THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ , Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18. "Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". BLOGI AIHEESTA PAKKOTYÖ - TYÖVOIMATOIMISTO http://karenssia.blogspot.fi, tässä linkissä kerätty paljon linkkejä, PAINA TÄSTÄ. Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta - palkatonorjatyö on laillistettu - Hah haa kävi mistä puhuttu vuosia ja vuosia

Tästä puhuttu vuosia miten tulee käymään kun umpi idioottipäättäjät tekee ratkaisuja ja päätöksiä jotka ei koske heitä itseään ja mikä on työttömien/ihmisten kyykyttämisessä kivaa :-/

Mutta sitten kuten jo nytkin monet boikotoi näitä yrityksiä ja kaikkea eli tulee aina suurempi kaaos vaan. Odotan miun pakottamista ja monet koska voi tulla hauskaa ulkomaita myöten jopa ja firma/kunta saa mainosta että oksat pois.

Sanon tänne yhteisesti taas miksi jaan näitä uutisia tänne, miljoonas kerta että toiset ei tule facebookkiin ja sanoivat jo vuosia sitten jaa tänne jotain aina sekä etekin Tepon juttuja jos jaksan vaan eli tässä on syy.







Kävipä taas helposti


Minulla on hyviä ja erittäin huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että kuntouttava työtoiminta lopetetaan. Erittäin huono uutinen on, että se vaihtaa nimensä työelämäkokeiluksi, ja sitä ruvetaan järjestämään myös yrityksissä. Aluksi työkokeilu korvaa nykyisen kuntouttavan työtoiminnan Raumalla, Porissa, Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tuusniemellä elokuun alusta vuoden 2018 loppuun saakka. Sen jälkeen se luultavasti laajenee koskemaan koko maata.
Asiasta päätti eduskunta eilen hyväksymällä lain julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta. Sen voitte halutessanne lukea täältä. Vastaan äänestivät SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät.
Tämä kävi taas helposti ja huomaamatta juuri juhannuksen alla. Esitystä ovat vastustaneet sekä työnantajat että ay-liike, mutta vastustus on kaikunut kuuroille korville. Yhtään uutista eduskunnan päätöksestä en ole nähnyt. Medialla on varmaan ollut liian kiire kertoa Kike Elomaan tuplaloikkauksesta ja juhannustaioista.
Maan hallitus huomasi, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa väärin ohjaamalla siihen myös täysin työkykyisiä. Tätä väärinkäytöstä ei kuitenkaan haluttu kieltää, vaan siitä tehtiin laillista.
Kahdeksan tunnin työpäivää tekemällä tuntipalkaksi tulee 5,60 euroa, josta maksetaan ennakonpidätystä työmarkkinatuen osalta 20 %. Kulukorvaus on veroton. Työterveyshuoltoa ei ole, eläkettä, lomaa ja lomarahoja ei kerry eikä etenemismahdollisuuksia ole. Jo nykyisin palkattomat työntekijät ovat alempaa kastia, jota samasta työstä palkkaa saavat ylenkatsovat.
Miettikääpä mitä tapahtuu yhteiskunnalle, jossa valtio maksaa verovaroista nimellispalkan, jolla ei osteta mitään muuta kuin välttämättömin. Kulutuskysyntähän siinä romahtaa. Myös valtion rahat loppuvat, sillä työmarkkinatuesta maksetulla verolla ei kovin kauan yhteiskuntaa pyöritetä. Hallituksen pitäisi myös poistaa rikoslaista kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva kohta aikansa eläneenä. Muuten poliisille ja tuomioistuimille tulee ruuhkaa.
Lue tästä alta lisää asiasta.

Työttömien yhdyskuntapalvelukokeilu

Porin kaupunginhallitus hyväksyi tänään yksimielisesti esitetyn työelämäkokeilun eli elokuusta alkaen työttömät tullaan määräämään palkattomaan työhön yrityksiin ja kaupungin liikelaitoksiin karenssin uhalla. Pakkotyön... eikun... yhdyskuntapalvelun... eikun... työelämäkokeilun on tarkoitus korvata nykyinen runsaasti väärinkäytetty kuntouttava työtoiminta eli yksi palkattoman työn muodoista.

Porin kaupunginjohtaja kommentoi Facebookissa kaupunginhallituksen kokousta seuraavasti: Kunnanjohtaja POISTI FACEBOOK PÄIVITYKSEN KUN ALKOI SAAMAAN POSTEJA KANSALTA, HAH HAA.

Asiallisesti esittämäni kysymyksen jälkeen oli rakas kaupunginjohtajamme poistanut minut Facebook-kavereistaan ja estänyt vielä varmuudenvuoksi etten enää hänen päivityksiään tule pilaamaan. Pelkkää ruusuillatanssimista tulee kaupunginjohtajan arjen oleman.

Palkaton työ on tullut jäädäkseen. Kukaan ei ole korvaamaton eikä palkkaa kannata maksaa jos saa ilmaista työvoimaa tilalle.

Lue tästä alta lisää.

Lähde : http://velluoksanen.blogspot.fi/2017/06/tyottomien-yhdyskuntapalvelukokeilu.html

Ja samalla kunnan hallitus päätti korottaa vähän palkkaakin ja tämä vain yksi tapaus.

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkoselle esitetään 600 euron palkankorotusta

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Vasama (kok.) perustelee esitystä sillä, että kaupunginjohtajan tehtävien vaativuus kasvaa Porin kaupungin muuttuneen organisaation myötä.
Kaupunginjohtajat
Lähde : https://yle.fi/uutiset/3-9643815


Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tavoitteita Suomessa



Alkuun pari sunnuntai kevennystä : 

- länsi-suomessa palkattomissa töissä oli lappu jossa kysyttiin kuinkapaljon 9€ päivä kulukorvaus nosti elintasoa tai mitä olikaan. Tämmöistä paskaa Suomeksi voidaan tehdä vakavissaan kun vieressä kunnan johtaja saa yli 10000€/kk tiliä ;-)

- yksi sanoi että työttömät jos ei saisi tukia johan kiinnostaisi työt ja tarkoitti joista ei palkkaa tai työstä maksetaan vaikka 1400€/kk brutto kun vieressä voi toiset saada samasta työstä 2800€/kk palkkaa. No ihmiset alkoi tutkimaan tämän "karpaattien neron taustoja" ja see saa lapsilisiä saman verran kuukaudessa kuin työttömyyskorvaus, hah haa ja eipäs luovu itse tuista esimerkkinä sitten, ensin tekee lapsia ja sitten ei varaa elättää kovapalkkaisena edes niitä ilman tukia voitas yhtä hyvin sanoa kun haukkuu työttömiä jotka syyttömiä

- Yksi "ajatusten tonava" taas sanoi että työttömien tuet valtavat, no innoikaat alkoi tutkimaan kommentoijan taustoja ja saanut satojatuhansia yritystukia itse jotka nostanut palkkana sitten ja tämä tonava suuttuikin ja vielä muitakin tukia saanut firmassa kun ei pysty ilmantukia pitämään firmaa ;-)

Eli tämmöisellä älykkyysosamäärällä monet liikkuu joten ottakaa huumorilla monet kommentoijat ja sanokaa mites onko lääkitys kunnossa tms. Ne ketkä syyllistää työttömiä on yleensä itse niitä siivellä eläjiä ja monet valtiolla tai kunnissa suojatyöpaikoissaan vielä valtavine palkkoineen kun alaisena vaikka sihteerit tai siivojat on aivan paskapalkkaisia ja sanotaan vaan tämä on tes, vmp.

Yksi ketkä saa töitä tulevaisuudessa paljon 
- turvamiehet joita lisätty hallituksessa
- lakimiehet
- turva-ala bisness koska pitää asentaa valvonkameroita lisää
- jaskan pauhajat kun ei ajatella muuta kuin omaa napaa ja saman mielisten kuten ddr ja cccp

Ei muuta kuin jatkakaa porvari natsit kyykyttäjät (etenkin kok) Suomen tuhoamista omaetu mielessään.

VTV: Hallituksen työllisyystavoite karkaa käsistä - lisätoimia vaaditaan


Hallituksen tavoite nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin vuoteen 2019 mennessä ei näytä toteutuvan, joten valtiontalouden tasapainottaminen vaatii lisätoimia, toteaa Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Siis tällä 72% luvulla ei mitään virkaa ja merkitystä, Neuvostoliitossakin oli varmaan 100% työllisyysaste. Pitäs enemmänkin puhua kuinka moni tulee toimeen palkalla ja ei tarvia tukia. Paitsi tietenkin hyvätuloistenkin on saatava lapsilisiä, yritystukia, tuulivoimatukia, maataloustukia, energiatukia ja kaiken maailman tukia vaikka firma tuottaisia maltaita koska rahat voin näin nostaa palkkana esimerkiksi ja sitten kehua muille olen fiksu sekä haukkua samalla että työttömien tuet on suuret kun taas keväällä suomi sai varoituksen työttömien tuista kun ne ovat Romanian tasoa mutta eihän etenkään kovapalkkaiset tajua monet mistään mitään joka huomattiin jo töissä 30 vuotta sitten ;-)

Lähde : http://www.iltalehti.fi/talous/201706152200209631_ta.shtml

Työtön kieltäytyi töistä lääkärin määräyksestä – TE-toimisto eväsi työttömyystuet


Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan sairautta ei katsottu syyksi kieltäytyä ilta- ja viikonlopputöistä lääkärinlausunnosta huolimatta.

Ja sitten kun evätään tuki ja henkilö ei saa toimeentulotukea. On alettava
- huoraamaan
- varkaaksi
- myytävä omaisuutta ja sanon vielä kerran omistusasunto ei este toimeentulotukeen
- itse murha
- tehtävä rikos jotta pääsee vankilaan
- jotkut tempasee kyykyttäjää nenään että tukka soi ja sitten menevät lääkäriin että saavat sairaslomaa ja näin sairauspäivärahaa

Voisiko tämän kyykyttämisen jo lopettaa, no eihän tätä voi koska työttömät työllistää valtavasti palkkaa saavia koko Suomessa miksi tätä vaan jatketaan ja jatketaan.





Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

torstai 15. kesäkuuta 2017

Vielä kerkeää tällä viikolla tuhota monen elämän täydellisesti

Natseilla ja mitä uusliberaaleja nämä onkaan jotka on keksineet näin idiootti touhuja joista itse hyödytään valtavista palkoistaan ja joita ei saada millään loppumaan kuten natsi Saksassa ja Neuvostoliitossa kiusattiin suurta osaa kansasta. Ja kaikki kun ei saa toimeentulotukea vaikka tilillä olisi 0€ rahaa niin miten tämmöistä paskaa Suomeksi pidetäään edes yllä. 

Tietysti kaikesta annetaan rahaa todella monelle joka on se motivaatio oltava :-/ Ilmeisesti tässä vaan odotetaan kun joltain tai joiltakin lähtee nirripois yms. ja sitten sanotaan namapokerina tuli yllätyksenä kaikki :-/ 
Monille Lontoon jne. tapahtumatkin on tulleet yllätyksenä kun edetään silmät selässä ja täydellisen erkaantuneena isonmäärän ihmisten asioista käytännössä kuin pikku vauvat. 

Ja kuka sanoo tuet on isot pitäs laittaa suoraan hakemaan lääkityskohdalleen. Tänäkin keväänä Suomi sai taas varoituksen että päättäjät ei välitä asiasta paskanvertaa kun eihän se koske itseä.

Lähde : http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021319186274_uu.shtml
Lähde : 

Natsikortit on viuhunut viime päivinä urakalla.







keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Työssä käyvien köyhyys yleistyy

Työssä käyvien köyhyys yleistyy


Työ- ja elinkeinopalvelujen johtajat arvioivat, että nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen vaikuttaa eniten, ettei kokopäivätyöstä ole tarjolla. Näin kertoo SOSTEn Sosiaalibarometri.
TE-johdon mielestä työttömyysturvan alentamisella tai sen keston lyhentämisellä on vain vähäinen vaikutus työllisyyteen. He eivät myöskään odota, että työllisyys paranisi lisäämällä sanktioita työttömille.
Lue tästä alta lisää.
Ongelmana ei ole raha vaan miten sitä annetaan kaikille ja yt-neuvottelutkin on vain teatteria. Kuka ei ole nähnyt ja ollut valtion&kunnan töissä mitä sikailua kaikki on  olleet vuosikymmeniä on aivan pihalla. 

Tottakai yleistyy koska tämä on tarkoituskin kaikessa eli anna tänne 19 pullaa ja pidä itse yksi ja haista vidu ;-)

Rahaa on ja kaikki on vain yhtä teatteria.

Lähde : http://vehkis.net/vitsit/sonerakirja.htm
Lähde : http://ylioppilaslehti.fi/2011/04/yliopiston-johdon-palkkapussit-lihoivat/
Lähde : http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/08/10/liikaa-virkamiehia-liikaa-palkkaa-liikaa-valtaa-liikaa-tuhlausta/
Lähde : http://www.imatralainen.fi/artikkeli/134672-nain-virkamiehet-tienaavat-lappeenrannassa-karjessa-kaupunginjohtaja
Lähde : http://www.talouselama.fi/uutiset/palkka-15-000-kk-il-kelan-uusi-paajohtaja-yllattyi-6608572








Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tiedoksi tänne myös että nyt on järkeä touhuissa

Nyt on järkeä eli ei haukuta vaan tehdään jotain edes ja yrittäjiä mukana ja kaikkea (y)


Haluatko laajentaa näkemystäsi kaupallisuuteen ja hyödyntää osaamistasi uudessa työpaikassa?

15 työnantajaa etsii uutta kaupallista osaajaa Kaakkois-Suomessa. Kaupallinen tuottaja -RekryKoulutus käynnistyy 14.8.2017 ja päättyy 4.1.2018. Tavoitteena on, että koulutettava rakentaa itselleen pysyvän työpaikan viiden kuukauden ohjatun valmennus- ja työskentelyjakson aikana.
Tervetuloa infotilaisuuteen keskiviikkona 14.6.2017 kello 13:00-15:00 kuulemaan lisää koulutuksesta ja tarjolla olevista työpaikoista sekä tapaamaan mukana olevia työnantajakumppaneita. Infotilaisuus järjestetään Kaakkois-Suomen TE-toimiston Lappeenrannan toimipisteessä (os. Villimiehenkatu 2B, 53100 Lappeenranta; tilassa Kokouskulma).

RAKENNA ITSELLESI PYSYVÄ TYÖPAIKKA 100 PÄIVÄSSÄ

Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja TE-palvelut toteuttavat Kaupallinen tuottaja -RekryKoulutuksen yhteistyössä CreaMentors Oy:n kanssa. Kaupallinen tuottaja voi työskennellä esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän, myynnin ja tuotteiden ja palvelujen kehittämisen parissa. Ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhanalaisille suunnattuun koulutukseen valitaan noin 15 osaajaa, jotka parhaiten vastaavat mukana olevien työnantajayritysten tarpeisiin.
Monipuolinen, kaupallisuutta keskeisistä teemoista käsittelevä koulutus koostuu työssäoppimisesta (70%), valmennuspäivistä (18%) ja kehitysprojektista (12%).
Mukana on yrityksiä sekä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon että Kymenlaakson alueelta. Löydät lisää tietoa koulutuksesta ja kesäkuun aikana sivulle päivittyvät työpaikat seuraavasta linkistä:
Tässä alla on koko juttu.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Miksi valtio haluaa kyykyttää ja tehdä ihmisille pahaa ----> ei tätä ymmärrä kukaan

En tiedä miksi tätä tehdään kun annetaan rahaa eli palkkaa toisille kun voisi tämän touhun loppua joskus. Toisaalta niin palkkatöissäkin kiusataan ihmisiä vuosikymmeniä ja tehty aina kun joku tai jotkut on ns. muodollisesti eri nimikkeillä vain. Nytkin monet haaveilee etenkin valtion&kunnan töistä pois lähtö kun toisille se on "suojatyöpaikka" jotka tykkää nuolla ylöspäin ja nuolee mitä vain on totuus.

Toivoisin että ainaskin Imatralla ei tehtäs mitään pahaa koska olen noin 7 vuotta kirjoittanut kaikesta sekä ollut toimittjaiin yhteyksissä tai jopa kysytty paljon miulta ja laitan aina myös positiivisetkin uutiset tänne enkä vain näitä negatiivisia ja TEM ja työministeriö saa myös miulta palautetta koska sinne voi jokainen kansalainen olla myös yhteyksissä ja yrittää vaikuttaa tähän yhteiskuntaan siis ihan työttömätkin ja tästä ei saa antaa karenssia sanottu monille aktiivisille henilöille jotka yrittää auttaa näissä karensseissa ja muissa jutuissa.


Kuopiolainen Jorma sai kolmen kuukauden karenssin sen jälkeen, kun työnantaja irtisanoi tämän koeajalla. Nyt Jormaa uhkaa kaiken toimeentulon menetys. Karenssipäätöksistä tulee te-toimistoihin eniten palautetta, ja useimmiten syynä puutteellinen selvitys asiasta.
Kuopiolainen Jorma on päätynyt erikoiseen tilanteeseen: työttömyysetuuden menetys on viemässä häneltä mahdollisuuden kulkea töissä. Syynä on te-toimiston päätös, joka yllätti hänet pahanpäiväisesti.

Jorma työskentelee vammaisten henkilökohtaisena avustajana, ja hänellä on useampi avustettava eli työnantaja. Hänen työtuntinsa eivät kuitenkaan ole riittäneet kokoaikaiseen työllistymiseen, ja hän on saanut soviteltua päivärahaa.

Maaliskuussa yksi avustettavista purki Jorman työsuhteen, kun neljän kuukauden koeajasta oli kulunut vasta puolitoista kuukautta.
Lue tästä alta lisää.
Lähde : http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005244073.html?ref=rss

Määräajan kirouksia: koulutukseen ei usein pääse, ja palkalla ei aina elä

Pääkirjoitus: Määräaikainen työ ei lupaa hyvää tulokehitykselle. Yritysten ja hallituksen on pidettävä huolta, että ihminen ei jää työsopimuksensa vangiksi.

Lue tästä alta lisää.


Käykää monissa vaikka facebook ryhmissä lukemassa apuja.



Ja tietenkin tämä


 www.thtry.fi


Näitä riittää koska etsikää näitä ja monet auttaa toisia joka hyvä koska työttömien pitäs olla kuin lakimiehiä. Vuosi sitten Imatran TYP sanoi muijat miun pitäs saada perustuloa kun yritän auttaa ja tehdäkkin jotain yhteiskunnassa työttömänä mutta minkäs teet ja miulle ei työttömyys ole ongelma kun saan korvauksen ja elän tosi nuukasti kun sain oman pienen torpan jossa on pihatöitäkin ja kaikkea mitä pajoilla tehdään myös.

Mutta karenssit ei auta ketään ja pienissä kunnissa jossa asun ne luo huonon yhteishengen aina ja firmat menettää asiakkaita samalla kun pitäs tehdä toisinpäin taas eikä käyttää työttömiä hyväksi palkattomissatöissä koskaan.











tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kansan kyykytykset on hyvässä mallissa tälläkin viikolla koko Suomessa - Hei me toiset tienataan tällä



Hei kaikki ajatusten tonavat ja karpaattien nerot, 
Ei näin hienoja ideoita voi keksiä kuin huippu viisaat lukeneet nerot joilla on Yliopisto tai Insinööri koulutus yleensä sekä valtava potentiaali keksiä asioita joita ei DDR eikä CCCP ajoillakaan osattu keksiä. Ja mikä parasta näistä ideoista annetaan rahaa joka kuukausi todella monille jota kutsutaan palkaksi, eikö ole kätsää ja samalla tuntee itsensä tärkeäksi yhteiskunnassa sekä hyväksi veronmaksajaksi mitä ei taas työttömät ja köyhät luuserit ole ;-)

Näistä on tehty monia huippututkimuksia sekä vöitöskirjoja ansiokkaasti vain n. 100 000€ vuosipalkalla jota ei meinannut uskoa todeksi elossa oleva 96 vuotias vanha DDR:n Auswitchin ajoilta ole kapo että mahtavaa Suomi (EU) etenkin joka myös nautti työstään valtavasti jossa monet kärsi sekä etenkin kehui sanaan KARENSSIA että valtavan hieno idea saa ihmiset kärsimään ja tuhota monien elämä täysin kun kaikki ei saa sitten toimeentulotukea ja joutuvat rikollisiksi, ja sitten kun jäävät kiinni miten saisi laskut maksettua sekä ruokaa työllistävät vankiloita taas josta monet saa myös palkkaa johtoa myöten eli ovat hyviä veronmaksajia. 

Tämä kapo oli siis Hitlerin alaisena täysin rinnoin koska sai palkkioksi rahaa kaikesta siihen aikaan todella hyvin ja näin työmotivaatio oli aivan tapissa ja ihmetteli miksi orja alaisia ei kiinnosta työt koska ne sai katon pään päälle sekä ruokaa kun vaan nautti olostaan syyllistäen syyttömiä ja muuhun ei rahaa riittänykään!

Nytkin Suomessa monet miettii ruoka vai lääkkeet sairauteen ihan kansaneläkkeellä olevatkin. Ja mikä ihmeellisintä suuri osa työssä käyvistä sanoo että tuet on valtavat kun aivoissa ei ole kuin kusta ja paskaa näin Suomeksi sanottuna kun eivät ymmärrä käytännössä mitään asioista.

Tässä yksi korkealla oleva poliitikko kirjoitti taas semmoista tuubaa työttömistä että miksi ei työt kelpaa vaikka kaupassa täyttää hyllyjä :D Umpi idiootti sanoi kommentoivat koska monethan tekee tätä pitkäkin työuran jälkeen ilman palkkaa pelkkää tukea vastaan + 9€ päivä korvaus kun vieressä toiset saa samasta työstä taas palkkaa josta kertyy eläke sekä lomat. Sitten se kehui miten hän oli ennen tehnyt vaikka mitä töitä, mutta unohtui sanomasta että hän sai työstä palkkaa 8 tunnilta eli tärkeimmän asian. Itsekkin jaoin vuosia postia nuorena ja se oli kivaa silloin ja siintä sai palkkaa jolla tekikin jotain silloin, turha monille on sanoa kuin menkään hoitoon kun ei ymmärretä perusasioita tai ei haluta sitten ymmärtää :-/

Yksi hyvä puoli näillä hevonpaskan palkattomilla tai paskapalkka töillä on joista ei saa OIKEAA PALKKAA. Näin tulee munattua firmoja, ihmisiä ja monet firmat menevät konkurssiin joka onkin kai tarkoitus eli tuhota kaikki eli porvarien (kok) unelma ;-)

TÖIHIN TYÖTTÖMYYSKORVAUKSELLA? – ”HALLITUS HALUAA JÄRJESTÄÄ YRITYKSIIN ILMAISTA TYÖVOIMAA”


Viimeinen pisara Maliselle on hallituksen esitys kokeiluksi, jonka perusteella kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsevat pitkäaikaistyöttömät voitaisiin laittaa yrityksiin töihin työttömyyskorvauksella.
– Tämä menee jo liian pitkälle. Hallitus haluaa nöyryyttää työttömiä pakottamalla heidät ilmaiseksi työvoimaksi.
Suurta menestystä Malinen ei hallituksen kokeilulle ennusta.

Lue tästä alta lisää.


Työttömien kurmuutus saisi tauota

Iltalehti (12.4.) kirjoitti kuntouttavasta työtoiminnasta. Työttömät pakotetaan 60 päivän karenssin uhalla kursseille, joilla lauletaan alakoulusta tuttuja lauluja ja halaillaan ventovieraita, samalle kurssille pakotettuja ihmisiä. 

Joillakin kursseilla kierrätettiin pupuleluja, joita jokaisen piti vuorollaan pussailla. Pitää onnitella kurssien työllistämiä kouluttajia mielikuvituksesta: pupulelun pusuttelun yhteyttä työllistymiseen ei hevin huomaa. Mutta onko tässä enää hävyllä häntää?

Lue tästä alta lisää.








perjantai 2. kesäkuuta 2017

Tänään kerkeää vielä monet tuhota monen ihmisen elämän täydellisesti - karenssia vaan kehiin tai pakkotöitä kehiin ilman palkkaa tietenkin

Tänään vielä voi moni karpaattien nero ja ajatusten tonava tuntea töissään itsensä tärkeäksi kun antaa karenssia tai valtavamäärä on palkatotmissa töissä kyykytettävän tai pakotettuna näihin Suomeksi hevonpaskan moniin touhuihin, sen jokainen ymmärtää jos joku haluaa itse jotain vapaaehtoisesti mutta että palkatotmiin töihin ja pilipali kursseille pakosta ei ymmärrä kukaan muu kuin umpiporvari natsi. 

Olenko sanonut että jokaisessa ex-työpaikassakin on ollut palkattomia orjia ja en tarkoitas edes koulutukseen liittyviä harjoittelijoita.

Viimeisessä työpaikassa sihteerien kanssa sanottiin yhdelle orjalle että myö ei pakoteta 3kk töihin josta ei mitään hyöytyä ja sanoin vaan tossa on huone&mikro ja puuhaa jossa vaan kirjataan tietoja eli ei vaadi mitään että aivan sama teetkö mitään vai et vai surffailet päivät palkattomana orjana. Eihän tätä ymmärrä kovapalkkaiset johtajat&päälliköt  sanottiin paskapalkkaiset keskenään kun ei niitä kiinnosta koko asia kuin muutamaa kymmentä prosenttia vaan joilla on sentäs empatiaakin.

Uusintana tämä, monet ei ymmärrä että ei kaikki saa edes toimeentulotukea vaikka tilillä olisi 0€ rahaa eli ainut vaihtoehto on myydä omaisuutta tai ryhtyä varkaaksi, tai mitä naiset teki esim. Neuvostoliitossa monet ennen jotta eivät saaneet kenkää eli rahaa köyhään elämään :-/ Omistusasunto ei vaikuta toimeentulotukeen mutta etsikään lisätietoa netistä jos ei omapää riitä mikä vaikuttaa ja mikä ei, tämän tiedon etsiminen ei vaadi nasan astronauttitutkintoa ja koulutusta.

Eiköhän tänäänkin monen elämä tuhoudu täydellisesti kyykyttäjien toimesta :-/


Lukijat avautuvat: "TE-toimisto pamautti mitään kyselemättä kolmen kuukauden karenssin"

Työttömyystuen hakeminen koetaan usein vaikeaksi, virastojen ohjeet epäselviksi ja karenssipäätökset mielivaltaisiksi. Moni Ylen lukija kertoo jääneensä tukimottiin, jossa rahaa ei tule mistään, luottotiedot menevät ja pahimmassa tapauksessa kotikin lähtee alta.

"Työkkäristä emme ole saaneet mitään apua, 
pelkkää karenssilla uhkaamista ja haukkumista."
Lue tästä alta lisää.

Lähde : http://yle.fi/uutiset/3-8251755


”TYÖELÄMÄKOKEILU PUHDAS ORJATYÖN MALLI” – AKT:N PIIRAINEN EHDOTTAA UUTTA SUURTA LAKKOA HALLITUSTA VASTAAN


Tämän tajuaa jokainen paitsi umpiporvari natsit :-/

Lue tästä alta lisää.


ASUMISTUISTA PERUS INFOA :

Yhden kansanedustajan sivuilta kopio : "Orpo on vähän alisuorittanut näillä kyselytunneilla, mitä tulee asumisen tukijärjestelmiin - vastikään hän antoi ymmärtää, että asumisen tuet kattavat 100% asumisen menoista. Kun Li tänään tenttasi, että mitä asumisen tukia valtiovarainministeri mahtaa tarkoittaa, hän nimesi "toimeentulotuen asumislisän".
Yritä nyt näiden kanssa rakentaa järkeviä systeemejä, kun eivät edes tiedä, mitä tukia ovat leikkaamassa.

Ja taas kokoomuslainen joka luulee että ihmiset saa asumistukea täyden 100%, vmp ja tätä kun kuuntelee töissäkin vuosikymmeniä niin suuren osan kansasta mitta on niin täynnä kuten Neuvostoliitossa ja DDR:ssä ihmisten mutta miksi koulutetut paskanjauhajat Suomeksi ei ymmärrä perusasioista monestikkaan ja eikun palaverista toiseen vaan leikkimään päällikköä joita on monen työtehtävät oikeasti etenkin valtiolla&kunnissa ketkä ei tee ns. "tuottavaa työtä".