THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Miksi jonkun toisen työpanos on palkan arvoinen ja toisen ei? Nykymallista hyötyvät kaikki paitsi työtön itse

Hyvää tiistaita kansalaiset,
Jaampa nyt tai mainostan tänne tämmmöisenkin fb kaverin kirjoituksen joka leviää facebookissa tietenkin eri ryhmissä.

Ensin oma sana että kaikille pitäs maksaa palkkaa aina, ei kyykyttämällä ja hyväksi käyttämällä ihmisiä hyödy kukaan, yhteiskunta rauha menee tai se on jo mennyt. Jokainen työ vaikka se keräisi kaduilta roskia tai olisi risusavotassa on työtä josta pitää maksaa palkkaa jolla elääkin että ei tarviis tukia hakea kenenkään. Jos joku ajasten tonava sanoo ei ole rahaa, kastkokaa vaikka kuntien johtajien ja valtion palkkoja kovapalkkaisille, rahaa on mutta kysymys on vain jakamisesta kenelle sitä jaetaan palkkana jos on töitä.

Juuri aamusta tein työmarkkina tuki hakemuksen. Sanon tuhannes kerta julkisesti antakaa nuorella vaikka palkkatukipaikka Imatralla kun nekin rahat on aina "loppu" kun miulla vähän paremmin asiat mutta työmarkkintuki on tärkeä kun eläkeikään on 55 vuotiaanakin matkaa ja tässä pihatöitä puuhastellen menee aika ja auttaen työttömiä netissä miten pitäs toimia ja oikealla on paljon niitä linkkejä jos on intoa lukea toisten blogeja löytyy vastauksia joka asiaan.

Miksi jonkun toisen työpanos on palkan arvoinen ja toisen ei? Nykymallista hyötyvät kaikki paitsi työtön itse

Somessa ja lehdissä työttömyydestä eniten puhuvat ne, jotka eivät tiedä siitä mitään. Jatkuvasti saa lukea, kuinka tekemätöntä työtä on kaikkialla. Riittää, kun istuu autoon tai junaan ja katsoo metsään, sanoi Susanna Koski viime vuonna.
Satakunnassa on todella paljon tekemätöntä työtä, johon olisi kiva saada joku tekemään. Joku nyt tietysti sanoo, että meillähän on työttömiä, miksi he eivät näihin töihin voisi mennä?
Meillä todellakin on paljon työttömiä. Viimeisimmän Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan Suomessa 329 000 ihmistä on työtä vailla. Aletaanpa sitten yhdistelemään työttömiä ihmisiä ja sitä junan ikkunasta näkyvää tekemätöntä työtä.
Kuka maksaa palkan työttömälle? No työnantaja. Paitsi silloin kun ei maksa.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt toista sataa työhakemusta, joista moneenkaan ei edes vastata.
Mieleeni on positiivisena jäänyt parin vuoden takainen Pori Halli Oy:n toimitusjohtaja Joni Meskasen vastaus hakemukseeni. Hakijoita oli saamani vastauksen mukaan yli 200 ja vain muutama pääsi haastateltavaksi, jonka ymmärrän hyvin. Vaikka työtä haki yli 200 henkilöä, vastattiin jokaiselle sähköpostitse, miksi haastattelukutsua ei tullut. Siitä kiitos. Tämä toimii myös hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka ihmiset hakivat töitä, mutta avoimia paikkoja oli vain se yksi kappale.
Valitettavasti suurin osa saamistani vähäisistä vastauksista hakemuksiini on ollut ehdotus työkokeilusta eli palkattomasta määräaikaisesta pätkästä. Miksi työttömän ihmisen pitäisi antaa ammattitaitonsa yrityksen käytettäväksi palkatta? Miksi jonkun toisen työpanos on palkan arvoinen ja toisen ei? Miksi suosikkikahvilasi tarjoilijat vaihtuvat muutaman kuukauden välein?
Työnantajien tulisi nähdä nenäänsä pidemmälle. Jos työntekijä tekee työtä palkatta, ei työntekijällä ole varaa ostaa tuotteita tai palveluita. Työtön ostaa vain välttämättömän, koska muuhun ei ole varaa.
Jos nyt jokainen palkaton työkokeilusopimus päättyisi, olisi palkallista työtä enemmän – tai työ jäisi tekemättä. Nykymallista hyötyvät kaikki paitsi työtön itse.
Meillä ei ole pulaa työhaluisista vaan palkanmaksajista. Oma pyyntöni Satakuntalaisille yrittäjille on, että työkokeilua ei käytettäisi ketjutettuna, ilmaistyönä tai palkattomana koeaikana, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Ole vastuullinen työnantaja – maksa palkkaa.
Kirjoittajalla on oikea työpaikka, josta maksetaan oikeaa palkkaa.
Veli-Matti Oksanen (sd.)
Pori
Lähde : https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/miksi-jonkun-toisen-tyopanos-on-palkan-arvoinen-ja-toisen-ei-nykymallista-hyotyvat-kaikki-paitsi-tyoton-itse-200411814/  




Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

Ei kommentteja: