THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Tixiä kiusataan - väsyttää

Ei jaksa nyt muuta laittaa tänne kun whatsappikin vei hermoni uutena vuotena kun sekoilee ja en tiedä mistä ongelmia tullut viikon aikana.



Suurin osa töistä on täysin jonnin joutavaaa yhteiskunnassa koska pitää olla materiaalinen lilpailu yhteiskunta toisten mielestä. Tuotteita tuotteiden perään ja juuri kuten alla on muoviroskaa tulee jotta voi sanoa teempä nyt töitä jotta on "hyvä veronmaksaja", sitten kaiken maailman pilipali kursseja työttömille jotta näin työllistetään jonnin joutavia lässyttäjiä ja ne voi sanoa saatte karenssin jos ette löydä työkokeilupaikkaa eli palkattomiatöitä, sairasta, vmp. Ja pelkästään kunnissa on noin 7000 erinimikettä töille jotta voidaan päteä ja painattaa käyntikortteja ajankuluksi sekä oviin liimailla nimen viereen näitä eri nimikkeitä, on siinäkin työt jotta voidaan ihmiset lokeroida näin.


"Elän yhä työmarkkinatuella"



–Onnellinen yhteiskunta on sellainen, jossa jokainen saa tehdä mitä haluaa. En usko, että meille kävisi huonosti, jos näin olisi. Se poistaisi häpeän ja pakottamisen tunteen.
Näin sanoo Rovaniemellä syntynyt kirjailija Ossi Nyman, jonka syyskuussa ilmestynyt esikoisteos oli kotimaisen kirjavuoden tapaus.
Röyhkeys kertoo miehestä, joka välttelee työtä. Tarina perustuu vahvasti kirjailijan omiin kokemuksiin, mutta omaelämäkerta se ei ole.
–Paljon siinä on totta, esimerkiksi kuvaus siitä, miten työttömiä Suomessa kohdellaan ja mitä kursseilla tehdään, Nyman sanoo.
Nymanin maalaama kuva työttömän arjesta on karu: Työvoimaviranomaisen näkökulmasta työtön on vain pala aivotonta massaa, jossa ei ole yksilöitä ja jota sopii kohdella kuin vähä-älyisten joukkoa. Yhteiskunnassa, jossa työn tekeminen on ihmisen arvon mitta, työtön on halveksittua pohjasakkaa.
–Meillä saa arvostusta, kun tekee mitä tahansa, esimerkiksi myy täysin tarpeetonta muoviroskaa. Se on käsittämätöntä, Nyman sanoo.
Lue tästä alta lisää.

Lähde : https://www.aamulehti.fi/uutiset/koko-aikuisikansa-tyota-valtellyt-ja-laiskaksi-haukuttu-ossi-nyman-avautuu-lapsuudestaan-aitini-oli-ahkerasti-toita-paiskiva-yksinhuoltaja-elan-yha-tyomarkkinatuella-200635994/





Lähde : https://www.facebook.com/teppo.palmroos/photos_albums

Ei kommentteja: