hakemusvyöryt ja ­lähettää hakijoille sen tavanomaisen valitetta­vasti-tällä-kertaa-valintamme -vastauksen.”
”Sovellus on maksullinen työnantajille, vai?”
”Kyllä. Ja suoraan sanottuna pirun kallis.”
Lue tästä alta koko juttu ja idea, fantastista.



Ei kommentteja: