THT - Bassoradiossa

THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila oli Bassoradiossa 29.6.2012 AIHEENA TYÖ - KUUNTELE TALLENNUS TÄSTÄ
, Truths & Rights oli Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin juontama ohjelma Basson iltapäivässä joka oli perjantaina klo 15–18.
"Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista". Olen antanut itsestäni sen kuvan, että olen köyhien ja syrjäytyneiden puolestapuhuja. Pakko myöntää, että enemmänkin voisin tehdä. Jaan myös toisten kirjoituksia luvalla yms. Katso blogi listaani jossa paljon apuja. Totuus koskee.

torstai 10. toukokuuta 2018

Näin ”työllistetään” - Imatran Partex-pajasta

Olin itse tietoinen tästä kotipaikkani Imatran Partex-pajasta, monissa keskusteluissa kysytään voiko tästä valittaa joillekkin tahoille. Voi valittaa oikeusasiamiehelle sekä aluehallintovirastoon jos v-käyrä on tapissa palkattomilla orjilla tai tämän valituksen voi myös tehdä vaikka Imatran te-toimiston työntekijät jotka näihin laittaa ihmisiä "palkkattomiin töihin", kummasti kaikki on turpakiinni samoinkuin kahden pajan palkkaa saavat työntekijät. Kunnan johtokin voi tästä kannella jos olisi halua ;-)

En tiedä ovatko kaikki palkattomat orjat täällä vapaaehtoisesti karenssin uhalla koska monet ei uskalla sanoa päin naamaa täällä palkkaa saaville vetäjille tai te-toimistolle jotka itse kyllä haluaa työstään palkkaa eli tämmöisellä älykkyys osamäärällä mennään muuallakin Suomessa eikä vain Imatralla ja sitten tilastoissa lukee että ovat töissä, vmp Suomeksi nämä touhut.

Jos joku tai jotkut sanoo työttömät ei halua täällä palkkaa puhuu täyttä paskaa Suomeksi - jokainen haluaa työstä palkkaa jolla tulisi toimeenkin että ei tarviais tukia, olisi kiva saada selville palkkaa saavien henkilöiden palkan suuruudet julkisiksi joka paikkaan someen jos ei ole mitään salattavaa. 

Olen sanonut vuosia sitten toimittajille kun tein suurta "käräytys listaa" Suomesta että yhdessäkin Suomen pajalla johtajan palkka oli jotain 6 vuotta sitten 4700€/kk, luvit aivan oikein ja toiset muutamat muutkin sai yli 3000€/kk palkkaa ja monet sitten vähemmän vaikka +- 2000€/kk kun toiset ei saaneet töistään edes palkkaa tai toiset sai palkkatuen ja tietenkin osapäivä työ eli 1200-1400€/kk palkkatuki josta sentäs kertyy eläke ja lomat. Revi tästä sitten huumoria tämmöisten ihmisten työkaverina kun on v-käyrä jo tapissa kun menet  töihin vaikka kuten kaveri yli 30 vuoden työuran jälkeen.

Ja tietenkään ketään ei hävetä edes tämmöinen kunhan itse saa palkkaa ja voi sanoa yritämme auttaa palkkattomia työntekijöitä, vmp Suomeksi koska vähintäin palkkatuki pitää saada täältä eli se minimi mitä yleensä monet saa aivan sama mitä töitä toiset tekee. Tiedän rahat on loppu monasti mutta eikai se ole työttömien vika sitten tehdä töitä ilmanpalkkaa.

Laitan vielä tiedoksi tähän että jotkut kysyy saanko jakaa toisten kirjoituksia, saan ja laitan lähteen aina ja olen kysynyt myös rehellisenä karjalaisena noin 8 vuotta sitten luvan allakin olevalta kirjoittajalta ja monilta kuvien tekijöiltä sekä laitan myös lähteen aina joka on tärkeä aina eli tekijän.



Lähde : kuva Teppo Palmroos


Näin ”työllistetään”


– Meille voi tuoda tekstiilejä, joista kiinnostavimmat laitamme myyntiin retrorekillemme tai tuunaamme uusiksi tuotteiksi. Pajalla ommellaan myös tilauksesta. Saimme EU-rahoitusta toiminnan käynnistämiseen ja laitehankintoihin, ja työllistämme parhaimmillamme 20 työtöntä.
Näin sanoo imatralaisen Partex-pajan toiminnan pyörittäjä ET-lehden blogistille. Pajalla murskataan tekstiilijätettä sekä valmistetaan ja myydään uusiotuotteita edullisesti, pitsiliinojakin kilohinnalla. Paja on Suomen ainoa tekstiilimurskaamo.
Vaikuttaa hyvältä. Tekstiilijätettä kierrätetään ja toiminta työllistää jopa 20 henkilöä. Arvasitte oikein, ei työllistä, vaan kyse on tietenkin kuntouttavasta työtoiminnasta. Se tarkoittaa työn tekemistä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Palkkaa pajalla todennäköisesti saavat vain toiminnan pyörittäjät.
Kuntouttavalla työtoiminnalla toimimisesta on Yle kertonut jo reilu vuosi sitten, mutta tyypilliseen tapaan näissä uutisissa puhutaan työllistämisestä, kun tarkoitetaan palkatta tehtävää työtä. Asiaa tuntematon saa uutisista aina sellaisen käsityksen, että nyt työllistetäään oikeasti. Kyllähän työ on ihan oikeaa, tässäkin tapauksessa ihan kahdessa vuorossa tehtävää, mutta siitä ei makseta palkkaa. Palkan sijaan tarjotaan ”mielekästä tekemistä”.
Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa järjestää yrityksissä, eikä sillä saa korvata palkkatyötä. Sillä ei myöskään saa vääristää kilpailua. Näitä säännöksiä kierretään, ja se kuvio on yleensä aina sama.
Yhdistykset voivat järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Niinpä yksi tai useampi yhdistys perustaa yrityksen, jonne ohjaa kunnalta kuntouttavaan työtoimintaan saamansa työttömät töihin. Useimmiten mukana seuraa kunnan päätöksestä riippuen kunnan jokaisesta työttömästä saama työllistämiskorvaus, joka on 10,09 euroa päivässä. Palkaton työntekijä tuo siis tullessaan yhdistykselle ja/tai yritykselle rahaa.
Yhdistyksillä voi olla hyvä liikeidea, mutta ei rahaa sen toteuttamiseen. Ei hätää, sillä avuksi rientävät sekä EU että suomalaiset veronmaksajat. Tässä tapauksessa saatiin rahat kymmeniä tuhansia maksaneeseen murskausmyllyyn.
Näin tämä homma sujuu. Kauppa käy edulliseen hintaan ja paja profiloituu sekä kierrättäjäksi että työttömien auttajaksi. Se työt tekevä työtön saa työmarkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä, sekä tietenkin sitä ”mielekästä tekemistä”.
Hämmästyittekö? Minä en.

Ei kommentteja: